lauantai 30. huhtikuuta 2011

Pikkuiset karitsat hyppivät näin... pikkuiset karitsat hyppivät näin...

Eletään jo karitsojen elämän kohta 4:ttä päivää. Karitsat eivät niinkään fyysisesti kasva silmissä, mutta niiden taidot kehittyvät ihan huimaa vauhtia. Karitsat osaavat jo liikkua huojumatta ja maistelevat maasta heinää ja oksia emoaan matkien. Suut menevät lepäillessä jo märehtimisasentoon mutta itse röystäys taitaa olla vielä oppimatta


Hei me kiivetään!!
Eilen oltiin paljon ulkona ja aidatulla laitumella. Oli homma saada kaikki pienet raot tilkittyä pikkuipanoilta ja jännitykseksi kai sinne muutama karitsan mentävä rako jäikin.
 Miljan ja Lyylin kohtaaminen meni lähes normaalisti, mutta kyllä Lyyliä pikkuiset kiinnostivat. Välillä karitsat eivät tienneet kumman lampaan alla se ruoka on, joten pientä sekaannustakin kävi. Siinä vaiheessa sekä Milja että Lyyli tiukasti ohjasivat karitsat oikean emon luo.

Sitä en ymmärrä miksi sekä Milja että Lyyli komensivat itsekseen lepäilevät karitsat ylös makailemasta. Onko se huolta pikkuisen voinnista vai siitä ettei karitsa näytä saaliseläimelle sopivalta saaliilta?

Milja kopsii Hillan liikkeelle

Vappua...

Se olisi vappuaatto ja aika siirtyä collegehousuista farkkuihin, läpsykkäistä korkkareihin ainakin yhdeksi illaksi ja yöksi.
Karitsojen kanssa on mennyt yksi elämä, maailma on taas piirun verran enemmän vinksallaan.

Sitä miettii lähes päivittäin että miks me menimme lampaista niin sekaisin. Kai se suurin syy oli tarve pelastaa eloon jokin niin hieno persoona kuin Erkki on. Sen jälkeen asia onkin vain johtanut toiseen, tunteet elämän edetessä ovat vain syventyneet. Mitä enemmän lampaan luonnetta oppii tuntemaan sitä syvemmällä tässä yhteisessä elämässä on.
Aina hymyilevä Lyyli
Harrastahan ihmiset kaikenlaista ja nykyään me tarvitsemme keinoja irroittautua vauhdikkaasta ja vaativasta arjesta. Kellä ne keinot sitten ovatkaan minkälaisia, meille ne on näköjään lampaat ja pois kaupungista-meininki.

Kirjoittelen paljon lampaista facebookissa, joskus tosin mietin että kuinkahan monia se ärsyttää..
                         Jutella nyt "ruokalihasta" usein hassujakin asioita.. Laittaa sanoja eläimen mieleen ja katseeseen.
Mutta tiedän että ystävissäni on monia joita oikeasti kiinnostaa jo vähän legendaarisen Erkin toilailut ja nyt etenkin näiden pikkuisten tarina.

Siksikin haluaisin osata enemmän tätä bloggaamista ja siirtää lammashöppänyyteni tänne, koska täältä minut taitaa löytää yhä useammin, sekä lampolasivustolta.. tämä selityksenä, jos joku tätä lukee ja ihmettelee ulkoasun heittelehtimistä, -minä opettelen.

 Ne toiset, tavallisemmat puolet minusta löytyy edelleen fb:stä

torstai 28. huhtikuuta 2011

Karitsat syntyivät siis 26.4 ja saivat alkunsa 1.12.eli minusta tiineys meni vähän yli. Kai jonkin noin täydellisen valmistamiseen menee vähän pidemmästi aikaa.
Milja on äitinä kuin syntynyt hommaansa, oikein hävettää miten epäilin sen kykyjä huolehtia pikkuisista.






Karitsat nousivat heti honkkeloille jaloilleen ja pyrkivät Miljan vatsan alle, ensin Milja taisi vähän säikähtää karistojen yrityksiä, mutta kun karitsa sai nisän suuhunsa niin Miljalle valkeni heti mistä on kysymys.
On käsittämätöntä miten luonto on hoitanut sen että eläinvauva pyrkii samantien nisälle, ihmislapsi ei samaan kykene. Eläinlapsi opettaa kokemattomalle äidilleen miten pitää toimia, se on suorastaan hämmentävää katseltavaa.




