kantapää ja pässinpää

Kantapääni on ollut jo pari kuukautta kipeä, välillä vähemmän ja aika usein enemmän. Olen panostanut parantumiseen venyttelemällä, miettimällä mihin jumppiin kannattaa mennä, kantapehmusteilla ja uusituilla jumppakengillä.
Mokoma kantapää on invalidisoinut aikalailla, eikä kumisaapaskävely ole ainakaan paremmaksi ollut.

Lomaloppui maanantaina ja lupasin olla saunottajana iltavuorossa, en yhtään ajatellut miten kipeää saappaiden kanssa työillasta voikaan tulla, siinä invalidisoitui yläpääkin mikä ei tehnyt työssäolosta helppoa.'
Tiistaina kävin lopulta lääkärillä ja sain kantapäähän kortisoni-piikin ja määräyksen lepuuttaa jalkaa tai käyttää kenkiä joissa on korkeampi korko. Kantapäässä on kantakalvon tulehdus, kuulemma pitkällinen piina, joten olen nyt tosissani koittanut toimia erilaisten hoito-ohjeiden mukaan.

Heti kun sairauslomani selvisi, pakkasimme yhteistuumin kapsakkimme kaupunkikodissa ja palaisimme lampaiden tykö. Täällä aurinkokin on kuumempi, liekö pellot jo hehkuttavat. On meillä lampaiden kanssa täällä niin hyvä.

Ja tämän päivän olen kipsuttanut hyvälestisissä korkkareissa pihalla ja navetalla, eikä yhtään ole sattunut. Tosin popsin 3x600 buranaa, mutta pääasia ettei satu. Joka askeleen tarpeellisuuden mietin, mä haluan liikkua kivutta, eikä metsäänkään mennä ilman saappaita. Maaseutu ja saappaat vaan kuuluvat yhteen.

Äitienpäivää ja kerintää

Hyvää äitienpäivää kaikille, myös minulle. Raahasin läppärin aurinkoiselle pihalle, ulkona taitaa olla lämpimämpi kuin lämmittämättömässä talossa.
 Aamulla minua lahjottiin koruilla ja askarteluilla ja valmiissa aamupalapöydässä oli kahta eri kakkua. Äitienpäiväaamu sisältää yhtä tärkeitä rituaalieja lapsille kuin minulle.
Lapset vievät jo omatoimisesti puput pihalle ja lampaat aitaukseen.
Erkin ja Riinan 11v. yhteys on niin käsittämätön, että Riina pärjää Erkin kanssa niin ettei edes tarvitse pelätä mitä siellä tapahtuu. Riina on optettanut Erkille temppuja, juoksemista niin että Erkki jahtaa aitauksessaan aitauksen ulkopuolella juoksevaa Riinaa. Ja kun pysähdytään Erkki odottaa suosiohellittelyä.Juostessa sen pää heiluu riemusta ja se juoksee välillä lähes kylki edellä.
 Nyt Riina on opettanut Erkille kivellä seisomista niin, että Erkin pitää odottaa kun Riina antaa luvan seurata sitä  alas ja hypyn jälkeen Erkki odottaa taas kehuja ja rapsutusta. Erkin mielestä leikki on niin riemukas että hypyn jälkeen voisi vaikka puskea vähän, mutta sen Riina kiletää hellästi komentamalla.Tänään Erkki ei osannut kävellä tyylikkäästi vierellä vaan kohelsi niin Riina tokaisi vain hellästi " Etkö sä nyt Erkki osaa?" ja aivankuin Erkki olisi ymmärtänyt saamansa moitteet ja ollut hieman nolo.

Eilen meillä kävi keritsijä, ollaan tosi onnellisia että olemme löytäneet ihmisen joka siitä hommasta tykkää ja on valmis auttamaan meitä tästälähin mielellään.
 Kerintä oli rankkaa, jokainen lampaista taisteli viimeiseen villaan leikkausta vastaan.Vähän koneen surina niitä lamasi, mutta aika vääntöä se oli koko ajan. Silti jokaiselle maistui välillä tarjoiltu viinirypäle, ettei ne kai sitten tunteneetkaan oloaan niin uhatuksi etteikö välilläolisi voinut herkutella. Ensimmäiseksi valitsimme Lyylin, joka oli mielestämme arin ja sitämyöten vaikein, ja ounastelumme osoittautuikin todeksi. Lyylin villa oli valtava ja sen pelkääminen vieläkin valtavampaa. Villan alta paljastui lopulta kaunis, sopusuhtainen lammas.



