Oispa vappu ainainen

Siitä taitaa olla aika tarkalleen kolme vuotta,

 kun soitin miehelleni

  "siirsin tossa samalla kauppareissulla osoitteen maalle,

kun se vappukin meni niin kivasti."

Ei meillä sen kummempaa muuttoa ollut. 

Haettiin koira eläinsuojelusta ja siirryttiin olemaan.

Jätettiin ihana lasten syntymäkoti ja normi elämä.

 Tavara tavaralta asettauduttiin keskelle

 keskeneräisyyttä.

Valtaosa kodin välineistä oli vanhaa perua edellisiltä asukkailta,

 reilu 80v. vanhusparin elämästä.

Omat kamat kannettiin latoon,

missä ne hyvin pitkälti edelleenkin ovat.

Asuttiin aluksi alkovissa ja olohuoneessa. 

Lisäpatjat lapsille sängynpäässä.

Nyt on tilaa jo enemmän, 

mutta joka huone on ollut tai on edelleen myllerryksissä.

Samoin kuin ajanmääre, hermot ja lompakko.

Jollain hassulla tavalla onnellisuus 

ja hermoromahdus eivät  useinmiten ole yhteydessä toisiinsa.

Tunne määrää suunnan ja todellisuus vauhdin.

Järkeähän tässä elämäntyylissä ei juurikaan ole.

Samaan aikaan ymmärtää olevansa etuoikeutettu,

 vaikka epäusko ja epävarmuus huutelevat toisella olkapäällä.

Keittiö tänään

¨

Elämä maistuu täällä vahvemmin.

Sekä niissä suruissa että iloissa. 

Teeskentely ei kuulu maalle, 

ei sitä vanhan talon uumenissa kehtaisi.

  Täällä me olemme

 vain pieni osanen luontoa, 

Niin paahtavassa auringossa 

kuin pellolta päin nurkkia vihmovassa pakkastuulessa.

 Kevään ensimmäisen västäräkin tulessa takaisin kotipihallensa,

 ymmärrän,

 samanlaisia ohikulkijoita me kaksi olemme tämän

 pihan elämänvirrassa.

Tai kun pakkasiltana saunasta tullessa taivas on tähtiä täynnä,

Syvältä sisimmästä kuuluu kuiskaava tarve tervehdykseen.

 Niin omassa pihassa ne ovat.

 Tähdet

Tuntuu, että talossa kaikki on edelleen kesken 

ja pöly ja kaaokset nurkissa ovat ainoat pysyvät asiat.

Tuntuu että, 

enemmän olisi pitänyt ehtiä!

Silti,

 yläkerta on jo tytöille valmis.

Saunassa voi saunoa

 eikä wc:ssäkään ole enää suihkuverhoa seinänä.

Ensimmäinen aukko yläkertaan

Juhlistin merkkipaaluamme tekemällä terveellisiä nokkoslettuja perheelle.
Menestys oli hämmentävä...

.. jopa kanoilta jäi moinen juhla-ateria  syömättä.

Että se siitä esittämisestä. 

"Miten ja miksi tuntuikaan

kuin ystävä vanha oisit.

Ikkunaan tuntemattomaan

miksi sä katsoitkaan?

Miten ja miksi vain minut löysit

merestä ihmisten?

Miten sä sait mut syttymään

roihuksi tunteiden

Kun kanssas lähden

tiedät sen

taakseni kääntyisi en koskaan.

Pois surut pyyhin menneisyyden

kun huominen sinä oot.

Miten ja miksi

tään oven löysit

talossa vieraiden,

kaduilta vieraan kaupungin

luokseni saapuen.

Kun kanssas lähden

tiedät sen

taakseni kääntyisi en koskaan.

Pois surut pyyhin menneisyyden

kun huominen sinä oot."

Paula Vesalan versio: Miten ja Miksi

Mummohuone

Remppa ei oikein etene, 

eikä siitä arvaa suuremmin huudella.

Semmoista se on, 

välillä mennään isoin harppauksin kohti valmiimpaa

 ja välillä taas tuntuu,

että tehdään 

-Ei mitään.

Tämä on kammari, 

"mummonhuone"

olohuoneen jatkona.

Taloon muuttaessamme huone oli jaettu kahtia;

 toinen osa oli sauna ja pesuhuone, 

toisella puolella oli varastomainen pukuhuone 90-luvun tyyliin.

Tästä huoneesta suunniteltiin hetken aikaa keittiön korviketta, 

mutta sen sisustaminen lähti viemään niin mennessään, 

että olisi ollut sääli enää rahata rojuja tänne.

