Reikä aidassa

... Reikä aidassa... siis joo, sattuuhan semmosta vanhassa maalaispihassa...

Olimme tänään mieheni kanssa pitkästä aikaa molemmat töissä yhtäaikaa ja kun tulimme takaisin saareen oli vähän tunnetta pinnassa.

Lammasaitauksien välissä olevassa aidassa oli yhdessä nurkassa "vuoto" mutta kun lammas on luonteeltaan utelias säätäjä niin tuskin on mennyt aikaakaan kun siitä on tunkenut itsensä läpi uuhi poikineen.
                 On Erkillä ollut taas riemua kun emännät ovat saapuneet peppuineen vierailulle eikä ihmisiä ole ollut esiliinoina, ei sillä että minusta siinä hommassa mitään haittaa olisikaan. Onhan todisteena ymmärtämättömyydestäni kaksi suloista karitsaa

Molemmat uuhet imettävät edelleen, joten nyt vain toivotaan että se on riittänyt ehkäisyksi, sillä vaikea on uskoa etteikö Erkki olisi temppujaan esitellyt.




Milja alkaa selvästi vieroittamaan karitsojaan, se ei enää huutele jos karitsa on liian kaukana, tokkopa välillä edes vastaa karitsojensa huuteluun, ruoka itselle kiinnostaa paljosti enemmän.

Otto alkaa jollain tasolla ymmärtää erilaisuutensa mammaansa ja siskoonsa verraten ja on parina viime päivänä hakeutunut Erkin seuraan. Erkki suhtautuu pikkupoikaansa herkän suopeasti muttei laske ihan jaloille.

Otto röyhistelee iskälle

Äijillä on ollut hauskaa poikapainia yhdessä ja Otto on innostunut hienoihin hyppyihin ja loikkiin elvistelellessään taitojaan vanhemmalle pässille. Erkin tapa katsoa Ottoa on kaunis ja hellä.

Voi tuota hellyyttä silmissä

Aamua

Meri on kuin timanttia tuossa ikkunan edessä auringon säteillessä siihen. Tupa on vielä hiljainen lasten nukkuessa aitassa kavereineen. Mulla on vielä vapaa ennen työputken alkamista. Joten hetki minulle, kahville ja koneella istumiselle. Tämä kesä on jo nyt ollut meille hieno, lasten loma, Eevin uintikisat, kahdet karitsoinnit ja terveet lampaat ja siirtyminen saareen.

Tytöt tutustuu, Hilla ja Peppi

Pojat, Otto ja Eemeli

Kaksi isompaa karitsaa on aika rauhallisia jo, syöminen ja mamma vaan kiinnostaa. Milja imettää tissimaakareita vielä hörppymeiningillä, mutta jos karitsa katoaa ja huutelee ei Milja paljon päätään puskasta sen takia nosta.

Tissimaakarit rannassa

Milja itse on tällä hetkellä porukan hankalin lammas, lisäksi että se on teinimamma se on myös uhmaikäinen yksi vuotias. Selvästi se tietää sääntöjä mutta peppukeikkuen menee sinne minne ei saisi eikä tule pois tai menee heti kohta takaisin kiellettyyn paikkaan. Sen kanssa menee joskus niin hermo ja lapsetkin hermostuu kun Milja ei kuulemma tottele.

rasavilli mamma-Milja

Erkistä tullut ihan lälly, kun sen tahdon tietää ja vähän myötäilee niin se on lampaista helpoin koska se liikkuu narukaulassa ja on aina siis siellä missä toivotaankin. Eilenkin kävimme vain Erkki mukanamme metsässä saattamassa lapsia vastarannan mökille niin Erkki oli ylenylpeä ja tyytyväinen ollessaan kävelyllä lapsilauman kanssa. Tosin retkemme käänsi ympäri metsässä ollut käärme.

Riina ja Erkki

Vähänks osaan olla söpö

Sitäkö tää on?

Mut nää pikkuiset, vahinkolapset, ylimääräiset jne, Tuolla ne kirmaavat pitkin pihaa pitkiä aikoja, nauttivat toisistaan ja vapaudesta. Lopulta kun väsy iskee ne käyvät Lyylin tissillä ja asettuvat vierekkäin lepäilemään lähelle äitiään.
Niiden juoksemista, riekkumista, paikallaan pomppimista ja toistensa töhnimistä on lupsakkaa katsella. Huippureippaita karitsoja, Peppi ja Eemeli.

Mutta nyt, lasten kanssa veneretkelle vastasaaren laguuniin.. 

