kalsarinlahje

Päiväkahvin aika.
Olin äsken lampaiden kanssa lenkillä, pienet paahtaa  jo nopeaan juoksuun riemulla.
Erkki ei niistä juurikaan näytä välittävän, mutta Lyyli suorastaan nauttii tilanteista jolloin se pääsee kevyesti pukkaamaan karitsan pois reviiriltään. Aivan kuin tämä olisi sen uusi huvitus, jolla se viihdyttää itseään.

Lampaat ovat kaikki kesyjä, mutta Erkki on kyllä ehdottomasti ainoa joka käy avoimesti rakastamassa. Se tulee ihan liki ja iholle, aivan kuin yrittäen kylki edellä syliin. Mutta jos sitä koittaa halata, se kokee sen jotenkin uhkana ja päätä pyöräyttämällä pyrkii irti.
Se tuntui ihan poskiluussakin, onneksi kosketus oli kevyt.

Lapsia pihalla on kertaa monta, määrä vaihtelee aika tiuhaan. Tyttöjä kaikki. Aika onnellinen on justiinsa pestyn ikkunan läpi kuvaelma jossa lapset ja lampaat on samalla nurmiläntillä. Voisko sitä enempää elämältä pyytää..?

Aamulla hain postia ja laatikosta löyty edesmenneen asukkaan tilaama Maaseudun tulevaisuus- lehti.. Miten mä tulinkin jotenkin hyvälle tuulelle.
 Että mekö se  voitas olla,  siis se maaseudun tulevaisuus?

Äsken pesin kalsarinlahkeella keittön lattian.. Jotenkin täällä helposti menee sinne mummolameininkiin, leipomiseen ja siivoamiseen, kaikkeen on jotenkin enemmän aikaa. Käsitiskauskin on kuin harrastus, että sitä voikin tiskikoneihminen mennä sekaisin.
Mies istuu naapurissa tutustumassa
 ja mä, mä taidan kaivaa uuden lahkeen esiin ... ja hymyillä edelleen

Luonto antaa...

Viikkoko siitä on kun juoksin navetan ja talon väliä huutaen: "Meillä on kaksi karitsaa.. Meillä on karitsoita"

 Samaa olin kai huutanut miehelle puhelimeen, enkä sitten mitään muuta.. Mutta mitäpä siihen lisäämään, olimme saaneet kaksi elävää ja pirteän oloista pikkuista karitsaa ja Miljasta ihan huippuemon. Kyllä luonto hoitaa, jos me vain annamme sille tilaisuuden.

Viikossa "hevitukka"- Hilla ja "kesäpoika" -  Otto ovat kehittyneet ihan huimasti, nyt ne ovat kuin minimallisia lampaita.
 Karitsat juoksivat eilenkin laitumelta takaisin navettaan kovempaa kuin isommat tytöt. Vauhtia on jo melkoisesti. Luonto hoiti myös niin että, karitsat saivat toisistaan kaverin, yksin olisi ollut paljon paljon tylsempää.

Sisko ja sen veikka, 6 päivää vanhoina 

Porukassa hölmöilyssä on paljon enemmän volyymiä, siitä varmaan saa Lyyli"täti" vielä osansa, siihen malliin pikkuiset sen lähellä jo pyörivät. Tosin kyllä Lyytsä osaa pukkaamalla osoittaa pienille laumajärjestyksen säännöt.
Yöksi tätä seuruetta ei yhteen laiteta, mutta laidun on jo yhteistä aluetta

Meidän lauma on nyt jotenkin täydempi ja  jo viikossa sitä näköjään luonto opettaa antamaan illuusion että näin on ollut aina ja näin sen pitikin olla..

Otto 6 päivää

Karitsat syntyivät siis 26.4 ja saivat alkunsa 1.12.eli minusta tiineys meni vähän yli. Kai jonkin noin täydellisen valmistamiseen menee vähän pidemmästi aikaa.
Milja on äitinä kuin syntynyt hommaansa, oikein hävettää miten epäilin sen kykyjä huolehtia pikkuisista.

Karitsat nousivat heti honkkeloille jaloilleen ja pyrkivät Miljan vatsan alle, ensin Milja taisi vähän säikähtää karistojen yrityksiä, mutta kun karitsa sai nisän suuhunsa niin Miljalle valkeni heti mistä on kysymys.
On käsittämätöntä miten luonto on hoitanut sen että eläinvauva pyrkii samantien nisälle, ihmislapsi ei samaan kykene. Eläinlapsi opettaa kokemattomalle äidilleen miten pitää toimia, se on suorastaan hämmentävää katseltavaa.

