lauantai 29. syyskuuta 2012

Hirveä emme metsästä

Talon entinen isäntä oli intohimoinen metsämies ja vielä kasikymppisenäkin palkittu hirviampuja. Niistä ajoista muistona on n. 80 erilaista palkintoa ja pokaalia tallessa varastossa.

Nyt on taas hirvestysaika, mutta se ei koske meitä.
           Ampumaan en kykene minä ja vielä vähemmän mies.

Mutta
on meillä silti oma hirvi.
                      Hirvi Hubbert,
  joka on saanut olla sen verran monen treenilaukauksen kohteena pihan perällä,
         että nyt on meidän aika antaa hänen kantaa  monia muistoja
   ilman uusia osumia.


 


 
 
 

Hubert asuu ihan ampumaetäisyydellä pihastamme, metsän rajalla .

Hänellä on ihan oma pieni mökki, josta hän aikanaan liikkui kiskoa pitkin puiden siimeksessä.
               Jonain päivänä haluaisin nähdä vielä hänessä sen verran virtaa, että liike olisi taas nähtävissä.

 
 

 


Hubert on esimerkki siitä, että kun jotain haluaa kovasti sen eteen täytyy tehdä töitä. Empä silti tiedä kuinkaan montaa, jonka unelma olisi oma liikkuva hirvitaulu

     Entinen isäntä teki unelmastaan totta ja siksi meillä on tänään Hubert mökissään viettämässä turvallista lauantai-iltaa ja kertomassa jälkipolville tilan historiasta

              Millaisia hirvitauluja teillä on? ;)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vintillä tapahtuu


Ihanaa, että jopa remontti tuntuu etenevän sellasella vauhdilla etten itse ehdi edes kuvaamaan saatikka osallistumaan.

Huoneiden väliseinä tolpat alkavat olla valmiita ja wc:n ääriviivat hahmoittua



Wcn kehikko



Lavuaarin paikan hahmottelua


Ovi Eevin huoneeseen

 
 
 
 
 
 


Loppuviikosta tällä kävi ammattilainen Virosta joka kertoi olleensa korjaamassa paria linnaakin joskus ja hän lupasikin meille yhtä kaunista kädenjälkeä piippujen muurauksessa


Ja kauniit piipuista tulívatkin, kauniit ovat jo ennen maalaustakin

Remontin alkutaipaleella





 
 
 
Nyt ollaan siinä vaiheessa että kaikki työvaiheet vievät projektia näkyvästi eteenpäin.





Ja naapurin taloprojekti tien toisella puolella on alkanut tänään nousemaan paketista hirsitaloksi.

Maalla rakennetaan taas vuosikymmenten jälkeen

perjantai 21. syyskuuta 2012

Pieni poika sydämmessäni

Kun minä olin nuori 16- vuotias.
Sain tutustua pieneen poikaan, itse jos olisin saanut valita olisin tutustunut pieneen tyttöön mutta poika annettiin..
Mutta pieni poika olikin aivan hurmaava paksuine kiharoine hiuksineen ja punaisine poskineen. Rakkaus syttyi heti kun hänet tapasin

Aika pian ymmärsin että minun piti suojella tätä pikkuista, suojella ja rakastaa.
Yhdessä mummini ja siskoni kanssa me hoidimme, suojelimme ja rakastimme.
Puin sinisiä kurahanskoja, vietin aikaa leikkikentällä, jätin menemättä kesätöihin ollakseni tuki ja elinehto tälle pienelle pojalle.
 Poljin  aamuisin poika pyöränselässä useamman kilometrin päiväkotiin ja illalla takaisin.

Olihan meillä kaikilla rankkaa, mutta meillä oli toisemme ja rakkaus sekä tarve selviytyä.

Ajan kuluessa sain elää myös omaa elämääni, poika koko ajan mielessä ja lähellä.

Aikojen myötä useammat muutkin ihmiset alkoivat kantaa huolta pojan pärjäämisestä.
Viisaammat ihmiset päättivät etten minä oman perheeni kanssa olisi kyvykäs  poikaa omakseni ottamaan niinpä poika sai uuden rakastavan kodin n.100km päästä minusta..
Minulta vietiin vastuu, osittain se helpotti,
    osittain olin aivan hukassa ja hain itsekkin etäisyyttä kipeään menetykseen.