Olen joskus kertonut täällä blogissakin ääneen,

 miten olemme haaveilleen omasta mummosta.

Kävin pari vuotta sitten perhehoito-kurssin,

mutta tällä hetkellä meillä ei moinen ole vielä milläänlailla ajankohtainen.

Jos koskaan.

Hiljaa olen antanut itseni ymmärtää, 

että mummonhuone taitaakin koskea minua itseäni.

En ole mikään sisustaja, 

en osaa.

Rakastan tarinoita

 ja niistä löytyy lopulta lanka siihen miltä haluaa jonkin asian näyttävän.

Ja silloin asioille syntyy merkitys.

Minulla on ollut  suuri onni elämässä omistaa kaksi hienoa isomummoa.

Erilaisia, 

toinen evakko Karjalasta ja toinen saarelainen.

mutta yhteistä heissä oli kyky näyttää,

 että heillä oli aina

antaa  rakkautta 

ja aikaa meille lapsenlapsilleen 

He molemmat kulkevat yhä  kanssani.

 Tästä huoneesta onkin tullut lähes itsestään 

 eräänlainen rakkaudentunnustus heitä 

ja  

monia menneitä ihmisiä kohtaan.

En ole unohtanut,

- olen iäti kiitollinen paljosta.

Remontin ja kaaoksen

 keskellä

 tässä huoneessa on hyvä olla.

 Uskotella itselleen, 

että remontti voisi jonain päivänä valmis

 ja tuosta kauniista ikkunastakin näkyisi ulos.

.

PISA tutkimus

Vanhempi tyttäremme osallistuu tänään PISA kokeeseen.

Eilen illalla hän täytteli esitietoja osallistujan kotioloista.

Mikä oppitaso vanhemmilla on?

No, molemmilla keskinkertainen,

mutta jos kysyttäisiin mitä ymmärrystä vanhemmilla  on
 työnteosta,
niin saataisiin varmaan huippupisteet.

Toinen työkeskeinen

 ja toinen niin lähellä lähimmäisen auttamista kuin ihminen
vain mielestäni voi olla.

Onko teillä taidetta kotona?

Lasketaanko meille niin arvokkaat entisten ihmisten arabiat jo taiteeksi?

No mut hei,
onhan meillä  kuvia tärkeistä paikoista ja ihmisistä.

Meillä on vahvasti läsnä menneisyys,

joka kertoo mistä voi ihmisyyteen vahvasti ponnistaa.

  Mistä tämä nuori on juurensa saanut.

Meillä on vain menneiden ihmisten talo, tavaroita ja pöytäliinoja,

 joiden käyttäminen antaa suurta lempeyttä nykyhetkeen

Mitä kodinkoneita teillä on ?
ÖÖ, lasketaanko sähköllä toimiva kahvinkeitin?

Missä kohtaa 

kysytään kyvystä huolehtia eläimistä?

 Voisko sinne minnekkään laittaa maininnan

 elämää suuremmasta rakkaudesta pässiin?

Tai saako siellä kertoa, että me asumme talossa,

jonka entinen isäntä lähti vielä alaikäisenä
tätä maata puolustamaan?

 Tai että ikkunastamme näkyy pelto, 

jossa tämänkin maan viljaa kasvatetaan.

Että nuoremme tietää,
miten täynnä tähtitaivas voikaan pakkasyönä olla.

Tai että nuori on saanut turvallisesti elää
vaarinsa saattamisen ja kuoleman hetken

ja nähdä että kuolema on luonnollinen osa elämää,

 ja että elämää tulee arvostaa juuri sen vuoksi.

Lapsiparka,

ei yhtään napakkaa  ensitieto vastausta.

Mutta olihan sitä viihdyttävää ja mielenkiintoista täyttää
... voisivathan asiat olla toisinkin.

kesken

Pensaissa  ilosta riemuitsevia pikkulintuja. 

Luulevat höpsöt omistavansa tämän pihan. 

Talon julkisivun entisöntiprosessi etenee  hiljalleen todeksi,
   ja vilauttaa silmäkulmaan sitä,

 mitä haaveet ovat siitä kauan jo  kuiskineet.

On kuin aika olisi antamassa anteeksi,

taivaan suoja koskettaisi maata

Pimeys ystävänä

Syys aurinko paistaa kauniimmin kuin tyyliin ikinä

 ja silti ajattelen tulevaa pimeyttä.

Remontimme on "edistynyt" siihen vaiheeeseen,

 ettei oikein mikään ole valmista, 

mutta kaikki on kaaosmaisesti rikki tai kesken.

