tiistai 23. elokuuta 2016

Mamman vanhat kangaspuut

Kun jotain tekemistään rakastaa ja antaa työlle sydämensä ja tahtonsa,
 niin jääkö käden jälkiin ja esineisiin omaa energiaa?
Hyvää tahtoa ja lämpöä?
 
 
Kun saa entisen ihmisen rakkaan harrastevälineen
 kaikkine tykötarpeineen,
 on  siinä aika suuren äärellä.
 
 
 
Millään en malttaisi odottaa oppimisen alkamista.
 

 
Nämä kangaspuut ovat mieheni mamman vanhat,
sisältä lämpimästä haettu meille mamman lapsuudenkotiin.
 
Taas kerran saan olla kiitollisen nöyrä näiden tarinoiden jatkuvuuden edessä.
 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Muutoksen tuulia..


Lapsemme lopetti keväällä intensiivisen uintiharrastuksensa.
Hänen elämänkokoinen päätöksensä, 
joka ei tullut meille vanhemmille lopulta enää yllätyksenä.


Vaikka se oli lapsen harrastus,
 niin kyllähän se ohjasi vahvasti meidän vanhempien ajankäyttöä tämän remontin ohella.
Kuva sieltä aikojen alusta
Kesällä välillä miehen kanssa tuijoteltiin toisiamme,
 että tunnetaankohan me enään ketään uinnin ulkopuolelta, 
Jokainen jonka lapsi harrastaa ja on vielä vuorotyöläinen,
 tietää miten huonoksi ystäväksi sitä muuttuu harrastuksen ulkopuolisille ystäville.

Yht´äkkiä loppukesästä vanhoja ja uusia ystäviä 
alkoi putkahdella elämään erilaisista yhteyksistä.
Huikeita ihmisiä,
 joista jokaista olen tainnut tuijotella, kuunnella ja ihailla kuin taideteosta, 
että minä saan hänenkin elämäntapaansa ja ajatuksiinsa tutustua.

Terkkuja ja valtavan iso kiitos
 tätäkin kautta ihan jokaiselle, 
jonka kanssa olemme saaneet aikaa pysäyttää
 ja päätä nollata tänä kesänä. 
Kiitos, että olette.
 Me tarvitaan teitä <3



 Samalla tämä muutos on antanut parisuhteelleemme uutta omaa aikaa, 
ei enää harkka -tai kisakuskauksia,
ei enää lapset edellä joka aikataulutusta,
 hyvin teinit itse jo itseään liikuttaa.

Ja luojalle Kiitos, 
ihan hauska parisuhde sieltä 
ankarasta ajanhampaanraosta onkin löytynyt.


Itse aion toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, 
opetella kutomaan räsymattoja.
Olen ihan friikki räsymattoihin.
Olen haalinut 
sekä oman sukuni naisten tekemiä mattoja, 
että miehen suvun puolelta.
Ja voin sanoa, että yksikään matto ei ole ylimääräinen.
Nyt näyttäisi olevan minun oma aikani päästä osaksi tätä perinnettä




Rakastan kesäistä mattorantaa, 
voin olla siellä tuntikausia, 
höpötellä ihmisten kanssa joita en tunne,
 palvoa aurinkoa termoskannun kanssa 
ja syödä yhteisiä eväitä lokkien kanssa. 
 Nauttia mäntysuovan ja meriveden antamasta puhtaasta tuoksusta matossa, 
jonka joku on arvokkaalla ajallaan tehnyt.
Hieno kädentaito




Tervetuloa syksy ja elämän jatkuvuus



keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ihmisyyden äärellä

Makuupäivät ovat parhaita hetkiä kuunnella ja 
kertoa mitä mielessä liikkuu.
Aivot ovat sopivasti narikassa, 
 mieli avoin kuulemaan mitä itselle kuuluu.
Juuri nyt mietin paljon ihmisyyttä,
 aitoutta ja kykyä olla itselle
 ja toisille rehellinen.
Oikeastaan mietin, mitä sinä siitä ajattelet?
 Että olenko yhtään kartalla?



Olen paljon eläinten kanssa,
 eivätkä ne fuskaa, feikkaa tai keplottele itseään selittelyillä epämukavista tilanteista pois.
Jo pelkillä korvien asennoilla tiedät missä nyt mennään.
Kaikki mitä eläinten kanssa sanot tai teet,
 on totta ja tätä hetkeä.




Teen työtä muistisairaiden kanssa,
 heidän kanssaan on pakko olla sitä mitä on,
 koska sanoilla ei enää useinkaan ole selittävää merkitystä,
 vaan läsnäolon ja vilpittömyyden kyky
 on se mikä ratkaisee,
 toimiiko inhimmillinen yhteys.

Ja toisaalta olen varmaan jo tarpeeksi vanha ja ihmissuhteissa kokenut,
 itsekkin monesti sössinyt, 
joten turhanpäiväiseen feikkaamiseen ei ole enää tarvetta.
Hyvistä ihmisistä on ihanaa tykätä!


Ja asunpa nyt niin vanhassa talossa,
 kaiken nähneessä.
 Pihani maa on vanhaa maata, voimakasta,
 Suomalaista ja aitoa.
Pellot ovat huojuneet talon vierellä jo paljon minua ennen 
ja varmaan ovat siellä vielä kun minua ei enää ole.
Kävelen polkuja, jotka huokuvat ikiaikaista voimaa.
Turha täällä on esittää,
täällä minut tunnetaan ja sieluani seurataan
.
En halua asua museossa, 
mutta minusta on hienoa että "museonurkka"
 ja talon asukkaiden tarinat asuvat meillä





Olisi suunnattoman tyhmää,
 jollen mitään tällä matkallani oppisi, 
muuttuisi enemmän itsekseni.

Vielä tyhmempää olisi,
 jos en antaisi sitä mahdollisuutta myös sinulle,
 että luulisin sinusta aina vain samaa, 
enkä antaisi sinullekin kasvun taikaa, 
myös ja varsinkin aikuisena.
Ettenkö uskoisi sinun tarinaasi,
 sinun polkusi voimaan.
Etteikö me yhdessä muututtaisi, 
sielujemme kaltaisiksi.