Voimaa antoivat minulle ajatus että tilanne olisi väliaikainen ja että pojan kaikki asiat olivat hyvin.        
    Hän oli saanut uusia häntä rakastavia ihmisiä elämäänsä.

Matka ja aikahan  olisi vain etäisyys joka aikuisiällä palautuisi taas normaaliksi yhteiseksi elämäksi.
Tarina normaalisoituisi.

Elämä kulki meillä molemmilla hyvin ja tulihan se aikuisikäkin  sekä muutama yhteinen viikonloppu, elämä oli hyvin,
kunnes
eräänä päivänä tämä poika ei ollutkaan enää terve vaan joutui vuoden ja 4 kuukauden
 kestävään sairaalaelämään, jossa hänen aivoihinsa kajottiin toistuvasti.

Sitä kaikkea oli vaikea käsittää ja oli vaikeaa ymmärtää kuinka suojeluni oli niin epäonnistunut, kuinka olinkaan antanut periksi omille kivuilleni.
Yhtenä kevät talven päivänä hän ei enää jaksanut seuraavaa leikkausta ja kuoli luotamme pois.
 Hän sai armon

Minä jäin tänne,  minä joka koin epäonnistuneeni suojelussani silloin ja koen niin edelleen  neljän vuoden jälkeenkin.

Huomenna tämä pieni poika täyttäisi 26 vuotta
     ja hänen siskollaan on häntä valtava ikävä




torstai 20. syyskuuta 2012

Vauhdikas arki

Huomenta!

Aika juoksee kuin hirvi. Kai se tarkoittaa sitä, että pysykööt perässä ken pystyy

Pienempi tyttö on juuri saateltu matkaan Lohjan kisakallioon Emilia Pikkaraisen uintileirille ja itse alan tämän "hetki aikaa omalle jutulle" jälkeen työstämään viime hetkellä saamiani tehtäviä uintivalmentaja ll taso-koulutukseen, jonne menen viikonlopuksi.

Fustarassa kävin eilen kolmatta kertaa, on se niin ihmeellistä kun on aina pitänyt itseään aika fyysisenä, mutta kuinka heikoksi ja ajoittain ihan tunnottomaksikin kroppansa siellä tuntee.
                    Lihasketjutus on paikkapaikoin aivan poikki.
  Kun täytyy vetää vatsa sisään ja lantio alle, samantien nousee hartiat jäykiksi lähelle korvia ja polvet notkahtavat koukkuun.
                    Välillä kropan "suojat" naurattavat, välillä turhauttavat.
Olen kyllä jännittävällä matkalla oman kehon tuntemisessa ja hallinnassa.

Fustraan kuuluu myös ruokavalio kalorimäärineen, mutta itselläni painonlasku ei tässä vaiheessa tunnu tärkeältä, siltikään en ole syönyt makeaa viikkoon, mikä tuntuu jo mukavalta..
 Pari päivää oli kyllä selkeitä vieroitusoireita, -hapanta oloa ;)


Ja sitten itse asiaan: Vintillä menee kovaa!

 Päätyseiniä kasataan, kaikki lämpölevyt ovat vihdin viimein katossa, n. kolme täyttä työviikkoa mieheltä niiden laittamiseen menikin. Hidasta homma kertakaikkiaan, mutta nyt se on tehty!


 

Puhallusvillaa odottavat koolaukset

Hirressä näkyy jo nykyisten ihmistenkin kädenjälki

Arkkitehdin ohjeet rakentajille


Näissä hirsissä roikutaan vielä monta monta kertaa

 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Iltavuorojen syvin merkitys

Töissä käynnin ja varsinkin iltavuorojen syvin merkitys taitaakin olla siinä että nautinto vihdoin viimein ansaitusta koti-illasta on sadoin kerroin ihanampi.

Eilen sain tälläisen  superperjantai-illan ja kotona olemisen onni oli maksimissaan.