 Tämä koskee myös sähköjä ja valoja

Alakerran valaistus on surkea.

Makuuhuoneen sähkö on jatkojohdon varassa ja se virta menee pitkälti tv;lle ja latureille.

 Eteisen ainoa valo on hirsiseinän vieressä roikkuva entisen vessan peilivalo jäänne.

Alakerran ainoa toimiva kattolamppu valo on keittiössä.

Keittiöstä onkin tullut  entistä vahvemmin perheenkokoontumispaikka iltaisin.

Olen alkanut taas kutoa,tosin enhän mä siinä hyvä ole.

 Varmaan olisin paljon parempi,

 jos saisin  mukavan nojatuolin kulmassa lukuvalon loisteessa sitä harrastaa

 tai ainakin niin mä epämääräisiä kudelmiani paremmiksi selitän.

Ompahan tavallista sisävaloakin  oppinut arvostamaan. 

On se sähkö ihan jees

Pihalla meillä on suuri katuvalo sekä pieni lamppu oven päällä. 

Katuvaloa käytetään vain tarvittaessa,

 useimiten  näyttämään mopoilevalle tyttärelle turvallista reittiä omaan kotiin.

 Muuten en siitä valosta pidä.

Siellä se meidän koti on pellon toiselta laidalta katsottuna

Meillä alkaa kolmas  pimeys ja talvi sen myötä täällä

 enkä olisi uskonut

 miten pimeydestä voi tulla myös niin lempeä ystävä.

Tämä ystävä on tuonut  taivaan, tähdet ja kuun lähellemme
 ja uusiksi ystäviksi.

Miten sanoinkuvaamattoman hienoa

 on illalla  saunan jälkeen jäädä hetkeksi pimeälle pihalle
katselemaan tähtitaivasta ja etsimään tähdenlentoa.

Siinä hiljaisuudessa ja pimeydessä
on armo ja kiitollisuus niin läsnä, 

että niihin hetkiin jää koukkuun.

Mies miettii pihojen valoja samaan tyyliin kuin minä sohvavalintaa,

- ehkä jonain epämärääräisenä päivänä.
  Varuillaan saa olla silti,
ettei  pihavalojen helppous

 veisi mennessään pimeyden
kaveruutta ja suojaa.

Naulan tarina

Olen raksinut hirsiseiniä putsatessani nauloja  irti  jo sadoittain..

  Siinä nyhrätessä ehtii näköjään  pohdiskelemaan
                             kaikenlaista

 

 

 Nauloja on enemmän kuin paljon välillä aivan vierivieressä ja kaikenkokoisia.
Nämä pienet ovat saaneet minut pohdiskelemaan niiden tarinaa.

Täällä omalla kylällä on aikanaan, jos oikein olen ymmärtänyt, ollut Kansan naulatehdas.

Näistä jokainen näyttää omanlaiselta ja erillaiselta, käsin taotulta.
Onko nämä alunperin taottu suutarinnauloiksi?

Eniten minua ihastuttavat ne pienen pienet vinoon nakutetut naulat,
      ei se ole ihan aina sujunut entisiltäkään ihmisiltä.

Millaistahan on ollut nakuttaa uusia tapetteja seinään, onko se ollut isännän hommaa vai  kenties rengin? Tuskin emännän kuitenkaan?

Onko emäntä seisonut katselemassa valmistuvaa pinkopahviseinän tapetointia ihastuneena kädet vyötäisillä? Onko mustanpuhuvaa tapettivalintaa pidetty hyvänä?

Me halusimme hirsiseinän takaisin esiin, mutta voisin kuvitella, että ensimmäinen tapetti aikanaan seinän kaunistuksena on ollut pienessä pirtissä iso tapahtuma vuonna ??

 Millaisikohan sanoin siihen aikaan on puhuttu sisustamisesta?

Naulojen tarina viehättää, - jokainen laatikosta erikseen nypitty ja seinään käsin lyöty.
                  Siinä tehdessään hänkin on varmasti myös pysähtynyt
                  pohdiskelemaan aikansa asioita ja elämänmenoa.

 

 

Pienet käsin taotut rautanaulat talletan lasipurkkiin kertomaan yhä edelleen omaa tarinaansa.
                  
                            Ja ihan pikkuisen minä saan edelleen
                                             erillaisia tarinavaihtoehtoja kuvitella..



