Saunarakennus -Rakkaudella

 Josko palaisin ihan siihin mitä me ollaan saatu aikaan

 eikä aina vain miettisi sitä mikä kaikki on kesken

tai jopa vielä aloittamatta.

 Naurattaa, mitä se meidän valmiiksi saaminen sitten  tarkoittaakaan;

 Listattomuutta, verhottomuutta, keskeneräisyyttä,

 silti hyvää mieltä

 ja hämmästystäkin

 miten onnekas  tämän paikan kanssa sitä onkaan.

Ajattelun  kääntäminen myönteiseksi on parempi;

käyttövalmis tila ja vieläpä täynnänsä mahdollisuuksia sisustusideoille.

Ensimmäisenä äärettömän rakas tila, 

joka  loppukirillä ( lue. naisen itkupotkuraivareilla) saatettiin jouluksi oleskelukuntoon

 eikä sen jälkeen ole kuin nautittu sen turvallisesta ja rentouttavasta suojasta

Saunatupa.. Koto.. Suden suojeluksessa.

Levon tyyssija ja meidän olohuoneen korvike.. 

Paikka, jossa pysähtyminen löytää sisimpään  pyytämättä.

 Tämä "huone" oli tänne meidän muuttaessa puuliiteri ja sitä ennen emme tiedä mikä.
Hirret ovat siistit eikä niihin ole kiinnitetty juuri mitään.

Etuseinä puuttui kokonaan,

 sää on saanut hirsiä hivellä niin hyvässä kuin pahassa 

ja se ehkä tekee sen mitä hirret viestivät.

 -Suurta ajattomuutta

Löysin ennen joulua  tuon susitaulun ja se vei minut monella tapaa mennessään. 

Sisustaminen suden myötä muuttui helpoksi,

 kaikki esineet löytyivät omille paikoilleen kuin itsestään.

Suden katse koskettaa aina ja joka mielentilassa

 

Kuten sanoin, tässä tuvassa kalusteet  löysivät paikoilleen kuin itsestään, 

niin myös vanha aitasta löytynyt kaappikin sai juuri sopivan kokoisen nurkkauksen paikakseen. 

Sentin tarkka sopivuus hämmästytti

Kaapissa on mitä helpointa säilyttää liinavaatteet, hyllyt ovat kuin aina olleet niitä varten.

Tosin kaapin alakulma paljastaa sen olleen  aikoinaan ruokakaappina, 

jonne hiirilläkin on ollut kolonen

 Saunaosa on  siis jatkoa piha-aitalle,

 pesutilat ja pannuhuone ovat uutta osaa,

  saunatupa on tuo suuriaukkoinen entinen puuliiteri

 

 Kiviä ja kuusia sai poistaa jonkusen rakennuksen pohjasta ja edestä

Talon lämmityssysteemi ja sydän löytyy pariovien takaa.

 Pömpelin  kanssa balanssin löytäminen on vienyt aikansa

 ja jos minulta kysytään niin hiotuminen parhaaseen mahdolliseen lämmittämiseen on edelleen kesken, mutta empä tässä huoneessa  ole asiantuntija,

 pelkkä tulenpitäjä avustaja ja turisti.. Vaan

                                                                      

Ja jos pannuhuone luettaisiin miehen huoneeksi, niin minun oma olisi kait sitten

 pieni kodinhoitohuone,

joka on edelleen hyvin keskeneräinen sähkötöitä myöten.

Pyykit siellä saa tosin jo hoidettua

 ja ompelukone odottaa suristajaansa

 

Viime viikolla perimmäiseen n. neliön nurkkahuoneeseen ilmestyi niinkin tärkeä kapistus kuin wc-pönttö. 

Ovea odotellaan vielä, 

mutta pöntöstäkin ollaan me talon naiset kiitollisia

Runo kodinhoitohuoneen seinällä on erittäin rakas ja voimaannuttava. 

Etenkin heikkona, malttamattomuuden hetkinä tämä Ilpo Tiihosen teksti

 pesukoneen yläpuolella  kantaa monesta ihmettelystä yli.

Tämän saaminen seinään oli suuri unelmien täyttymys

 Löylyhuone on meidän kotimme ehdoton Helmi.

Olemme pyrkineet taloudellisiin valintoihin eikä meitä kumpaakaan ohjaa tarve hienostelulle ,

 mutta saunassa ei tingitty.

Siitä tuli  Sun saunan  lauteiden, valojen ja lasiseinän kanssa meidän kodin ehdoton helmi:

Paikka missä on helppo olla ja lojua.

Pesuhuone on tilava ja  vielä suuremmaksi osaksi sisustamatta.

Ostimme kaksi suihkua Viron matkalta tuliaisina ja olipa hassu juttu,

 että toinen niistä vain toimi vaikka näimme niiden olleen ostettaessa paketissa.

 Toisen sekoittajan sisältä tuli valmiiksi vettä. 