Iltapalana itse leivotut sämpylät
Ihanaan koti-iltaanhan kuuluu ehdottomasti että koti on siisti.
Eilinen tuulinen ilta olikin aivan loistava vuodevaatteiden ja mattojen tuulettumaan viemiseen.

Mutta koska tässä talossa mikään ei vielä ole valmista eikä asettunut paikalleen, siisti koti on melkomoinen haaste.

 Sainkin vihdoin miehen yllytettyä repimään suoraan sanottuna paskapesänä toimineen eteisen kokolattiamaton ulos

 
Oli mies tosi tyytyväinen viskaisuun, toisin kuin pölynimuri joka joutui syömään pussillisen tuota matosta irronnutta mujua. Liekö mattokin ollut uusinta huutoa siinä 90-luvulla?
 
 Ällöä sanon minä!
 
 
Tästä pääsemmekin sujuvasti varmaan tämän talon ilmeisesti jännimpään haasteeseen.
 
 Eteinen on lapsiperheissä aina haaste mutta täällä siitä lähtee kaikki ja osa seinistä on hirsisiä mikä estää ovireikien siirtelyn.
 
Naulakon takana hirsiseinä ja rappujen edessä ovi makuuhuoneeseen

Oikealla ovi ulos, vasemmalla wc;n kulma
 
Eteisessä on tällä hetkellä wc, mutta koska sinne on saatava tilaa rappusille niin wc saa siirtyä sopivampaan paikkaan..
 
Kyllä tässä neliöihmeessä rittääkin arkkitehdille ja sisustussuunnittelijalle visioitavaa
 
 
Kun siivous että tavaroiden siirtely oli ohi, tulet laitettu pystyuuneihin,
 kynttilät sytytetty pihalle oli aikaa köllötellä koko lauman yhdessä
 
 
 
 

maanantai 10. syyskuuta 2012

remppamies saapui taloon

Erilaisen viikonlopun vietin uimareiden kanssa Pajulahden leirillä.
 Leiri oli minulle ensimmäinen laatuaan valmentajana, etukäteen jännitin paljonkin miten siellä osaisin toimia.
Onneksi sain olla hyvässä seurassa, joten viikonlopun anti minulle ja uimareille oli säpäkän mahtava.

Kuva: Uimaseura KoVe-Ve sivut / Timo

 Nastolasta siirryin sujuvasti kodin kautta piipahtaen vetämään kauden ensimmäistä Vesirallia. 
             -Ne voimat, jotka leiristä olivat jäljellä oli helppo kuluttaa pikku-uimareiden vauhdissa..

Mies kotosalla ei rillutellut vaimo-vapaata viikonloppua vaan ahersi pitkää päivää vintillä.

Niimpä tänään meille pystyikin tulla alan vanha ammattilainen tekemään lattiakoolauksia.
 Meille tuli siis ihka ensimmäinen  remonttimies, joka teki oikein töitä!!



Vähän pitää oikaista



                            Hieno fiilis, - tää voisi jopa onnistua!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Huuhaata?


Ihan turha väittää ainakaan vielä että muutto maalle tekisi elämän jotenkin rauhallisemmaksi, leppoisammaksi tai hitaammaksi.



Päinvastoin, autossa tulee istuttua paljon enemmän kuin ennen ja jossain vaiheessa kuvittelin jo että joku käy öisin tyhjentämässä autosta tankkia, - niin usein nykyään tulee huoltiksella piipahdettua.

Mutta kun isolta tieltä kääntää omalle, niin se onnen läikähdys joka sisällä tuntuu on niin ihmeellinen.

Olen viime päivinä paljon miettinyt mikä tässä on se juttu, kun niitä tunteita on vaikea sanoiksi pukea tai toiselle kertoa.

