tiistai 23. elokuuta 2016

Mamman vanhat kangaspuut

Kun jotain tekemistään rakastaa ja antaa työlle sydämensä ja tahtonsa,
 niin jääkö käden jälkiin ja esineisiin omaa energiaa?
Hyvää tahtoa ja lämpöä?
 
 
Kun saa entisen ihmisen rakkaan harrastevälineen
 kaikkine tykötarpeineen,
 on  siinä aika suuren äärellä.
 
 
 
Millään en malttaisi odottaa oppimisen alkamista.
 

 
Nämä kangaspuut ovat mieheni mamman vanhat,
sisältä lämpimästä haettu meille mamman lapsuudenkotiin.
 
Taas kerran saan olla kiitollisen nöyrä näiden tarinoiden jatkuvuuden edessä.
 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Muutoksen tuulia..


Lapsemme lopetti keväällä intensiivisen uintiharrastuksensa.
Hänen elämänkokoinen päätöksensä, 
joka ei tullut meille vanhemmille lopulta enää yllätyksenä.


Vaikka se oli lapsen harrastus,
 niin kyllähän se ohjasi vahvasti meidän vanhempien ajankäyttöä tämän remontin ohella.
Kuva sieltä aikojen alusta
Kesällä välillä miehen kanssa tuijoteltiin toisiamme,
 että tunnetaankohan me enään ketään uinnin ulkopuolelta, 
Jokainen jonka lapsi harrastaa ja on vielä vuorotyöläinen,
 tietää miten huonoksi ystäväksi sitä muuttuu harrastuksen ulkopuolisille ystäville.

Yht´äkkiä loppukesästä vanhoja ja uusia ystäviä 
alkoi putkahdella elämään erilaisista yhteyksistä.
Huikeita ihmisiä,
 joista jokaista olen tainnut tuijotella, kuunnella ja ihailla kuin taideteosta, 
että minä saan hänenkin elämäntapaansa ja ajatuksiinsa tutustua.

Terkkuja ja valtavan iso kiitos
 tätäkin kautta ihan jokaiselle, 
jonka kanssa olemme saaneet aikaa pysäyttää
 ja päätä nollata tänä kesänä. 
Kiitos, että olette.
 Me tarvitaan teitä <3



 Samalla tämä muutos on antanut parisuhteelleemme uutta omaa aikaa, 
ei enää harkka -tai kisakuskauksia,
ei enää lapset edellä joka aikataulutusta,
 hyvin teinit itse jo itseään liikuttaa.

Ja luojalle Kiitos, 
ihan hauska parisuhde sieltä 
ankarasta ajanhampaanraosta onkin löytynyt.


Itse aion toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, 
opetella kutomaan räsymattoja.
Olen ihan friikki räsymattoihin.
Olen haalinut 
sekä oman sukuni naisten tekemiä mattoja, 
että miehen suvun puolelta.
Ja voin sanoa, että yksikään matto ei ole ylimääräinen.
Nyt näyttäisi olevan minun oma aikani päästä osaksi tätä perinnettä




Rakastan kesäistä mattorantaa, 
voin olla siellä tuntikausia, 
höpötellä ihmisten kanssa joita en tunne,
 palvoa aurinkoa termoskannun kanssa 
ja syödä yhteisiä eväitä lokkien kanssa. 
 Nauttia mäntysuovan ja meriveden antamasta puhtaasta tuoksusta matossa, 
jonka joku on arvokkaalla ajallaan tehnyt.
Hieno kädentaito




Tervetuloa syksy ja elämän jatkuvuus



keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ihmisyyden äärellä

Makuupäivät ovat parhaita hetkiä kuunnella ja 
kertoa mitä mielessä liikkuu.
Aivot ovat sopivasti narikassa, 
 mieli avoin kuulemaan mitä itselle kuuluu.
Juuri nyt mietin paljon ihmisyyttä,
 aitoutta ja kykyä olla itselle
 ja toisille rehellinen.
Oikeastaan mietin, mitä sinä siitä ajattelet?
 Että olenko yhtään kartalla?



Olen paljon eläinten kanssa,
 eivätkä ne fuskaa, feikkaa tai keplottele itseään selittelyillä epämukavista tilanteista pois.
Jo pelkillä korvien asennoilla tiedät missä nyt mennään.
Kaikki mitä eläinten kanssa sanot tai teet,
 on totta ja tätä hetkeä.




Teen työtä muistisairaiden kanssa,
 heidän kanssaan on pakko olla sitä mitä on,
 koska sanoilla ei enää useinkaan ole selittävää merkitystä,
 vaan läsnäolon ja vilpittömyyden kyky
 on se mikä ratkaisee,
 toimiiko inhimmillinen yhteys.