                  Ihana kesä... Ihana meri... Ihana elämä...

Meidän Strömssö

No joo.. Kai mun täytys jotain lisääntymisestä ymmärtää, mut... Jos mä olen ollut narun toisessa päässä tammikuussa ja Erkki on siinä toisessa päässä astunu Lyylin ni vaikee sitä on mitenkään mun selittää.. Eikä itkukaan siinä auttanu..

Lyyli synnytti 26.6 Juhannus sunnuntaiaamuna kaks tervettä pikimustaa karitsaa. Ennenkuin ehdin paikalle oli "Peppi" jo jaloillaan ja täpäkkänä.

Siinä ehdittiin jo riemuita juhlakansan kanssa syntynyttä tyttöä, kunnes Lyyli heitti parin pyörähdyksen jälkeen itsensä kyljelleen seinää vasten ja alkoi puhista seuraavaa ponnistusta. Siinä vaiheessa kun harmaa möntti näkyi pepusta Lyyli nousikin seisaalleen ja alkoi hoitaa ykköskaritsaansa.

Siinä vaiheessa kun harmaa möntti näkyi pepusta Lyyli nousikin seisaalleen ja alkoi hoitaa ykköskaritsaansa.

En tiedä miten homman kuuluu edetä, mutta en uskaltanut jättää karitsaa itsekseen maahan tippumaan vaan vedin ällösti liikkuvan limakasan ulos.
 Putsasin karitsan suun limasta ja uutterasti onnellisen oloinen emo teki loput. Ja noin 10min mun avustuksesta tämä harmaa möntti oli muuttunut jaloillaan hoippuvaksi pikkuihmeeksi. Siinä meidän silmien edessä oli maailmaan syntynyt "Eemeli" valkoisine etutöyhtöineen.

Karitsat ovat hellyyttäviä, mutta kaikken hellyyttävintä on kuulla miten Lyyli poikasilleen määkii ja miten onnellisen oloinen se on niitä pestessään ja niiden turvallisuudesta huolehtiessaan. Lyyli on niin ansainnut nämä pikkuiset ja tämän tosiasian kanssa me kävimme klo 04:n jälkeen nukkumaan..

Meillä on nyt yhtäkkiä "kesälampaita" jo 7!

Matkustelua

Ollaan oltu saaressa nyt viikon verran. Auto-ja venematka jännitti meitä matkanjärjestäjiä aikalailla etukäteen.

Autoon meneminen herkkujen avulla meni aika kivuttomasti lopulta, ainoastaan Lyyliä täytyi hypyssä puolipakottaa eli käytännössä nostaa.
Erkin tapa reagoida kaikkeen jännittävään on  hyvin uroksekas, selkään vaan niin ei tarvitse murehtia, niinpä se yritti astua kaikkea mikä liikkui. Matkan puolivälissä Riina siirtyi takakonttiin jäähdyttelijäksi, mikä tuottikin levollisuutta heti. On käsittämätöntä miten Erkki suhtautuu Riinan ja miten Riinan ystävälliset mutta toruvat kommentit " Älä Erkki viiti, Erkki sä et nyt osaa .." uppoavat Erkkiin heti ja Erkki muuttuu rakkautta kerjääväksi pikkukaritsaksi.



Veneeseen meno meni jos vieläkin mallikkaammin, aivan kuin Erkki olisi halunnutkin sinne. Ja Lyyli taas meni mielellään sinne missä havaitsi olevan ruokatarjoilua. Pienet karitsat nostettíin sylissä, joten Miljahan taas suorastaan juoksi lastensa turvaksi. Ainoa homma oli vahtia, ettei kenenkään keppijalat mene veneen ja laiturin väliin.

Jeee! Kivaa!!

Niin me sitten matkattiin Erkki ja Lyyli kirsut kohti tuulta, korvat lepattaen.
 Mä uskon että Erkki nautti merimatkasta, siltä se ainakin näytti.

Kokeneet veneilijät, oman saaren ranta on jo taustalla

Eevi turvasti pienten veneilyä

Lyyli nautti "risteilyn" seisovastapöydästä

Koko lauma kulkee saunapolkua pitkin kohti kesäkotia

Tästä se meidän lomailu voi alkaa

Rollomuistoja

Tätä on aivan ihana kirjoittaa ja ajatella monista asioista ja tapahtumista että miten sen tänne kirjoittaisi. Mutta kun elämä on niin hektistä niin ei sitä aikaa tähän istumiselle niin vaan löydykkään.

