Remppa ei oikein etene,
eikä siitä arvaa suuremmin huudella.
Semmoista se on,
välillä mennään isoin harppauksin kohti valmiimpaa
ja välillä taas tuntuu,
että tehdään
-Ei mitään.
Tämä on kammari,
"mummonhuone"
olohuoneen jatkona.
Taloon muuttaessamme huone oli jaettu kahtia;
toinen osa oli sauna ja pesuhuone,
toisella puolella oli varastomainen pukuhuone 90-luvun tyyliin.
Tästä huoneesta suunniteltiin hetken aikaa keittiön korviketta,
mutta sen sisustaminen lähti viemään niin mennessään,
että olisi ollut sääli enää rahata rojuja tänne.
Olen joskus kertonut täällä blogissakin ääneen,
miten olemme haaveilleen omasta mummosta.
Kävin pari vuotta sitten perhehoito-kurssin,
mutta tällä hetkellä meillä ei moinen ole vielä milläänlailla ajankohtainen.
Jos koskaan.
Hiljaa olen antanut itseni ymmärtää,
että mummonhuone taitaakin koskea minua itseäni.
En ole mikään sisustaja,
en osaa.
Rakastan tarinoita
ja niistä löytyy lopulta lanka siihen miltä haluaa jonkin asian näyttävän.
Ja silloin asioille syntyy merkitys.
Minulla on ollut suuri onni elämässä omistaa kaksi hienoa isomummoa.
Erilaisia,
toinen evakko Karjalasta ja toinen saarelainen.
mutta yhteistä heissä oli kyky näyttää,
että heillä oli aina
antaa rakkautta
ja aikaa meille lapsenlapsilleen
He molemmat kulkevat yhä kanssani.
Tästä huoneesta onkin tullut lähes itsestään
eräänlainen rakkaudentunnustus heitä
ja
monia menneitä ihmisiä kohtaan.
En ole unohtanut,
- olen iäti kiitollinen paljosta.
Remontin ja kaaoksen
keskellä
tässä huoneessa on hyvä olla.
Uskotella itselleen,
että remontti voisi jonain päivänä valmis
ja tuosta kauniista ikkunastakin näkyisi ulos.
.