Ja toisaalta olen varmaan jo tarpeeksi vanha ja ihmissuhteissa kokenut,
 itsekkin monesti sössinyt, 
joten turhanpäiväiseen feikkaamiseen ei ole enää tarvetta.
Hyvistä ihmisistä on ihanaa tykätä!


Ja asunpa nyt niin vanhassa talossa,
 kaiken nähneessä.
 Pihani maa on vanhaa maata, voimakasta,
 Suomalaista ja aitoa.
Pellot ovat huojuneet talon vierellä jo paljon minua ennen 
ja varmaan ovat siellä vielä kun minua ei enää ole.
Kävelen polkuja, jotka huokuvat ikiaikaista voimaa.
Turha täällä on esittää,
täällä minut tunnetaan ja sieluani seurataan
.
En halua asua museossa, 
mutta minusta on hienoa että "museonurkka"
 ja talon asukkaiden tarinat asuvat meillä





Olisi suunnattoman tyhmää,
 jollen mitään tällä matkallani oppisi, 
muuttuisi enemmän itsekseni.

Vielä tyhmempää olisi,
 jos en antaisi sitä mahdollisuutta myös sinulle,
 että luulisin sinusta aina vain samaa, 
enkä antaisi sinullekin kasvun taikaa, 
myös ja varsinkin aikuisena.
Ettenkö uskoisi sinun tarinaasi,
 sinun polkusi voimaan.
Etteikö me yhdessä muututtaisi, 
sielujemme kaltaisiksi.




maanantai 25. heinäkuuta 2016

#kanajuttuja

Meillä on kanoja ollut siitä asti kun mies täytti 40v.
Miehen ystävät ehdottivat, että ostaisivat lampaan, sanoin 
että ei hitto,
 ennemmin vaikka kanoja

Vähän mies ihmetteli, 
että miten ihmeessä ovat keksineet kanoja ostaa ;)
Ensimmäiset kanat olivat kukko ja kaksi kanasta.

Kukko, Börje, osottautui niin pahapäiseksi että naapurin avuksella pääsimme siitä eroon
 ja saimme ylikiltin Hjördiksen vaihdossa.

Kanojen kanssa elämä on helppoa ja pientä,
 silti arki niiden kanssa on suurta.
Kanojen laumahierarkia ja sosiaaliset tavat ovat touhua,
 jota voisi seurata tuntikausia
En voi lakata ihmettelemästä,
 miten niiden pieniin päihin mahtuu niin paljon ymmärrystä.


Ja ne kanat, jotka olen saanut tuntea vanhaksi asti ovat erottuneet luonteensa
 ja käyttäytymistottumustensa myötä toisista. 
Niistä on kasvanut persoonia isolla P;llä.
Niimpä sitä kautta on myös nimet heille tulleet; Pallo, Hyppy, Helmi..


Meillä kanat ovat pihalla vapaana, ne tietävät oman pihan ja turvarajat  hyvin
 eikä katoamisia juurikaan ole ollut.
Tuurilla varmaan on menty,
 mutta kanojen vapaana elely ja meidän kanssa hengailu
 on ollut meille suurempi arvo
 kuin niiden vangittuna eläminen ehkä pidempään.
Yöksi suljemme navetan ovet ja tarkistamme,
 että kaikki ystävät ovat omilla tutuilla nukkumapakoillaan




Tänä kesänä olen saanut
 hautomisviettisten silkkikanojen myötä oppia kanojen munien kehittymisestä 
ja  kuoriutumisesta paljon.
On elämän suurta ihmettä, 
kun ihan tavalliselta munalta näyttävä muna alkaa piipittämään
 ja pienestä viillosta vilkahtelee pienen pieni nokan pää.
Siinä kohtaa ei ole muuhun pystynyt kuin kanalassa ravaamiseen
Kuoriutumisen ihme

Nyt meidän on silkkiemoilla molemmilla omat kaksi tipustaan.
Toisen poikaset ovat myös silkkejä,
 mutta toisen munista onnistui vain hybridien poikaset,
 joten olemme uuden edessä kun joskus laumasiirto on edessä.






Pienten ensimmäinen multakylpy itse valitsemassaan paikassa
Kanojen myötä olen joutunut myös itse opettelemaan vanhan tai kipeän eläimen lopettamista.
Siihen hetkeen olisi kai monta nopeaakin tapaa, 
mutta olen itse opetellut tavan, 
jossa keskitän kaiken sen rakkauden jotka minulla on antaa 
ja "halaan" ja paijaan kanan syliini,
 samalla toisella kädellä pidättäen sen hengitystä.
Nopea sekin, mutta samalla hoivaava.
Tiukka ja voimakas hetki, kyynelillä kastettu,
mutta uskon, että meille molemmille se oikea.