Lupasin Eeville että tallennan tänne muistojamme Oulun Rollokisoista. Mutta parhaat muistot taitavat olla Eevin omassa pienessä mielessä. Enkä tiedä mistä kertoisin, kertoisinko siitä kuinka minua itketti katsellessani Eevin jännittyneitä, lähes harmaaksi kivettyneitä kasvoja ennen ensimmäistä starttia.
 Vai kertoisinko miten jännitys lopulta laukesi syliin tulleisiin oksennuksiin. Kertoisinko niistä kolmessa uinnissa yhteensä 6s. parannetuista ajoista ja siitä miten iloiselta Eevi aina näytti noustessaan altaasta. 
Sen haluaisin kertoa että Eevin 100m vapaauinti aika on ikästensä tyttöjen Suomen 28 paras aika ja että Eevi ansaitsi sijoituksensa parantamalla tiukassa paikassa aikaansa 4.1s. 

Selkäuinnin veto

Senkin haluaisin kertoa, miten äärettömän ylpeitä  olemme Eevin ennenkaikkea rohkeudesta mennä keräilypenkille ihan yksin istumaan, asetella lähes kymmeniä kertoja laseja silmiä vasten ja kävellä kohti haastetta, starttipallia ja tehdä hieno uintisuoritus kerta toisensa jälkeen. Olen mykistynyt siitä miten Eevi kasaa itsensä jännityksestä niin hienoihin suorituksiin.

Eevi odottaa keräilyssä starttiaan ja seurakaveri venyttelee samaanaikaan lasintakana..

Ja senkin haluaisin vielä kertoa että vaikka uinti on vahvasti yksilölaji niin meillä on ollut onni päästä pieneen mutta joukkuehengeltään suureen seuraan.

Oulun reissunkin teimme yhdessä toisen perheen kanssa ja niitä yhdessä koettuja hetkiä niin altaan reunalla kuin hotellissa tai shoppaillessa tulleita muistoja on hauska yhdessä nauraa vielä monta monta kertaa.

Rollon matkapäiväkirja2011

Matkalla Ouluun ja Rolloihin. Rollot ovat 10-12v. uimareiden kisat, jonne pääsee vain aikarajat alittamalla, joten arvostamme korkealle Eevin uintitaitavuuden, ei Rolloihin niin vain mennä kisaamaan. Eikä Kotkasta matka Ouluun muutenkaan mene ihan tosta vaan. Olkoon tämä minun kiitokseni Eeville siitä että nopeudellaan mahdollisti meille tämän todennäköisesti ikimuistoisen kisamatkan, josta koitan saada muistot tänne sivulle talteen.

Sää on ollut helteinen, niin vielä tänääkin matkustuspäivänä.  Aamulla kello oli meillä aikuisilla soimassa jo kuudelta ja tunnelma oli heti aamusta kireä. Miehen avatessa aamulla jääkaappia lensi tazza-kaakaopullo lattialle lennättäen kaakaot sekä hänen matkashortseilleen että keittiön kattoon. Tunnelmakin nousi heti sinne kattoon siinä samalla, aika hiljasta piteli kahvipöydässä.
Ihmettelen sitä, että vaikka me olemme suht kokeneita paikanvaihtajia niin aina vain pakkamiset ja aikataulussa pysyminen saa hermot pintaan koko porukalla. Siinä vaiheessa kun pitäisi istua jo autossa etsitään vielä yhden matkalaisen rahapussia eikä kennelläkään ole enää käsitystä mitä tavaroita on matkassa ja että esimerkiksi pakkaseen jäähtymään laitetut matkajuomat ovat edelleen siellä pakkasessa.

Etupenkin matkustaja

Takapenkin lepäilijä

Olemme ohittaneet vasta Kouvolan joten matkastamme tulee varmasti pitkä. Perillä on tuolla jossain.

Korkojen kera

Päivä on mennyt edelleen kipsutellessa korkkareilla. Mies sanoo että näyttää hullulta kun on maalaisvaatteet ja korkokengät ja onneksi ei ole käynyt alkuperäiskansaa kai niillä olisi ollut kaupunkilaisrouvan tyylissä pokan pitämistä.