 

 

Pesuhuoneen laatat ovat hyvin luonnolliset ja edulliset,

  tykkään niistä joka päivä vaan enemmän.

Suihkun vastakkainen nurkka huutaa poreammetta,

 mutta  ammeeseen sijoittaminen vaatii suurta hengittelyä

ja lompakko taitaa huutaa sitä rahaa

.

Unelmanurkka, sanoisin

 Tämä pitkä postaus on pakko lopettaa meidän karhupöytääme..

Pöytä on parisuhteemme ensimmäinen yhteinen ostos,

 vähän hassukin  aikoinaan kerrostaloon. 

 Reilun 16v.n  jälkeen pöytä sai vasta oikeasti oman paikkansa. 

Lapset eivät halua karhun  korvia siistittävän, 

koska pienet hampaanjäljet

 kertovat tarinaa yhdestä pienestä  meidän perheen jäsenenä vapaana eläneestä pupusesta.

Karhupöytä,

 joka on kulkenut osana meidän perheen tarinaa,

 liittäen meidät nyt saumattomasti tähän historiaa havisevaan nykyisyyteen

Kiitollinen omasta wessapaperista

Viime kerrasta onkin taas vierähtänyt tovi ja monta remontti-iltaa.

Henkisesti  ja rahallisesti raskaat putkityöt ovat ymmärtääkseni suurimmalta osaltaan ohi 

ja lämmin vesi tulee jo sinne minne sen on tässä vaiheessa luvallista tulla.

Kuukauden kuluttua tulee 2 -vuotta kun olemme asuneet tässä talossa. 

Paljon onkin ehtinyt tapahtua näin lyhyessä ajassa. 

Elämää ja kuolemaa on ehditty kokea suurella sydämellä,

 kenenkään tunteita ei ole säästelty.

Koen vahvasti tämän vuoden olevan rauhan ja läsnäolon vuosi, 

-ikäänkuin minulle olisi luvattu ettei tänä vuonna kuole niin ihminen kuin eläinkään. 

Niin minä tunnen, 

vaikken  karkailevien eläinten takia uskallakkaan tunteeseeni täysin luottaa.

Talon kanssa me opetellaan toisiamme.

 Juttelen tälle talolle
yritän pysähtyä, kunnioittaa ja joskus saan siltä vastauksia ja ohjeita.

Joo, hassultahan se tuntuu,

 mutta kun se on ollut tässä ennen minua ja nähnyt ja kokenut sellaista mistä en mitään tiedä,

 niin miksempä kyselisi ja kuuntelisi?

Ja  miten kauniin alakerran wc;n se minulle antoikaan
 minun piti vain ensin nöyrtyä  ja odottaa 

" Rakastan sinua joka tilanteessa, niinhän me sovimme.

 ja sitä myös tarkoitimme.."

Naulan tarina

Olen raksinut hirsiseiniä putsatessani nauloja  irti  jo sadoittain..

  Siinä nyhrätessä ehtii näköjään  pohdiskelemaan
                             kaikenlaista

 

 

 Nauloja on enemmän kuin paljon välillä aivan vierivieressä ja kaikenkokoisia.
Nämä pienet ovat saaneet minut pohdiskelemaan niiden tarinaa.

Täällä omalla kylällä on aikanaan, jos oikein olen ymmärtänyt, ollut Kansan naulatehdas.

Näistä jokainen näyttää omanlaiselta ja erillaiselta, käsin taotulta.
Onko nämä alunperin taottu suutarinnauloiksi?

Eniten minua ihastuttavat ne pienen pienet vinoon nakutetut naulat,
      ei se ole ihan aina sujunut entisiltäkään ihmisiltä.

Millaistahan on ollut nakuttaa uusia tapetteja seinään, onko se ollut isännän hommaa vai  kenties rengin? Tuskin emännän kuitenkaan?

Onko emäntä seisonut katselemassa valmistuvaa pinkopahviseinän tapetointia ihastuneena kädet vyötäisillä? Onko mustanpuhuvaa tapettivalintaa pidetty hyvänä?

Me halusimme hirsiseinän takaisin esiin, mutta voisin kuvitella, että ensimmäinen tapetti aikanaan seinän kaunistuksena on ollut pienessä pirtissä iso tapahtuma vuonna ??

 Millaisikohan sanoin siihen aikaan on puhuttu sisustamisesta?

Naulojen tarina viehättää, - jokainen laatikosta erikseen nypitty ja seinään käsin lyöty.
                  Siinä tehdessään hänkin on varmasti myös pysähtynyt
                  pohdiskelemaan aikansa asioita ja elämänmenoa.

 

 

Pienet käsin taotut rautanaulat talletan lasipurkkiin kertomaan yhä edelleen omaa tarinaansa.
                  
                            Ja ihan pikkuisen minä saan edelleen
                                             erillaisia tarinavaihtoehtoja kuvitella..



                              Tarinoiden täyteistä tätä päivää myös sinulle :)