Suu menee jo hyvin imuasentoon

Jalat karitsoilla ovat kuin metsäkauriilla, suhteettomat pieneen kehoon nähden. Takajalat ovat vielä pidemmät kuin etujalat, mikä tekee liikkumisesta hassun näköistä huojuntaa.
 Tässä vaiheessa olimme tosi huolissamme miten Miljalle tuikitärkeä juominen huolehditaan niin ettei astiasta löydy hukkunutta karitsaa. Ämpäri on nyt korokkeen päällä ja oletus on etteivät pikkuiset vielä kiipeillä halua kun pelkkä eteenpäin menokin on haaste.

Pojan hyppy-yritys

Milja määkii koko ajan, lisäksi mörähtää, uikuttaa ja ynähtelee lapsilleen. Jollei se imetä, mitä se tekee lähes koko ajan, se tökkii jä hönkii lapsiaan ikäänkuin tarkistaakseen hengittävätkö nämä. Jos karitsa nukkuu se kopsii sorkallaan alustaa, ihankuin varmistaakseen että vauvan vuode on turvallinen ja peti pehmeä. Jostain syystä se tarkistaa elintoimintoja vatsan alta eikä kasvoilta niinkuin me ihmisäidit.

Miljan katse on täynnä hellyyttä

Karitsat voivat hyvin, toisistaan ne eivät paljon piittaa, riittää kun äidin nisä on lähellä. Tosin välillä toinen imee toisen nenää tai roskia Miljan vatsan alta tai kerran vatsan alta läpimennessään tyttö erehtyi imemään vastaantullutta tiiliseinääkin.
Näyttää kuin karitsat kehittyivät ihan silmissä, joka askeleella askel on hieman vakaampi ja karitsa yrittää kokeilla millä tyylillä pääsisi parhaiten liikkumaan. Ompa nähty jo hyppyjäkin, mutta ne päättyvät vielä hetikohta kunnon kylkikaatoon, mistä on suuri vaikeus päästä ylös.

 Poika on heti jotenkin fyysisempi, liikkuvampi ja aktiivisempi. Ei mennyt aikaakaan kun se oli päässyt Lyylin puolelle poikittais laudoituksen läpi, ilmeisesti jalka kerrallaan sen on täytynyt sinne mönkiä. Sieltä se sitten olikin mennyt Erkin puolelle. Kai isä on ollut vähän hämmästynyt pikkukaritsan vierailusta. Naapurin tyttö oli nähnyt miten Erkki töhni ja puski karitsan nurin. Tuskin puskuissa voimaa on ollut, ennemminkin opetus siitä ketä pienen tulee kunnioittaa laumanjohtajana. Lopulta pikkupässi oli käynyt nukkumaan mitään ymmärtämättömänä.
On vain riski jos karitsa on liian kauan pois uuhen luota, imetyksen väli tulee liian pitkäksi.

Ennenaikainen synnytys

Karitsat synty ihan liian aikaisin..

Karvattomina ja alle kilon painoisina: Pieniä kaunislinjaisia tyttöjä molemmat.

Lyyli voi hyvin ja Erkki ei taida taas mitään tajuta.

Itse voin tätä ajatellessani huonosti, aina vaan pyrkii kyyneleet silmiin.

En ensin edes tajunnut että ne kaksi punertavaa heiniin peitettyä olisivat ne karitsat, ajattelin ensi reaktiona että siinä on jälkeiset. Ja pälyilin navettaa että onko karitsat jossain jemmassa. Shokki kaupunkilaistytölle oli suht raju, kun tajusin tilanteen kokonaisuuden.

Siinä se Lyyli mua suurilla silmillään tuijotti kuin putsaisin esiin hänen kauniisti peittelemät lapsensa..

Mä oon käyny läpi surutyön koko kaavan, shokista miksi kysymyksiin ja nyt huomaan että jopa katkeruus ja kateus toisten onnistuneita karitsointeja kohtaan nostaa päätään.

Mä ymmärrän järjellä et tää ei oo mitenkään ennenkuulumatonta tai edes Lyylin kohdalla lopullista, mut silti..