"retro-Lyyli"

Vanhanajan Erkki

Tämä talo ei ole osa minun historiaani eikä muistojani. Mietin paljon asioita miten täällä on toimittu ja mitkä asiat ovat entisille ihmisille tuottaneet iloa tai olleet tärkeitä.
Talon sisustukseen emme ole milläänlailla puuttuneet, jollei sitten oteta laskuihin uutta vahakangasta pöydällä. Silti sitä aistii monella tasolla menneisyyttä,  kaikki siitä kuitenkin muistuttaa.
 Talon entinen emäntä on ilmeisesti ollut tarkka ja jämpi, mitään talossa ei ole enempää tai varastossa kuin mitä tarvitsee. Lakanoita ja pyyhkeitä on vain vaihtamiseksi asti, eikä astioitakaan ole kuin ne mitä itsen ja vieraiden ruokkimiseen on tarvittu. Kupit ja kipot ovat useimmat kierrätettyjä. Olen niin ihaillut tavaran vähyyttä ja selkeyttä kaapeissa kun itse on tottunut kuluttamaan ja ostelemaan.

Yhtenä päivänä huomasin kesken tiskauksen peseväni becel-laatikkoa, ei ollenkaan tyypillistä minua. En edes saaressa jemmaile rasioita tai muita purkkeja. Tämä taloko pisti alitajuntani sopeutumaan talon tapoihin, voiko talo viestiä tai olenko jo niin sisällä talon tavoissa?
                                             Eilen illalla tytöt alkoivat yhtäkkiä viivaamaan omia pituuksiaan oven pieleen, mistä sekin ajatus ykskaks tuli?

Mä uskon talonhenkeen, että voi aistia ilmapiiriä ja tunnelmaa. Joissakin taloissa on hyvä ja lämmin toisissa hyvinkin viileää ja epäkodikasta. Saarea minä rakastan juuri siksi että tiedän talon tykkäävän minusta, olen aistinut sen monasti ja uskon että siinä talossa on henkiä joille minä olen tärkeä. Mutta siitä joskus enemmän.

Tätä taloa minä edelleen kuuntelen ja koitan ymmärtää haluaako se minut, voisiko meille syntyä yhteistä historiaa? Sitä  en vielä todellakaan tiedä, mutta sen tiedän, että me viihdymme täällä vaikkei sisutus ole todellakaan lapsiperheelle suunniteltu.

kantapää ja pässinpää

Kantapääni on ollut jo pari kuukautta kipeä, välillä vähemmän ja aika usein enemmän. Olen panostanut parantumiseen venyttelemällä, miettimällä mihin jumppiin kannattaa mennä, kantapehmusteilla ja uusituilla jumppakengillä.
Mokoma kantapää on invalidisoinut aikalailla, eikä kumisaapaskävely ole ainakaan paremmaksi ollut.

Lomaloppui maanantaina ja lupasin olla saunottajana iltavuorossa, en yhtään ajatellut miten kipeää saappaiden kanssa työillasta voikaan tulla, siinä invalidisoitui yläpääkin mikä ei tehnyt työssäolosta helppoa.'
Tiistaina kävin lopulta lääkärillä ja sain kantapäähän kortisoni-piikin ja määräyksen lepuuttaa jalkaa tai käyttää kenkiä joissa on korkeampi korko. Kantapäässä on kantakalvon tulehdus, kuulemma pitkällinen piina, joten olen nyt tosissani koittanut toimia erilaisten hoito-ohjeiden mukaan.

Heti kun sairauslomani selvisi, pakkasimme yhteistuumin kapsakkimme kaupunkikodissa ja palaisimme lampaiden tykö. Täällä aurinkokin on kuumempi, liekö pellot jo hehkuttavat. On meillä lampaiden kanssa täällä niin hyvä.

Ja tämän päivän olen kipsuttanut hyvälestisissä korkkareissa pihalla ja navetalla, eikä yhtään ole sattunut. Tosin popsin 3x600 buranaa, mutta pääasia ettei satu. Joka askeleen tarpeellisuuden mietin, mä haluan liikkua kivutta, eikä metsäänkään mennä ilman saappaita. Maaseutu ja saappaat vaan kuuluvat yhteen.