Useimmat kanat olen vienyt metsään, 
lahjaksi ja uhriksi ruokaa tarvitseville, 
elämän kierto on armollinen ajatus  kun täytyy luopua.

Itsehän emme pysty näitä pieniä ystäviämme 
ja pihamme liikkuvia koristeita syömään.



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Juhla Sunnuntai

Meillä oli sunnuntaina nuorimman lapsemme rippijuhlat.
Suuri, odotettu ja tärkeä päivä nuorelle.
Juhlat sujuivat ihanasti,
ja nuori neito oli, jos mahdollista entistäkin kauniimpi.


Juhlat olivat myös iso koitos talolle.
 Ollaan oltu täällä edestakaisin liikkuvien rojujen ja keskeneräisyyden keskellä

Nyt oli talon aika pukeutua sunnuntaihin.




Itsestä tuntui, ettei oma ajatukset
riitä vaan tarvitsimme talon tukea,
 ikäänkuin sen heräämistä henkiin.
Niinpä alitajuisestikin aloin pyytämään "kummituksia" paikalle.

Kukitin entisen emännän pyörän portinpieleen,
 ikäänkuin hän olisi käymäseltään täällä.


 Eteisen vaikeasti sisustettavaan nurkkaan rakentui kuin itsestään
talon vanhoista valokuvista ja  talon papereista "museonurkka"
kunniotuksesta heidän elämäänsä kohtaan joiden tarinan jatkumo olemme.




Mielestäni meillä ei kummittele,
 mikä on sääli, 
mielelläni kuuntelisin entisen asukkaan touhuiluja nurkissa.


Minulla vahva usko,
 että heidän mielestään talossa on aikoinaankin ollut hyvä olla, niinkuin minulla nyt.
Mutta ei, meillä ei kummittele.


Silti, siivoilujen lomassa kävin "pitkiä keskusteluja" talon kanssa
ja asiat ja tavarat ikäänkuin yhteistyössä asettuivat kohdilleen.
Vähän kuin itsestään.

Ja kas, talo oli kauniisti puettu sunnuntaihin,
eikä keskeneräisyydet häirinneet juhlijoita.
Me teimme sen yhdessä, tämä perhe,
 tämä talo.
ja ennenkaikkea vieraat, jotka viipyivät ja viihtyivät pitkään kodissamme.

Ihmiset ovat lopulta ne jotka juhlan tunteen toivat tullessaan,
 omalla asenteellaan ja ajan antamisellaan.
Sen taas sai kokea. Lämpimästi





Perhe Kotiranta kiittää kaikkia myötäosallistuneita ihanasta sunnuntaista.
Sydänlämmin kiitos





perjantai 29. huhtikuuta 2016

Parisuhde prosessi

Olin aikaani edellä.
Olemme asuneet tässä talossa vasta 4 vuotta, eikä jo viittä.
Iso ero, 
siksipä poistin koko edellisen postauksen ja lähestyn talossa asumisen vuosipäivää uudestaan
 hieman eri näkökulmasta
Vuosi vähemmän suhteessa siihen mitä on saatu aikaiseksi
saa mieheni näyttämään aina vain tekevämmältä
 
Keittiö nyt



Remppaelämää keittiössä
4 vuotta 
ja olemme päässeet jo aika pitkälle.
Myös henkisesti
tai sitten ei ollenkaan.
Kun muutimme tänne, 
muutimme ikäänkuin lampaiden perässä mökille
mökkiolosuhteisiin.
Se tunne on säilynyt.
Kotona kaupunki on kaukana
 ja kotona vallitsee hiljainen eriytymisen, läsnäolon tunne  
vaikka onkin somet ja systeemit.
Hirret puhuvat omaa vahvaa alkuaikaista tarinaansa



Talo on nähnyt vuosisatansa aikana niin paljon,
 monesta selvinnyt, 
että kyllä se jaksaa yhden perheen edelleen maadoittaa raskaastakin arjesta.



Remontti on edennyt loppujen lopuksi hitaasti, silti kokoajan edennyt.
Asuminen keskellä remonttia,
 toisen näkeminen ja toiseen tukeutuminen 
keskeneräisyyden keskellä
 on varmaan parasta lasten jälkeen
 mitä olemme parisuhteellemme tehneet.
Suosittelen!
Eteisen "polut" pari vuotta sitten
 Mikä onkaan huikeampaa
 kuin yhdessä saada näky räsymattoisesta lattiasta, 
uskoa siihen silmät säihkyen
samaanaikaan kun vieraammat silmät näkevät hiekkakuopan, joka ylitetään pitkoslaudoilla. 

Mikä onkaan huikeampaa 
kuin olla tässä tarinassa yhdessä,
vuosien numeroista piittaamatta.