 
Ehkä sen  hitaan maalaiselämän voisi kertoa toisille vähän sillä ajatuksella kuin että on mökillä,           
 jokainen on kokenut ne  onnen tunteet ja hetket,
 kun saa olla irrallaan kaupungin hulinoista ja kiireeseen tulee etäisyyttä

Voi kumpa en hukkaisi enkä arkeen menettäisi näitä tunteita
 
 
 
 
Eilen lainasin kirjastosta "huuhaa"-kirjan Kuiskauksia kaikkeudesta.
Sitä käsketään lukemaan idealla että avaat sen summanmutikassa ja kas vastaus, jota haet on siinä
 
 Minäpä kokeilin eilen illalla -Toimi!
 
ja kun kokeilin tässä nyt: - tässä teksti:
 
"Oletko ollut siellä?
Siinä tyynen onnen paikassa, missä tiedät tekeväsi kylliksi, missä et halua mitään sen lisäksi, mitä sinulla on jo, juuri sellaisena kuin se on, missä näet taivaan sinen, jollaisena et ole nähnyt sitä koskaan ennen, missä katsot perhosta ikäänkuin se olisi siinä vain sinua varten, missä tunnet itsesi niin kevyeksi, että voisit uskoa kelluvaksi, missä ymmärrät menneiden päivien vastoinkäymiset ja olet iloinen kaikista, missä tunnet olevasi siinä määrin kietoutunut tulevaisuuteen ettet vähempää välitä tulevasta, missä tiedät että sinusta huolehditaan, että unelmasi toteutuvat vääjäämättä ja kaikkeus suorastaan palvoo sinua, jumaloi sinua eikä muuta halua muuta kuin nähdä sinun hymyilevän ja kuulla sinun nauravan?
Se on oikein, oikein hyvä, rakkahin.
Olet siellä nyt."
-Mike Dooley-
 
Siis oikeesti, hämmentävää!
 
Eikö tuo ole kaunis kuvailu sydämen kodista tai siitä elämästä mökillä?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Fustra

Mulla on ollut ylivuoden kestäviä kipuja lonkassa ja alaselässä.
 Sairastarina on surkea ja tuskin kukaan haluaa siitä lukea, joten ei siitä tämän enenpää tässä.

Sali, jossa käyn on hankkinut Fustran itselleen meidän paikkakunnallamme.

Kävin tänään ilmaisella koetunnilla, meininki on vähän kuin personaltreinerin kanssa.
         Ohjaajani on nainen, joka tietää  entisestä kokemuksestaan miltä selkäkivut tuntuvat, joten tunsin oloni turvalliseksi hänen ohjauksessaan.



Heti alkuun todella tajusin kuinka huonosti hallitsen kehoni, olen tiennyt asian mutta siinä peilin edessä ja ohjeita vastaanottaessani olo oli  tosi heikko.
Välillä nauratti niin ettei tekemisestä meinannut tulla mitään,
           välillä tuli pelottava tunne, että olen kuin Titanicilla ja
 viimeisen vapaan lautan kyljessä lukee "Fustra".

                 
Yhtäkkiä hartiaseutua venytettäessä tuli tarve itkuun.
            - Käsittämätön tunnelukon aukeaminen.
Kaikkia tunteita, joita siinä koin en viitsi tässä edes sanoa vaikka ne ohjaajalle kerroinkin.

Koetunnin jälkeen olo oli hikinen, kroppa työtä tehnyt, mutta olo rento ja hyvä.

           Olin innoissani, kunnes
         selvisi hinta.
 On ihan selvää ettei minun luonteellani tehdä noin rajuhintaisia ja itsekkäitä ostopäätöksiä,
vaikka kyseessä olisi kuinka oma terveys.
             Olin niin hämilläni kun lähdin salilta.

Olli Lindholmkin treenaa Fustran kanssa


Soitin miehelleni ja kerroin mitä olin kokenut ohjauksessa ja hinnan. Hänkin hintaa ihmetteli, mutta sanoi että jos sä sieltä saat avun niin anna mennä,
             - terveys ennen kaikkea.
                                              Ihana mun mies!!

Niimpä minä nyt odottelen ohjaajani soittoa varatakseni ensimmäisen  ajan minua itseäni varten.

                              Minä menen Fustraan!


tiistai 4. syyskuuta 2012

Vihtorin hevosvetoinen aura

Olen miehen kanssa yhtäaikaa lomalla, enmpä muista minä eikä lapset oisiko tämmöistä ollut oikein koskaan. Siis jos mies yleensä on pitänyt lomaa siihen on ollut joku meno syynä. Nyt ollaan vain kotona.
Miehen mielestä yläkerta voisi olla jouluksi sisustuskunnossa.