Äitienpäivää ja kerintää

Hyvää äitienpäivää kaikille, myös minulle. Raahasin läppärin aurinkoiselle pihalle, ulkona taitaa olla lämpimämpi kuin lämmittämättömässä talossa.
 Aamulla minua lahjottiin koruilla ja askarteluilla ja valmiissa aamupalapöydässä oli kahta eri kakkua. Äitienpäiväaamu sisältää yhtä tärkeitä rituaalieja lapsille kuin minulle.
Lapset vievät jo omatoimisesti puput pihalle ja lampaat aitaukseen.
Erkin ja Riinan 11v. yhteys on niin käsittämätön, että Riina pärjää Erkin kanssa niin ettei edes tarvitse pelätä mitä siellä tapahtuu. Riina on optettanut Erkille temppuja, juoksemista niin että Erkki jahtaa aitauksessaan aitauksen ulkopuolella juoksevaa Riinaa. Ja kun pysähdytään Erkki odottaa suosiohellittelyä.Juostessa sen pää heiluu riemusta ja se juoksee välillä lähes kylki edellä.
 Nyt Riina on opettanut Erkille kivellä seisomista niin, että Erkin pitää odottaa kun Riina antaa luvan seurata sitä  alas ja hypyn jälkeen Erkki odottaa taas kehuja ja rapsutusta. Erkin mielestä leikki on niin riemukas että hypyn jälkeen voisi vaikka puskea vähän, mutta sen Riina kiletää hellästi komentamalla.Tänään Erkki ei osannut kävellä tyylikkäästi vierellä vaan kohelsi niin Riina tokaisi vain hellästi " Etkö sä nyt Erkki osaa?" ja aivankuin Erkki olisi ymmärtänyt saamansa moitteet ja ollut hieman nolo.

Eilen meillä kävi keritsijä, ollaan tosi onnellisia että olemme löytäneet ihmisen joka siitä hommasta tykkää ja on valmis auttamaan meitä tästälähin mielellään.
 Kerintä oli rankkaa, jokainen lampaista taisteli viimeiseen villaan leikkausta vastaan.Vähän koneen surina niitä lamasi, mutta aika vääntöä se oli koko ajan. Silti jokaiselle maistui välillä tarjoiltu viinirypäle, ettei ne kai sitten tunteneetkaan oloaan niin uhatuksi etteikö välilläolisi voinut herkutella. Ensimmäiseksi valitsimme Lyylin, joka oli mielestämme arin ja sitämyöten vaikein, ja ounastelumme osoittautuikin todeksi. Lyylin villa oli valtava ja sen pelkääminen vieläkin valtavampaa. Villan alta paljastui lopulta kaunis, sopusuhtainen lammas.



"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä.."



Seuraavana vuorossa oli Erkki. Erkin villa on kuin pumpulia, se oli nopein kerittävä.Aika rauhallisesti Erkki keritsemiseen suhtautuikin. Erkki on tottunut kaulapantaan, joten sille on helpoin ymmärtää ettei panta ole maailmanloppu.Erkin villan alta löytyi vaaleanpunainen iho ja nyt saadaankin huolehtia ettei se pala paahtavassa auringossa. Keritsijä kyllä ehdotti Erkille puettavaksi t-paitaa.

 Jokainen lammas oli kerintäpöydällä, mutta giljotiinimaiseen päänpaikallaan pidikkeeseen emme heitä lopulta laittaneet, koska siinä lammas painoi kurkkuaan telinettä vasten niin että hengitys muuttuu vaivalloiseksi. Pöydän he kuitenkin tarvitsevat, koska lammas painoi itseään kokoajan sen seinää vasten mikä teki paikallaan pitämisen helpommaksi.

Viimeisenä vuorossa oli Milja, se oli kaikista kovavillaisin ja sen villan kanssa alkoi konekin jo savuta. Pakko oli välillä lyhennellä sorkkia että kone sai jäähtyä. Milja pärjäsi suht hyvin, vaikka oli sillä kova huoli karitsoistaan koko ajan. Karitsat sen sijaan nauttivat jo täysin siemauksin lapsilta saamastaan huomiosta, ne ovat oppineet ottamaan rapsutuksia vastaan ja nukkuvat rentoina sylissä. Miljan villan alta paljastui ruipelouuhi, joten meillä on kova työ ravita Miljaa riittävästi. En tiedä olemmeko epäonnistuneet ruokinnassa vai onko tiineys pikkulampaalle vain ollut niin kuluttavaa.

Illalla ennen lampaiden navettaan laittoa kävimme koko perhe vielä iltalenkillä läheisessä metsässä ja pellolla. Erkin käytös on nykyään moitteetonta, ei se juurikaan uhittele.Vihainen se ei ole ollenkaan vaan nautii säännöllisin hetkin huomiossa paistattelusta. Toivottavasti ne aiemmat puskemiset ja tuhotukset olivat vain joka pojalle kuuluvaa uhmaikää ja nyt kun ikää on yli 3v. niin uhittelu on jäänyt tarpeettomaksi..

Kolmesta lampaasta villaa tuli valtavasti

Kuten Riina sanoo "Lampaat on kivoja!" ja nyt mä menen jatkamaan auringon palvomista ja varpaillaan kävelyä lämpimällä pihalla. Tervetuloa kesä!