Suu menee jo hyvin imuasentoon
Jalat karitsoilla ovat kuin metsäkauriilla, suhteettomat pieneen kehoon nähden. Takajalat ovat vielä pidemmät kuin etujalat, mikä tekee liikkumisesta hassun näköistä huojuntaa.
 Tässä vaiheessa olimme tosi huolissamme miten Miljalle tuikitärkeä juominen huolehditaan niin ettei astiasta löydy hukkunutta karitsaa. Ämpäri on nyt korokkeen päällä ja oletus on etteivät pikkuiset vielä kiipeillä halua kun pelkkä eteenpäin menokin on haaste.


Pojan hyppy-yritys


Milja määkii koko ajan, lisäksi mörähtää, uikuttaa ja ynähtelee lapsilleen. Jollei se imetä, mitä se tekee lähes koko ajan, se tökkii jä hönkii lapsiaan ikäänkuin tarkistaakseen hengittävätkö nämä. Jos karitsa nukkuu se kopsii sorkallaan alustaa, ihankuin varmistaakseen että vauvan vuode on turvallinen ja peti pehmeä. Jostain syystä se tarkistaa elintoimintoja vatsan alta eikä kasvoilta niinkuin me ihmisäidit.


Miljan katse on täynnä hellyyttä

Karitsat voivat hyvin, toisistaan ne eivät paljon piittaa, riittää kun äidin nisä on lähellä. Tosin välillä toinen imee toisen nenää tai roskia Miljan vatsan alta tai kerran vatsan alta läpimennessään tyttö erehtyi imemään vastaantullutta tiiliseinääkin.
Näyttää kuin karitsat kehittyivät ihan silmissä, joka askeleella askel on hieman vakaampi ja karitsa yrittää kokeilla millä tyylillä pääsisi parhaiten liikkumaan. Ompa nähty jo hyppyjäkin, mutta ne päättyvät vielä hetikohta kunnon kylkikaatoon, mistä on suuri vaikeus päästä ylös.

 Poika on heti jotenkin fyysisempi, liikkuvampi ja aktiivisempi. Ei mennyt aikaakaan kun se oli päässyt Lyylin puolelle poikittais laudoituksen läpi, ilmeisesti jalka kerrallaan sen on täytynyt sinne mönkiä. Sieltä se sitten olikin mennyt Erkin puolelle. Kai isä on ollut vähän hämmästynyt pikkukaritsan vierailusta. Naapurin tyttö oli nähnyt miten Erkki töhni ja puski karitsan nurin. Tuskin puskuissa voimaa on ollut, ennemminkin opetus siitä ketä pienen tulee kunnioittaa laumanjohtajana. Lopulta pikkupässi oli käynyt nukkumaan mitään ymmärtämättömänä.
On vain riski jos karitsa on liian kauan pois uuhen luota, imetyksen väli tulee liian pitkäksi.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

"..Uskotko uniin vai sattumaan..."

Yöheräilyjen aikana Milja oli ennallaan ja samalainen kuin jo monta päivää. Kävin 04,n maissa eikä mitään uutta ollut aistittavissa. Klo 06 heräsin kun pupu sisällä tömisteli häkissään tosi kovasti. Syöksyin navetalle ja jo ovelta kuulin määintää jollaista en koskaan ennen ollut kuullut. Se oli kuin kertomista, tarinaa, ei hätää eikä iloakaan.. Se vain oli Miljan tapa kertoa että kaikki on muuttunut. Miljan jaloissa oli kaksi pientä karitsaa, aivan uskomaton näky.
Toista se pesi juuri limoistaan ja sen pepusta roikkui jälkeisiä, joten olin ajoissa jos jokin olisi mennyt vikaan mutta myöhässä nähdäkseni millainen synnytys oli ollut.
Milja pesi lapsiaan kuin niiden päälinen olisi ollut jotain makeaa, jokaisella nuolaisulla karitsa kuivui ja karva tuli esiin..



