Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Mummohuone

Remppa ei oikein etene, 
eikä siitä arvaa suuremmin huudella.

Semmoista se on, 
välillä mennään isoin harppauksin kohti valmiimpaa
 ja välillä taas tuntuu,
että tehdään 
-Ei mitään.


Tämä on kammari, 
"mummonhuone"
olohuoneen jatkona.

Taloon muuttaessamme huone oli jaettu kahtia;
 toinen osa oli sauna ja pesuhuone, 
toisella puolella oli varastomainen pukuhuone 90-luvun tyyliin.

Tästä huoneesta suunniteltiin hetken aikaa keittiön korviketta, 
mutta sen sisustaminen lähti viemään niin mennessään, 
että olisi ollut sääli enää rahata rojuja tänne.


Olen joskus kertonut täällä blogissakin ääneen,
 miten olemme haaveilleen omasta mummosta.
Kävin pari vuotta sitten perhehoito-kurssin,
mutta tällä hetkellä meillä ei moinen ole vielä milläänlailla ajankohtainen.
Jos koskaan.


Hiljaa olen antanut itseni ymmärtää, 
että mummonhuone taitaakin koskea minua itseäni.


En ole mikään sisustaja, 
en osaa.
Rakastan tarinoita
 ja niistä löytyy lopulta lanka siihen miltä haluaa jonkin asian näyttävän.
Ja silloin asioille syntyy merkitys.

Minulla on ollut  suuri onni elämässä omistaa kaksi hienoa isomummoa.
Erilaisia, 
toinen evakko Karjalasta ja toinen saarelainen.
mutta yhteistä heissä oli kyky näyttää,
 että heillä oli aina
antaa  rakkautta 
ja aikaa meille lapsenlapsilleen 

He molemmat kulkevat yhä  kanssani.

 Tästä huoneesta onkin tullut lähes itsestään 
 eräänlainen rakkaudentunnustus heitä 
ja  
monia menneitä ihmisiä kohtaan.
En ole unohtanut,
- olen iäti kiitollinen paljosta.







Remontin ja kaaoksen
 keskellä
 tässä huoneessa on hyvä olla.
 Uskotella itselleen, 
että remontti voisi jonain päivänä valmis
 ja tuosta kauniista ikkunastakin näkyisi ulos.



.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

kahvimukin takana piilossa

Näitä kahvihetkiä oikein odottaa..

Nytkin pakoilen täällä mukini takana piilossa navetan siivousta ja toisaalta kun auto on huollossa ja se pitää hakea sivistyneiden ihmisten vaatteissa, niin en millään jaksais koko ajan vaatteita vaihdella.
                Auto on aika uusi ja viime talvena ensimmäisillä kovilla pakkasilla osuin sivupeilin autotallin oven pieleen. Blondeja aina haukutaan oivalluksista, mutta en mä nyt kauheesti ylistäis Volvonkaan suunnittelijaa. Sillä kaikki autoon liittyvät uudet ominaisuudet kuten se ajastettu lämmitys ja sammuminen odotellessa ovatkin yhden anturan takana.
 Ja tietenkin just se pieni kämmenen kokoinen pala ja antura mulla lens pieninä palasina siihen autotallin pieleen. Ihan pelottaa etukäteen miettiä paljonko sekin peruutus tulee maksamaan. Salvassa kun ei edes ole mielikuvitus rajana kun ne niitä laskujaan kirjoittelee..


Tässä lomalla mä oon haaveillu vaikka mitä, jotta voisin jäädä kotiin kokonaan. Mutta jotenkin sitä olisi elettävä tässä kulutusyhteiskunnassa ja makseltava Salpojen yms. laskuja.
Osa mun suunnitelmista ei edes kestä päivänvaloa tai niiden kehittely on pahasti kesken. Kuumin ajatus on juuri nyt on mummola, ottaisin pari reipasta kesämummoa ja sit yhdessä puuhailtais tavallista arkea. Olis se vähän jotain muuta kuin laitosten tarjoama arki ja varmasti monelle omaisellekin helpompi jättää läheinen kodinomaiseen hoitoon kun oma jaksaminen on äärirajoilla. Tähän mulla riittäis loistavasti koulutus ja into, mutta puitteet vanhuksen laadukkaalle ja helpolle hoitamiselle ei ihan ole kunnossa. Siks oli pakko käyttää sanaa reipas, pyörätuoli-ihmistä mä en vois tänne ottaa vaik heidän elämänlaatuaan olisi kaikkein ihaninta auttaa.
Tätä täytyy haaveilla viel lisää.

Pannusta alkaa olla kahvi loppu ja on jo lampaita ikävä, navettatöitä ei niinkään, mut jos mä yritän saada vedätettyä miehen mukaan mun kanahaaveisiin niin siisteys on yksi asia mikä pitää miettiä. Ja siis, mähän rakastan eläinten jälkien siivoamista.