Lenkitettyä lammasta

Eilen oltiin lampaiden kanssa lenkillä ja syömässä sitä aidan takana olevaa heinää. Hyvin näytti maistuvankin.

Meitä oli viisi lammasta, minä, Riina ja vesisuihkupullo Erkkiä varten.

Erkki kulkee koko ajan narussa, koiran panta kaulassa ja lähinnä vierellä. Eilen se koki olonsa jotenkin niin laumanjohtajaksi ja olonsa vakaaksi, ettei säätämisille tai muille hölmöilyille tullut mitään tarvetta. Saimme käveltyä pitkän matkan metsän laitamalla ja vaan oleskeltua isommalla laitumella. Lammas on laumaeläin ja se tekee ryhmän liikuttamisesta helppoa.

Pienet kirmailivat sinne tänne ja vetivät vähän väliä juoksukisaa. Niiden elämisenriemua ja uteliaisuutta on rentouttavaa seurata.

Menimme pitkän askeleen eteenpäin ja jos tätä käyttäytymismallia opitaan yhä vain enemmän niin Erkin loppuelämän vuodetkin ovat turvatumpia. Erkin kanssa oli niin helppoa ja kesyä. Äijäenergiaa ei ollut ollenkaan. Toisaalta oon mä sen kans niin monta kertaa vääntänyt että se tietää mun voimat, keinot ja taidot ja mikä inhottavinta riehumisen kannalta, mä ammun vesietikkaseoksella. Se vie viimeisenkin ilon riekkumisesta.

Tapasin eilen naisen,joka ymmärsi hyvin ajatuksiani Erkin pitämisestä. Hänellä on äkäinen koira, ja hän kuulee silloin tällöin kommenttia siitä miksi koira kannattaisi hävittää.  Mutta ei kai mitään tai ketään hävitetä heti vaikeuksien tullessa vaan koitetaan keksiä ja oivaltaa keinoja päästä pois tukalista tilanteista tai niistä mikä tilanteen aktivoi.
Hankaluus on vain yksi osa sitä yhteiselämää, kaikki ne  tunteet, etenkin rakkaus voittaa ne miinus puolet.

Erkki oli niin rakastettava äijä eilen kuin vain voi olla. Miten sen silmistä voikin niin avoimesti rakkaus paistaa omiaan kohtaan. Mutta en mä silti voi sanoa etteikö joskus aina mielessä pyöri ajatus siitä että pärjätäänkö me Erkin kanssa, joudummeko me hänestä luopumaan aiemmin. Pitää olla itselleen rehellinen ja tunnistaa avoimesti vaikeudet, jotta niitä vastaan voi myös taistella

kahvimukin takana piilossa

Näitä kahvihetkiä oikein odottaa..

Nytkin pakoilen täällä mukini takana piilossa navetan siivousta ja toisaalta kun auto on huollossa ja se pitää hakea sivistyneiden ihmisten vaatteissa, niin en millään jaksais koko ajan vaatteita vaihdella.
                Auto on aika uusi ja viime talvena ensimmäisillä kovilla pakkasilla osuin sivupeilin autotallin oven pieleen. Blondeja aina haukutaan oivalluksista, mutta en mä nyt kauheesti ylistäis Volvonkaan suunnittelijaa. Sillä kaikki autoon liittyvät uudet ominaisuudet kuten se ajastettu lämmitys ja sammuminen odotellessa ovatkin yhden anturan takana.
 Ja tietenkin just se pieni kämmenen kokoinen pala ja antura mulla lens pieninä palasina siihen autotallin pieleen. Ihan pelottaa etukäteen miettiä paljonko sekin peruutus tulee maksamaan. Salvassa kun ei edes ole mielikuvitus rajana kun ne niitä laskujaan kirjoittelee..


Tässä lomalla mä oon haaveillu vaikka mitä, jotta voisin jäädä kotiin kokonaan. Mutta jotenkin sitä olisi elettävä tässä kulutusyhteiskunnassa ja makseltava Salpojen yms. laskuja.
Osa mun suunnitelmista ei edes kestä päivänvaloa tai niiden kehittely on pahasti kesken. Kuumin ajatus on juuri nyt on mummola, ottaisin pari reipasta kesämummoa ja sit yhdessä puuhailtais tavallista arkea. Olis se vähän jotain muuta kuin laitosten tarjoama arki ja varmasti monelle omaisellekin helpompi jättää läheinen kodinomaiseen hoitoon kun oma jaksaminen on äärirajoilla. Tähän mulla riittäis loistavasti koulutus ja into, mutta puitteet vanhuksen laadukkaalle ja helpolle hoitamiselle ei ihan ole kunnossa. Siks oli pakko käyttää sanaa reipas, pyörätuoli-ihmistä mä en vois tänne ottaa vaik heidän elämänlaatuaan olisi kaikkein ihaninta auttaa.
Tätä täytyy haaveilla viel lisää.