Toinen karitsoista on tyttö, se on pikkaisen isompi ja sitä Riina nimitti heti "hevitukkarokkariksi" koska sen otsakarvat ovat valkeat ja pitkät. Pojalla on musta viiru pitkin selkää ja nivusissa.
Molemmat ovat erittäin valmiin ja terhakan oloisia.
Milja on aivan tohkeissaan, pesee ja määkii edelleen tauotta. Sen jälkeiset se on jo peittänyt.


Kun Lyyli yrittää välillä lautojen välistä kurkkia karitsoimisaitauksen menoa, niin Milja hyökkää kuin panssaritankki ja tömäyttää lautaa otsallaan.

Erkki ymmärtää jollain tasolla että meno navetassa on muuttunut, se on koko ajan valppaana ja vähän  ylikierroksilla. Rapsutuksia ottaessaan se kuuli karitsan hennon määinnän ni jo sille tuli kiire katsoa että mistä ääni tulee.

Ja mä... Mä olen enemmän kuin onnellinen

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Avautuminen kestää ja kestää...

Aamulla kurkistin Miljan synnyttimiä, siitä hermostuneena se kuopsutti ekan kerran maata.

Siitä ja netin kautta saatujen ohjeiden rohkaisemana päätimme mieheni kanssa kokeilla onko Miljan kohdunsuu millä mallilla.

Milja ei toimesta tykännyt, se vauhkoontui jo kun häntään koski, joten sai rauhallisesti työnnettyä vain yhden sormen emättimen reiästä. Kohdunsuu tuntui kuivalta, pehmeältä mutta sinne olisi mennyt nätisti korkeintaan kaksi sormea, kolmen kanssa olisi mielestäni tiukannut jo liikaa..Limaa ei ollut lainkaan..

Joten odottelu jatkuu, eikä ronkkiminen ainakaan vielä ole tuottanut käynnistävääkään tulosta.
Karitsan liike tuntuu Miljan nivusessa, se ainakin lohduttaa tässä odottamisen tuskassa.
Milja alkaa näyttämään ajoittain tuskaiselta, silmissä on semmoinen ilme. Välillä se taas liikkuu ja syö sekä märehtii lähes normaalisti.

Avautumista

..Uudelleen ja uudelleen laskennassa ja vierailuajan kohtaa pyöristämällä aamuun Miljan lasketuksi ajaksi on saatu lauantai, mutta sekin on jo mennyt, karitsoimista vaan ei ole tullut.. Mä alan olla huolissani äks sata, ja kaikesta ja monta kertaa. Luen tietoa netistä ja kirjasta. Niistä on paljon apua ja hyötyä, mutta kyllä niiden tietojen kanssa saa peloteltua itsensä; kaikki tuntuu olevan mahdollista ja hyvästäkin hoidosta huolimatta voi tuloksena olla surua ja vastoinkäymisiä

Milja raasu on niin pieni ja suuren asian edessä.
Erkkikin huolehtii Miljasta
Milja on välillä puuskutellut, maannut ja imeskellyt kaulusvillojaan silmissä kipeä katse

Olemme nyt lähellä ja läsnä. Jo useana yönä olemme käyneet n. 2h välein navetassa ja päivällä sinne kurkkaa joku varmaan 1/2h välein.



Riina ensimmäisenä päivystysyönä sai Erssun hellyyspuuskaan


Tähän asti Milja on antanut koskea itseään lähes rajattomasti jos kosketus on ollut tyylikäs, mutta viime yönä sekin muuttui. Nyt se kavahtaa kaikkea kosketusta jos se osuu vatsan tai pepun alueelle.
Eilen karitsan potkut saattoi silmillä havaita,välillä tuntui että koko Milja pompsahtaa niiden voimasta

Olen niin huolissani, ymmärtääkseni tämä on normaalia avautumisvaihetta, mutta se että se kestää näin kauan tuntuu pelottavalta. Kauanko on liian kauan? Onko karitsa väärin tulossa tai liian iso? Missä on lima? Missä ovat supistukset?

Välillä Milja on tosi pirteä, ruoka maistuu, märehtiminen on mukavaa ja kakka ja pissa ovat normaaleja.

