Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla

Ostin pääsylipun opiston kirjoituskurssille.

Haave,

 joka on odottanut toteutumistaan.

Polku jonka päämäärä en tohdi tunnistaa,

 mutta oletan tässä asiassa matkan olevan se tärkein.

Pidän tästä kirjoittamisesta, suhtaudun siihen suurella jännitteellä ja jännityksellä,

 vaikka toisaalta se on harrastus siinä missä vaikkapa sukkien kutominenkin.

Kirjoittamisprosessi on parhaimmillaan ja pahimmillaan 

suuri tunnestunami, 

kirjoitan lähes kaiken alitajunnan kautta.

Vie aikaa että voin palata teksteihini,

 josko edes palaan

enkä aina edes tunnista että noinko mä sinne kirjotinkin,

 tuliko tuo lause minusta.

Näin tv:ssä Eva Walstörmin haastattelun taulujen maalauksesta

 ja tunnistin kaiken sen mitä hän kertoi siitä fyysisyydestä,

 jota teoksen tekeminen on.

 Jotain tulee alitajuntaisesti läpi

 ja pahimmillaan voima aiheuttaa oksennuttamisen kaltaisen tunnetilan.

Tuntui hyvältä ymmärtää että en ole tuntemusteni kanssa yksin.

Mietin jo paljon sitä 8 henkilön ryhmää, 

tuleeko meistä tietyn asian sielunkumppaneita,

 olenko aivan outolintu siinä porukassa,

 kypsymätön raakile tasoon verattuna. 

Riittääkö tavoitteeksi, että haluan oppia kirjoittamaan?

On mulla myös pieni oma haave

Teen työtäni muistisairaiden parissa

Koen ja näen kuolemaa ja sen läheisyyttä paljon.

Näen miten ihmisten elämä hiipuu tarinaksi

 ja miten niistä tarinoista puuttuu usein valtavia palasia.

Mitä meistä tänne jää kun itse olemme poissa?

Tai tauti syö muistomme

Kuka sinun tarinasi tuntee?

Mitä jos tarina jäisikin paperille,

 tiedostoksi.

Joku saisi tietää elämänvalintojesi syyt ja seuraukset.

Joku joskus lukisi sinun pienen arkisen onnesi.

 Mistä olet ollut onnellinen

 minkä surun kanssa käyt iltaisin nukkumaan, 

Mikä jäi kesken?

 Mikä auttaa sinua hengittämään? 

Mistä arpesi ovat syntyneet?

 Kuka sinä olet?

Mikä on sinun tarinasi?

Tähän saumaan ovat myös "kerro minulle" kirjat,

 mutta olisiko minulla silti annettavaa?

Itse mietin usein jonkun suuren tunnekuohun kohdalla,

 että näinkö mummikin olisi ajatellut

 tai mitenhän se mamma tämän asian olisi kohdannut? 

Vai vaariko jalanjälkiä kuljen?

 Kuka minä oikein?

Vaari <3 mummi
Aarne <3 Toini
Mies <3 nainen

Valtavalla jännityksellä odotan uutta kurssiani.

Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla,

 siksi sinäkin taisit olla nyt poluistani eräällä, 

osana minun matkaani, 

 <3 kiitos,

 jos pääsit tekstissä tänne asti ;)

Naisten välisestä ystävyydestä

Naisporukan välinen ystävyys on valtava voima,

 yhdessäolo on energialatausta,

 joka lämmittää ja antaa voimaa pitkäksi aikaa.

Vertaistukea sydänkertoimilla

 Jotain mitä miehille on vaikea selittää,

  sellaista yhteenkuuluvuutta,
jota miehet eivät varsinaisesti taida edes kaivata?

Naisen tunteet tarvitsevat heijastuspintaa,
 vastavuoroisuutta ja peilausta.
Naisten välistä ystävyyttä.

Ystävää
 jolla on rohkeutta
 kohdata elämä sellaisena kuin se eteen annetaan

 joka tietää millaista on elää naisen elämää 

kaikkine tunnemyrskyineen ja hurmoksineen.
Vilpittömyys elämää kohtaa antaa puheen tulvalle
maata jalkojen alle.
 Elämä on kivempaa kohdata yhdessä

Sain  tälläisen kohtaamisen vuorokauden

Meillä kaikilla on samankaltainen työtausta,

 Hoitajia

Toisten tarpeiden aistijoita
 ja pitkänlinjan ammattilaisia.

Olemme myös kaikki äitejä, vaimoja,

 tai niitä ex:iä,

 tyttäriä, siskoja, miniöitä, 

ystäviä, naapureita

 tai muuten vaan lähimmäiseen tuohtuneita.

Jokainen erilainen,

 omanlaisensa

 ja silti samankaltaisuus luo lumoa, 

läheisyyttä joka nitoo meitä yhteen

Olemme aikoinaan
aslakin myötä oppineet toistemme luonteet,

 tiedämme perheet ja suhteet. 