 
 Kuullostaa aika optimistiselta, mutta on mielikuva saanut minutkin pinnistelemään antamaan oman panokseni valmistumiseen.

Kun akkulaturista tyhjeni se akku mies lähti tekemään metalliromukuormaa ja katsokaa mitä sieltä kaiken rojun keskeltä löytyi


 
 
Niin ne entiset ihmiset ovat taas jättäneet meille palan itsestään.. 
                   Olen ihan sanaton näistä aarteista, joita täältä löytyy

                  Tämän kun  puhdistan,
          koristelen kesällä kukkasilla ja syksyllä lyhdyillä
        niin saa Vihtori, vanha isäntä synt. 1.5.1884
                       pihallensa arvoisensa huomionosoituksen

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kohti hirsitaloa

Joku varmaan välillä ihmettelee kuinka me sinne maalle, ulkopuolelle sivistyksen.
Tai en mä tiedä ihmetteleekö, emmepä ole paljon kyselleet.

 

Talo on tällä hetkellä edellisten ihmisten remontin jäljiltä.
Alussa ihmettelin tehtyjä muutoksia.

Mutta nopeastikin ymmärsimme, että he ovat tehneet ne omaa vanhuttaan helpottakseen ja sen ajan oivalluksilla.
Ja hyvinpä siinä onnistuivatkin.

 
 
Tämä allaoleva kuva on  suurennettuna ja kehystettynä keittiön seinällä.
Talon kauneus ja tietty henki
 antaavat meille hurjasti voimaa mennä eteenpäin valitsemaamme suuntaan.
 
 Ja toivottavasti mekin onnistuisimme.
 Ilman tämän kuvan löytymistä olisimme paljon epävarmempia.
 
 
Nyt meillä on ikuisuusprojekti päästä takaisin alkuun ja etsiä se vanha hirsitalo takaisin

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lyhytaikaisen perhehoidon koulutus

Kun kiirettä riittää muutenkin niin elämä, tämä blogi ja ystävä johdattivat minut löytämään kyseisen koulutuksen.
Koulutus kestää 7 viikkoa sisältäen 1x vko tapaamisen ja välitehtävät.

Koulutuksen suorittaminen sekä jos koti ja minä itse läpäisemme vaatimukset voisin hoitaa vanhuksia sitten joskus täällä omassa kodissani.

Haave, jonka onnistumisen haluaisin rohkeasti toteuttaa.

Papallani oli veli, jolla oli fyysisiä rajoitteita ja  hänellä oli tapana kiertää sukulaisia talven kelirikon ajan kun olosuhteet saaressa olivat hankalat.
        Muistan miten sitä joutui muuttamaan omaa toimintaansa ja ymmärtämään toisen tarpeita ihan eritavalla kuin silloin kun perhe eli itsekseen.
 Aina se ei ollut kivaa,
mutta nyt sitä aikaa muistelee lämmöllä.

 Jotain sellaista haluaisin myös omille lapsilleni opettaa.
 Ja kieltämättä haluaisin jakaa omaa arkeani vanhojen ihmisten kanssa kuten lapsuudessani ja nuoruudessanikin tein.
Itsekästäkin, myönnän, mutta mä haluaisin edes yrittää että onnistuisiko tämä yhteiskunnassammekin aika uusi juttu


 
Etsin googlesta kuvia aiheesta, kunnes yhtäkkiä muistin alkukesän vierailumme työpaikallani.

Tämä oli jo toinen kesä kun matkasimme vanhusten iloksi herkuttelemaan kuivilla leivänkannikoilla vanhainkotiin.




Ehkä jonain päivänä joku vanhus tulee meidän luoksemme ja lähtee täältä yhtäiloisena ja monin tavoin kylläisenä kuin lampaat lähtivät tuona kesäisenä päivänä vanhusten luota.

Ehkä meidän perheellämme ja tällä paikalla olisi jollekkin muullekin merkityksellistä annettavaa.