                              Tarinoiden täyteistä tätä päivää myös sinulle :)

Kuolema

Tärkeä hetki ja paikka vaarille

Saimme siskojeni kanssa intensiivisen kaksi viikkoisen yhdessä iskän kanssa.
 Iskän elämä oli täysin käsissämme, samalla hiljaa valuen kuin hiekka läpi sormien ilman että kykenimme  vääjämätöntään mitenkään vaikuttamaan.
Pystyimme vain elämään mukana ja olemaan läsnä joka hetki.
.

Ne kaksi viikkoa olivat aivan oma maailmansa.
                   Sai koskettaa, olla lähellä ja helliä ennen niin voimakasta ja väkevää miestä.
 Ne kaksi viikkoa paransivat monta haavaa ja menneisyyden muistoa.


Isän kuolema 7.2 aamulla oli kaunis lipuminen elämästä pois. Vaikea sanoa milloin se oli alkanut ja milloin edes päättyi, vaikka pidinkin isää kädestä viimeisten hengitysten aikana.

Vainaja oli kanssamme koko kuolinpäivän, saimme siskojen kanssa  kaikin tavoin valmistella hänet  viimeiselle matkalle.
 Alitajuntani kautta koin vielä silloinkin kuulevani isän mietteitä.

Kuoleman jälkeen olen tuntenut suurta lohtua ja kummallista hyvää oloa, sain sen olon nimetyksi armoksi.
Vaikea sanoa mistä mä niin olen saanut sen päähäni, mutta olen nauttinut täysin rinnoin niistä tuntemuksista joita olen sen myötä saanut.
Eräs ystäväni sanoi että Armo tarkoittaa:
"Ansaitsematon rakkaus minun osakseni"
                  Itku tuli kun sen tajusin, minua rakastetaan oikeasti sellaisena kuin olen ja aina voin edelleen pyrkiä parempaan suhteessa läheisiini.

Minä en enää pelkää kuolemaa, isäni kuolema oli niin kaunis ja kivuista helpotusta antava.
                             Ikävä on se mitä mä  pelkään ja se on täysin eriasia.

 

 

Isä viimeisenä reippaampana iltana koki kokoajan olevansa veneessä ja komensi minua pitelemään sitä venettä paikoillaan jossa olimme, jotta hän pääsisi siirtymään toiseen veneeseen.


Siellä veneretkellään isä taitaa nyt olla ja minä sain tärkeän roolin auttaa häntä siirtymisessä.

Voinko minä sitä surra että sain niin ainutkertaisen kokemuksen,
kiitollinenhan minun täytyy olla että minuun niin paljon luotettiin ja uskottiin,
- että minä kykenisin niin vastuullisen tehtävän hoitamaan.

 

 

Ystävät ovat sanoneet minua rohkeaksi ja ihailevansa sitä miten uskalsin ja jaksoin lähteä saattohoitamaan.
Toisaalta ymmärrän mitä he tarkoittavat,
toisaalta tiedän itse ettei se ollut mikään vaihtoehto, se oli tehtävä, johon iskä minua oli kasvattanut ja joka oli minun osakseni annettu, ei mikään valinta tai uhraus.
 - Kotikuolema  läheisten lähellä on yksi kaunempia asioita mitä voi rakkaalleen antaa.

Meidän sisarrusten elämä on muuttunut nyt täysin, isä oli voimakas perheenpää, joka piti aina omistaan huolta, nyt olemme omillamme.

Silti kykenemme itkun ja ikävän seasta nauramaan muistolle ja sattumuksille, -uskomaan siihen ettemme ole yksin vieläkään.

 Meillä on  edelleen toisemme ja tunne siitä,
                     että iskä edelleen välittää siitä mitä meille tapahtuu.



                                               

Eihän tämä mikään Southwork ole

Pitkä on matka ja ajankulu siihen että täällä kaikki olisi niinkuin itse haaveilee, jos koskaan siihen edes päästääkään.

Aika kulkee kovaa vauhtia ja arki sekä harrastukset vievät valtavasti aikaa ja energiaa. Postailukin on jäänyt aivan jalkoihin.

Olemme asuneet täällä nyt reilu puoli vuotta ja uskoisin sen olevan aika jolloin suurin uutuuden viehätys ja "honeymoon" on mennyt.

 Haasteita on ollut monenlaisia, me emme esimerkiksi kyenneet edes kuvittelemaan miten huono eristys olohuoneen seinässä on.
 Jäinen tuuli puhaltaa kylminä päivinä kylmentäen taloa vaikka kuinka pystyuuneja hehkutetaankin.
Miehelleni sanoinkin että nyt ymmärrän  konkreettisesti sen mitä tarkoittaa kun "luonto tulee ihan lähelle".
-Joulukuun alun kylminä päivinä tuntui että tuuli tuli ihan tupaan asti.