Pannusta alkaa olla kahvi loppu ja on jo lampaita ikävä, navettatöitä ei niinkään, mut jos mä yritän saada vedätettyä miehen mukaan mun kanahaaveisiin niin siisteys on yksi asia mikä pitää miettiä. Ja siis, mähän rakastan eläinten jälkien siivoamista.

kalsarinlahje

Päiväkahvin aika.
Olin äsken lampaiden kanssa lenkillä, pienet paahtaa  jo nopeaan juoksuun riemulla.
Erkki ei niistä juurikaan näytä välittävän, mutta Lyyli suorastaan nauttii tilanteista jolloin se pääsee kevyesti pukkaamaan karitsan pois reviiriltään. Aivan kuin tämä olisi sen uusi huvitus, jolla se viihdyttää itseään.

Lampaat ovat kaikki kesyjä, mutta Erkki on kyllä ehdottomasti ainoa joka käy avoimesti rakastamassa. Se tulee ihan liki ja iholle, aivan kuin yrittäen kylki edellä syliin. Mutta jos sitä koittaa halata, se kokee sen jotenkin uhkana ja päätä pyöräyttämällä pyrkii irti.
Se tuntui ihan poskiluussakin, onneksi kosketus oli kevyt.

Lapsia pihalla on kertaa monta, määrä vaihtelee aika tiuhaan. Tyttöjä kaikki. Aika onnellinen on justiinsa pestyn ikkunan läpi kuvaelma jossa lapset ja lampaat on samalla nurmiläntillä. Voisko sitä enempää elämältä pyytää..?

Aamulla hain postia ja laatikosta löyty edesmenneen asukkaan tilaama Maaseudun tulevaisuus- lehti.. Miten mä tulinkin jotenkin hyvälle tuulelle.
 Että mekö se  voitas olla,  siis se maaseudun tulevaisuus?

Äsken pesin kalsarinlahkeella keittön lattian.. Jotenkin täällä helposti menee sinne mummolameininkiin, leipomiseen ja siivoamiseen, kaikkeen on jotenkin enemmän aikaa. Käsitiskauskin on kuin harrastus, että sitä voikin tiskikoneihminen mennä sekaisin.
Mies istuu naapurissa tutustumassa
 ja mä, mä taidan kaivaa uuden lahkeen esiin ... ja hymyillä edelleen

Luonto antaa...

Viikkoko siitä on kun juoksin navetan ja talon väliä huutaen: "Meillä on kaksi karitsaa.. Meillä on karitsoita"

 Samaa olin kai huutanut miehelle puhelimeen, enkä sitten mitään muuta.. Mutta mitäpä siihen lisäämään, olimme saaneet kaksi elävää ja pirteän oloista pikkuista karitsaa ja Miljasta ihan huippuemon. Kyllä luonto hoitaa, jos me vain annamme sille tilaisuuden.

Viikossa "hevitukka"- Hilla ja "kesäpoika" -  Otto ovat kehittyneet ihan huimasti, nyt ne ovat kuin minimallisia lampaita.
 Karitsat juoksivat eilenkin laitumelta takaisin navettaan kovempaa kuin isommat tytöt. Vauhtia on jo melkoisesti. Luonto hoiti myös niin että, karitsat saivat toisistaan kaverin, yksin olisi ollut paljon paljon tylsempää.

Sisko ja sen veikka, 6 päivää vanhoina 

Porukassa hölmöilyssä on paljon enemmän volyymiä, siitä varmaan saa Lyyli"täti" vielä osansa, siihen malliin pikkuiset sen lähellä jo pyörivät. Tosin kyllä Lyytsä osaa pukkaamalla osoittaa pienille laumajärjestyksen säännöt.
Yöksi tätä seuruetta ei yhteen laiteta, mutta laidun on jo yhteistä aluetta

Meidän lauma on nyt jotenkin täydempi ja  jo viikossa sitä näköjään luonto opettaa antamaan illuusion että näin on ollut aina ja näin sen pitikin olla..

