Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhytaikainen perhehoito vanhus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhytaikainen perhehoito vanhus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lyhytaikaisen perhehoidon koulutus

Kun kiirettä riittää muutenkin niin elämä, tämä blogi ja ystävä johdattivat minut löytämään kyseisen koulutuksen.
Koulutus kestää 7 viikkoa sisältäen 1x vko tapaamisen ja välitehtävät.

Koulutuksen suorittaminen sekä jos koti ja minä itse läpäisemme vaatimukset voisin hoitaa vanhuksia sitten joskus täällä omassa kodissani.

Haave, jonka onnistumisen haluaisin rohkeasti toteuttaa.

Papallani oli veli, jolla oli fyysisiä rajoitteita ja  hänellä oli tapana kiertää sukulaisia talven kelirikon ajan kun olosuhteet saaressa olivat hankalat.
        Muistan miten sitä joutui muuttamaan omaa toimintaansa ja ymmärtämään toisen tarpeita ihan eritavalla kuin silloin kun perhe eli itsekseen.
 Aina se ei ollut kivaa,
mutta nyt sitä aikaa muistelee lämmöllä.

 Jotain sellaista haluaisin myös omille lapsilleni opettaa.
 Ja kieltämättä haluaisin jakaa omaa arkeani vanhojen ihmisten kanssa kuten lapsuudessani ja nuoruudessanikin tein.
Itsekästäkin, myönnän, mutta mä haluaisin edes yrittää että onnistuisiko tämä yhteiskunnassammekin aika uusi juttu


 
Etsin googlesta kuvia aiheesta, kunnes yhtäkkiä muistin alkukesän vierailumme työpaikallani.

Tämä oli jo toinen kesä kun matkasimme vanhusten iloksi herkuttelemaan kuivilla leivänkannikoilla vanhainkotiin.




Ehkä jonain päivänä joku vanhus tulee meidän luoksemme ja lähtee täältä yhtäiloisena ja monin tavoin kylläisenä kuin lampaat lähtivät tuona kesäisenä päivänä vanhusten luota.

Ehkä meidän perheellämme ja tällä paikalla olisi jollekkin muullekin merkityksellistä annettavaa.