 Matka keskustaan ja uimahalliin, jossa valtaosa harkoista on, on n. 20km.
Pahimpina kuskauspäivinä heilahtaa äkkiä helposti reilusti yli 100km auton mittariin
          ja illalla on turhautunut olo kun mitään ei ole saanut taaskaan aikaiseksi.

 

Mutta se kolikon toinen puoli.

                                      Sille ei vieläkään ole sanoja.

 

 

 On vain tuntemuksia, onnen hehkua joka etenkin auringon pilkahtaessa liekittää heti sydänalassa.

 

Tunteet täällä muutenkin ovat enemmän pinnassa, olo on välillä kuin kuulemma BB:ssä, kuten siellä olleet ovat sanoneet;
Tunteet heittelevät herkästi luovuttamisesta ja tuskaisesta epätoivosta
                  suureen riemuun ja olemisen iloon.

 

Vanha talo ja tila elää omaa elämäänsä ja välillä tuntuu ettemme ihan kaikkea vielä käsitä emmekä osaa etukäteen varautua siihen mitä meille tarjotaan.







Entinen kotimme pienkotialueella on nyt tyhjä ja siellä käydessäni koen ehkä samankaltaisia tuntemuksia
        kuin omakotitaloasuja mennessään kerrostaloon.
 Ahdistavaa ja ahdasta, naapuritkin ovat kuin melkein omassa pihassa




Mä olen niin tainnut tottua jo maalla asumiseen, puukorien kanssa pelaamiseen ja siihen ettei jumpsuit ole luksusta, vaan musthave-vaate kuten villasukat tuulisina pakkasiltoina.

Täällä meillä on näiden kavereidemme kanssa niin hyvä, ei helppoa eikä yksinkertaista, mutta elämä on jotain enemmän..

Ehkä jonain päivänä minulla on tunteille jopa sanat.

Ps.

Ja jos sinä  tämän lukija asut oikeasti "maailman laidalla" pikkaisen alkeellisesti etkä vain muodikkaasti vanhasti niin ota minuun yhteyttä!
 Haluaisin jakaa näitä kokemuksia sellaisen kanssa joka käsittää mistä tässä on kyse..
 Nauratti kun sain tekstiviestin ilmastointiputkien tarkistustarjouksesta alueellamme.
         Meidän talohan hengittää tuulien mukana, onkohan täällä jotain oikein putkiakin sitä varten?

Iltavuorojen syvin merkitys

Töissä käynnin ja varsinkin iltavuorojen syvin merkitys taitaakin olla siinä että nautinto vihdoin viimein ansaitusta koti-illasta on sadoin kerroin ihanampi.

Eilen sain tälläisen  superperjantai-illan ja kotona olemisen onni oli maksimissaan.



Iltapalana itse leivotut sämpylät

Ihanaan koti-iltaanhan kuuluu ehdottomasti että koti on siisti.
Eilinen tuulinen ilta olikin aivan loistava vuodevaatteiden ja mattojen tuulettumaan viemiseen.

Mutta koska tässä talossa mikään ei vielä ole valmista eikä asettunut paikalleen, siisti koti on melkomoinen haaste.

 Sainkin vihdoin miehen yllytettyä repimään suoraan sanottuna paskapesänä toimineen eteisen kokolattiamaton ulos

 

Oli mies tosi tyytyväinen viskaisuun, toisin kuin pölynimuri joka joutui syömään pussillisen tuota matosta irronnutta mujua. Liekö mattokin ollut uusinta huutoa siinä 90-luvulla?

 

 Ällöä sanon minä!

 

 

Tästä pääsemmekin sujuvasti varmaan tämän talon ilmeisesti jännimpään haasteeseen.

 

 Eteinen on lapsiperheissä aina haaste mutta täällä siitä lähtee kaikki ja osa seinistä on hirsisiä mikä estää ovireikien siirtelyn.

 

Naulakon takana hirsiseinä ja rappujen edessä ovi makuuhuoneeseen

Oikealla ovi ulos, vasemmalla wc;n kulma

 

Eteisessä on tällä hetkellä wc, mutta koska sinne on saatava tilaa rappusille niin wc saa siirtyä sopivampaan paikkaan..

 

Kyllä tässä neliöihmeessä rittääkin arkkitehdille ja sisustussuunnittelijalle visioitavaa

 

 

Kun siivous että tavaroiden siirtely oli ohi, tulet laitettu pystyuuneihin,

 kynttilät sytytetty pihalle oli aikaa köllötellä koko lauman yhdessä