Tunnemme naurun heleyden
ja sen mikä on sielua arpeuttanut.

Mistä sydän sytkähtää,

 mistä kengänkannat kopisee ja suu laukkaa.

 On keveyttä olla arvet niin auki,

 että sydän tihkuu silmistä vettä

silti suojassa.

Juosta alastin saunan ja meren väliä miettimättä
 onko oloni nyt tarpeeksi kehopositiivinen

Voi olla ehdoitta ja lähellä.

 Avoin ymmärtämään,
 tuomitsematta.

Keskittyä siihen, 

mistä kukaan ei vielä ole aloittanut, 

ymmärtää ja hyväksyä.

Nähdä kasvoilta se,
mihin sanat eivät riitä

Söimme, joimme,
uimme, saunoimme ja nauroimme.

Puhuimme tauotta
olimme hiljaa.

Maltoimme ja innostuimme. 

Ihastelimme merta,

 pimeyttä, tähtiä,

auringon lempeyttä.

ja sitä,
 että meillä on toisemme

Olen etuoikeutettu näistä naisista,

 heistä jotka tuntevat minut kaikkine

tunnekippuroineni

eivätkä silti sivuuta

 Kiitos mun ikiomat valtavan 

rakkaat ystävät,
aikuiset kauniit ihastuttavat

 "Hurmaavat naiset  -Kotkalaiset"
On onni olla yksi meistä <3

Naisen kuva

"Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
 Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat, mustat, iloiset,
 syyttä täynnä kyyneleitä.
  Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
  ainut maailmassa.
  Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta, yhden lapsen.  
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
 Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi, siksi hän säilyttää sen.
 Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.  
Hän ei tiedä mikä on ruuvin käyttötarkoitus 
ja rakentaa sillan.
  Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
 Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,  
kaukomatkaan säästämiään rahoja,  
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
  Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, 
ei se haittaa.
  Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
  Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon."

- Wistawa Szymborska 

Rakkaus, -no filters needed

Tämä kesä on pitkien parisuhteiden kesä

Pitkien ystävyyssuhteiden kesä <3

Somefiidini ja elämänikin on täyttynyt "vanhojen parien"

 avoimista rakkauden tunnustuksista,

 yhteisistä hetkistä, rohkeasta läsnäolosta.

Läsnäolosta, 

jossa suodattimia ei ole tarvittu, 

yhteenkuuluvuuden 

ja rakkauden ilmeet kasvoilla ovat kuvien kaunis hehku.

Ehkä olen siinä iässä, että osaan

ja uskallankin arvostaa pysyviä asioita,

ja hetkiä elämässä.

Uutuuden haikailu ja hakkailu ei enää se juttu

Pienet pysyvät asiat tallovat polkua jalkojen alle.

Onni on tässä hetkessä 

heidän kanssa, jotka tunnen iholta

ja jotka tuntevat minut

kaikkine hymyineni ja arpineni.

- Elämän arvoa 

ja armollisuutta rakkaimmillaan

Tiedän, 

ettei aina ole niin,

itselläni viime kesä oli vaikea.

Sää ja mieli olivat pääsääntöisesti yhtä harmaita

Lähes jokainen nouseva aamu oli vaikea hyväksyä 

ja illalla olikin jo täysi raivo päällä.

Niille, jotka ehkä nyt kokevat sitä samaa,

 voin vain sanoa, 

että nekin tunteet täytyy käydä rohkeasti läpi,

 antaa niiden virrata itsestä ulos

 ja toivoa että vierellä on joku,

 joka sen aallon kykenee pystypäin ottamaan vastaan.

Joku joka välittää.

Tuntee ja tietää,

 että kaiken paskan takana on kaunis ihminen.

Että sinulla on liki ihminen, 

jonka kanssa olet turvassa   

Ja kun siellä pohjamudissa on sitä mutaa aikansa niellyt, 

kukin oman osansa,

 niin kylläpä auringon valo ja hehku iholla on kaunista katsella.

Niin omalla,

 kuin varsinkin sen rakkaimman kasvoilla.

Sitä se rakkaus on

 yhteistä valoa, pysyvyyttä ja unelmaa

joita elämän varjot vain kirkastavat.

Halua olla toisen arvoinen, 

kuulla sekin mitä toinen ei sano 

ja sanoa se, mitä toinen haluaa kuulla 

Kiitos 

sille minun rakkaimmalla siitä,

 että saan olla tämmöinen,

 oikein luvalla ja ajankanssa.

Ihan täysillä tai vaan huokaamalla.

Sun kanssas minä olen minä.

Olen susta ihan hemmetin ylpee.

Aikuinen rinnallakulkija, 

Mies,

 joka uskaltaa toteuttaa myös omia unelmiaan 

hukkaamatta yhteistä polkua.

Sinua, 

sinua minä rakastan