Kun näiltä paikallisilta yrittää kysyä he hymyilevät hyväntahtoisesti hössötykselle. Eräskin naapurin mies sanoi vastaukseksi " Pirustako noista ottaa selvää koska ne poikii..."

Maalla vai saaressa...?

Ja hyvää pääsiäistä kaikille.
Me siirryimme asustelemaan pyhiä tyhjäksi jääneeseen taloon, jonka pihassa lammasnavetta sijaitsee. Yöllisten navettajuoksujen kannalta siirto on ollut ihanteellinen. Ja sää on todellakin hellinyt meitä maalaisia. Täällä on kivaa, vähän kuin olisi mökillä mutta silti paljon enemmän. Tämäkin talo kertoo historiaansa, suree selvästi menneitä ihmisiä ja kertoo heidän tarinaansa jokaisella  kupilla ja tuolilla.  Se että saamme olla täällä tekee nöyräksi, olemme nyt osaa talon historiaa, jatkumoa menneiden ihmisten työlle.

Siltikin  mä  kokoajan mietin ja kaipaan merta, on mulla saareen niin ikävä. Tätä paikkaa ajattelee useasti saarta verraten, täällä on moni asia paremmin, sisävessa, suihku, kauppa ja koti automatkan päässä. Mut saaressa on mun juuret, lapsuus ja turva.

Mä voisin vaihtaa haaveissa tän mun kaupunkikodiks, mut saari on silti lomakoti ja sydämen koti numero yksi.


Erkki nauttii hellepäivästä saaressa kesällä 2010

Kevään ensimmäiset aamut

Pihanurmi- paras heinä

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Hyvää Pääsiäistä

..Eikä meillä vieläkään yhtään karitsaa vaikka tänään on se odotettu laskettuaika.. Milja voi edelleen pirteästi ja ruoka maistuu..

Monet ystäväni ovat  pyydelleet anteeksi kun ovat alkaneet puhua pääsiäislihastaan. Ei mua se vaivaa, itse en lammasta enkä pupua pysty syömään mutta niinkauan kun toiset eivät minun  lemmikkiäni paista niin asia on minusta ihan ok.
Ei Erkkiä, Lyyliä tai Miljaakaan olisi minun laumassani jollei joku heitä olisi aikonut tuottaa hyötymismielessä!

Vielä Erkkiä takaisin kesälampaasta palauttaessani kuvittelin menomatkan että kykenisin järjellä ymmärtämään sen olevan liharuuaksi kaalin kanssa ajateltu.
                             Mutta siinä vaiheessa kun se polvenkorkuinen pikkupässi juoksi aidan viertä auton perään määkien iskivät tunteet yli järjen.. Pelastetaanhan valaitakin, miksei yhtä pikkuista pässiä.

Mutta silti haluan lapsen uskoisesti ajatella että jauheliha kylmäaltaaseen tulee siitä jauhelihakoneesta.
Niin on vain parempi, ehkä jonakin päivänä opin. Toisaalta toivon etten koskaan.


Milja pienenä


tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kevättä rinnoissa

Navetalla kaikki hyvin vaikka on Miljan perä jo aivan pystyssä ja synnyttimet punakat..  Muuten se on oma reipas itsensä.

Erkki taas nautti ulkoilusta ja ennenkaikkea huomiosta täysin sorkin.. Se ymmärtää jollain tasolla kun sille sanoo "HYPPÄÄ" se alkaa riehumaan; pyörimään edestakaisin vaihtaen välillä suuntaa. Välillä se hyppii itsensä aivan pystyyn. Temppuilun jälkeen se juoksee nopeasti lähelle ikäänkuin huomiota hakemaan. Jos silloin ei ole varuillaan ja suojautuneena on hyvinkin mahdollista että riemuitseminen johtaa puskuun..






Ja kun pitkän talven jälkeen vähäkin riehuu ni jo alkaa hengästyttämään




Erkki on niin paras

Odotus tiivistyy...