Otto 6 päivää

..jos metsään haluat mennä nyt.. voi olla että yllätyt

Käytiin miehen kanssa tänään metsässä. Mies on perinyt osakkaana kaistaleen metsää ja on metsänhoidosta nykyään hyvinkin kiinnostunut. Se on jotenkin ihan erilainen, kamalan miehekäs, kertoessaan mitä metsässä pitäisi tehdä ja miten asioissa edetä. Välillä kädet huitoo suuntiin ja välillä se kädet vyötäisillä arvio tulevia hommia ja aikatauluja. Viime talvena metsässä kävi puunkaatokone ja sieltä on kerätty ojitustyömaan edestä yksi puusato pois.
Nyt metsä on kuin raattentie, olisi helppoa kuvitella metsän päälle ylitse jylisevät pommikoneet.
Puita, risuja ja oksia on siellä täällä silminkantamattomiin..

Risusavottaa olisi kuulemma luvassa ja oikein useammaksikin kerraksi. Oletin että minun oletetaan osallistuvan.

Mutta joo,
Mä rakastan oksasaksien kanssa puuhastelua, ihan jo näin itseni risukossa  puuhastelemassa ja sain heti mielikuvan koirasta joka olisi kanssani siellä turvana ja kaverina. Lampaista niiden keppijalkojensa kanssa ei paljon hyötyä ole, edes seurana.

Mutta kun, minä tiedän suunnilleen vain kaksi ilmansuuntaa; oikea ja vasen ja nekin lunttaan usein autonratista.. Volvo sanassa kun on V siinä vasemmalla ja O oikealla.
Että mähän katoaisin jäljettömiin heti aluksi ja mut löydettäis vasta iltasanomien otsikoista " Nainen katosi kesken risujen keräämisen" 

Saaressa tämmöstä eksymispelkoa ei ole, kun aina tulee meri vastaan ja sitä kautta kiertäessä tulee omakin ranta aina jossain vaiheessa vastaan.

Mut tähänkin keksin parisuhteestakin muistuttavan ratkaisun, solmisin häistämme ylijääneet lilat juhlanauhat kulkureitin varrelle.
Mutta entäs ne hirvikärpäset? Ja kaikki ne muut ötökät, ne oikein isotkin..?

Mut kyl mä silti odotan noita yhteisiä metsätyöpäiviä, yhdessäoloa, sitä että saa jotain aikaiseksi ja  varsinkin niitä eväitä: Evästauko yhdessä on just parasta talkootöissä


Ja tää on mun vielä pakko kertoa, jos vaikka itsekkin tätä sit metsätöitä tehdessäni hyödyntäisin.
Uusimmassa Pirkassa oli niksi metsämiehille joilla hiki virtaa silmiin. Kun töitä tehdessä ei pysty hikeä pyyhkimään voi otsaan laittaa pikkuhousunsuojan imemään hien pois. Kuulemma toimii!!

 Kuka sanoi että metsätöissä muka olisi tylsää??

PöhPöh-päivä

Tänään ei ole tehty mitään, ei siis yhtään mitään. Noh, vähän tosin leivoin rieskaa lapsille ja polttelin tulia uuneissa ja onhan lampaita toki käyty syöttämässä ja tervehtimässä.



Masters maaliskuu 2011



Mutta oon mä tänään unelmoinut, haaveillut siitä jos elämä olisikin kokonaan maalla. Kiirettä meillä ei maaseudulle ole, lapsillekin muutos olisi kuitenkin iso vaikka tuntuvat he täällä olostaan nauttivan suunnattomasti. Uusia ystäviä ja tarinoita heidän kauttaan on syntynyt jo useita. Eikä siinä kauan ehtinyt rieska jäähtyä kun viisi lasta voiveitsi tanassa odotteli leivän leikkaamista. Ihanan maalaista ja yksinkertaista ja samalla siinä hetkessä on kaikki. Kaikki on hyvin.

Olis mun pitänyt tänään mennä uintiharkkoihinkin, mutta sata pikkusyytä saa taas lintsaamaan. Jos oikeasti aion syksyllä taas uida kilpaa ja haastaa itseni niin kesällä saan kauhoa oikein urakalla.



Vapaauintia

 

Toisaalta en tiedä kaipaanko sitä jännittämistä, mutta toisaalta haluaisin oppia ylittämään sekin tai edes sietämään sitä ja jollain tavalla tykkäämäänkin.

Uinti ja kaikki siihen liittyvä, ihmiset ja  seuratoiminta on kivaa ja omaa perhettä yhdistävää.

Eevi keskittyy tulevaan suoritukseen, jännitystä??!?

 Onneksi Eevi on meistä se parempi uimari ja kisaaja, joten päätämpä sitten mitä tahansa, kilpauinti on silti osa elämääni

Uinti sujui hyvin, -taas kerran