"Kevät ja minä", Erkki ja Eevi, eka koko päivä laitumella
Jännitys nipistelee jo vatsanpohjaa... Montahan karitsaa, onko tyttöä..? Jos salaa saisi ilmoille heittää toiveen että Milja-pikkuinen tekisikin vain yhden pienen tyttökaritsan niin meillä ei olisi jatkosta huolta.. Aina yksi pieni tyttö joukkoon mahtuu. Mutta jos sieltä tulee pässinpoika niin joudumme pakosta opetettelemaan luopumista, mikä tuntuu olevan meille äärimmäisen vaikea asia.. Siinä suhteessa olemme surkeita lampaiden pitäjiä.

Milja 16.4.2011

Miljan perä nousee yhä ylemmäs, joten tuntuu että poikiminen on jo tosi lähellä. Mutta uljaasti se edelleen nousee aitaa vasten työntäen päänsä raosta saadakseen ensimmäisenä huomoita ja herkkupaloja.. Eikä ruokahalu tai määkiminen ole vähentynyt yhtään..
Illalla meno masussa oli vielä ainakin railakasta, siitä päätellen saamme pirteän jäsenen laumaamme.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

pieniä liikkeitä

Tässä taas ollaan , koko pitkä talvi takana. Hienosti me selvittiin, lampaat ja minä.
Joulukuussa kun ekat pakkaset tulivat niin mieheni päätti tehdä lampaille yhteisen lämmitetyn vesiastian. Mutta sahasta meni terä ja rakennelma jäi kesken, tosin hän omasta mielestään kasasi sen niin, ettei  rakennenlman keskeneräisyys olisi haitannut lampolan väkeä.
 Mutta Erkille tämä oli kuin taivaanlahja, seuraavana aamuna herra löytyi sangen tyytyväisenä naisten puolelta.
                              Tapahtunutta sitten pitkä talvi ihmeteltiin, sillä tähän ratkaisuun meidän rohkeutemme ei olisi missään haaveissa kyennyt.


 Lyyli on lihonut koko talven, sen ahneus ruokakupilla on jotain hyvin epänaisellista. Niimpä nyt kun ulkoiluaika alkoi taas se on kuin tikkujen päällä kulkeva tynnyri. Juuri sellainen patukka jollaiseksi lapset tai minä lampaan piirtävät.. Suuret silmät, valtavan villan peittämä keskikeho jonka alla 4 pientä tikkua yrittävät pitää lammasta liikkeessä.

Tätä lyytsän suuruutta ihmetellessämme samaan aikaan pieni Milja on saanut olla edelleen itkevä vauvamme    - Pikku Milja.
Yhtäkkiä viime viikolla pieninä murusina alitajuntaani alkoi tippua ymmärrystä siitä ettei Miljankaan asiat taida olla ihan ennallaan.
Edelleen se on reipas ja erittäin ihmisrakas. Sen elämän päämäärä on saada mahdollisimman paljon rapsutusta. Suurta nautintoa kokiessaan se kääntelee päätään lähes luonnottomasti ja lipsuttaa kieltään tai kun fiilis on täydellinen se alkaa märehtimään samalla.

Sen tissit alkoivat näkyä haarusista ja kun se heilautti häntäänsä niin näin että sen synnytyselimet olivat täysin puhtaat ja turvoksissa.  Voi sitä hämmennystä.

Yhdessä laitumella lauantaina auringosta nauttiessamme pitelin kättä Miljan vatsalla samalla kun rapsuttelin sitä.. Jä yhtäkkiä tunsin kättäni vasten liikettä.  Tunne oli epäuskoinen, mutta kun liikettä masussa oli koko ajan ja tunsin kuin joku kova olisi kulkenut kättäni pitkin en voinut muuta kuin uskoa.
                       - Miljasta olisi tulossa äiti ja uuhi. Meille olisi tulossa karitsa jollei useampi!

Virallinen lampaan tiineysaika on 143 päivää joten se laskettuaika olisi jo ensi keskiviikkona 20.4!!

Eilen Miljan takaosa oli pystyssä, etulavat selvästi peppua alempana. Muuten se oli edelleen täysin oma reipas itsensä.

Ja Lyylistä ei ota edelleenkään mitään tolkkua koska se ei anna itseään rapsutusta enempää koskea.

"Pikku-Milja ja "paksukais-Lyyli"