"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä.."



Seuraavana vuorossa oli Erkki. Erkin villa on kuin pumpulia, se oli nopein kerittävä.Aika rauhallisesti Erkki keritsemiseen suhtautuikin. Erkki on tottunut kaulapantaan, joten sille on helpoin ymmärtää ettei panta ole maailmanloppu.Erkin villan alta löytyi vaaleanpunainen iho ja nyt saadaankin huolehtia ettei se pala paahtavassa auringossa. Keritsijä kyllä ehdotti Erkille puettavaksi t-paitaa.

 Jokainen lammas oli kerintäpöydällä, mutta giljotiinimaiseen päänpaikallaan pidikkeeseen emme heitä lopulta laittaneet, koska siinä lammas painoi kurkkuaan telinettä vasten niin että hengitys muuttuu vaivalloiseksi. Pöydän he kuitenkin tarvitsevat, koska lammas painoi itseään kokoajan sen seinää vasten mikä teki paikallaan pitämisen helpommaksi.

Viimeisenä vuorossa oli Milja, se oli kaikista kovavillaisin ja sen villan kanssa alkoi konekin jo savuta. Pakko oli välillä lyhennellä sorkkia että kone sai jäähtyä. Milja pärjäsi suht hyvin, vaikka oli sillä kova huoli karitsoistaan koko ajan. Karitsat sen sijaan nauttivat jo täysin siemauksin lapsilta saamastaan huomiosta, ne ovat oppineet ottamaan rapsutuksia vastaan ja nukkuvat rentoina sylissä. Miljan villan alta paljastui ruipelouuhi, joten meillä on kova työ ravita Miljaa riittävästi. En tiedä olemmeko epäonnistuneet ruokinnassa vai onko tiineys pikkulampaalle vain ollut niin kuluttavaa.

Illalla ennen lampaiden navettaan laittoa kävimme koko perhe vielä iltalenkillä läheisessä metsässä ja pellolla. Erkin käytös on nykyään moitteetonta, ei se juurikaan uhittele.Vihainen se ei ole ollenkaan vaan nautii säännöllisin hetkin huomiossa paistattelusta. Toivottavasti ne aiemmat puskemiset ja tuhotukset olivat vain joka pojalle kuuluvaa uhmaikää ja nyt kun ikää on yli 3v. niin uhittelu on jäänyt tarpeettomaksi..

Kolmesta lampaasta villaa tuli valtavasti

Kuten Riina sanoo "Lampaat on kivoja!" ja nyt mä menen jatkamaan auringon palvomista ja varpaillaan kävelyä lämpimällä pihalla. Tervetuloa kesä!

Lenkitettyä lammasta

Eilen oltiin lampaiden kanssa lenkillä ja syömässä sitä aidan takana olevaa heinää. Hyvin näytti maistuvankin.

Meitä oli viisi lammasta, minä, Riina ja vesisuihkupullo Erkkiä varten.

Erkki kulkee koko ajan narussa, koiran panta kaulassa ja lähinnä vierellä. Eilen se koki olonsa jotenkin niin laumanjohtajaksi ja olonsa vakaaksi, ettei säätämisille tai muille hölmöilyille tullut mitään tarvetta. Saimme käveltyä pitkän matkan metsän laitamalla ja vaan oleskeltua isommalla laitumella. Lammas on laumaeläin ja se tekee ryhmän liikuttamisesta helppoa.

Pienet kirmailivat sinne tänne ja vetivät vähän väliä juoksukisaa. Niiden elämisenriemua ja uteliaisuutta on rentouttavaa seurata.

Menimme pitkän askeleen eteenpäin ja jos tätä käyttäytymismallia opitaan yhä vain enemmän niin Erkin loppuelämän vuodetkin ovat turvatumpia. Erkin kanssa oli niin helppoa ja kesyä. Äijäenergiaa ei ollut ollenkaan. Toisaalta oon mä sen kans niin monta kertaa vääntänyt että se tietää mun voimat, keinot ja taidot ja mikä inhottavinta riehumisen kannalta, mä ammun vesietikkaseoksella. Se vie viimeisenkin ilon riekkumisesta.

Tapasin eilen naisen,joka ymmärsi hyvin ajatuksiani Erkin pitämisestä. Hänellä on äkäinen koira, ja hän kuulee silloin tällöin kommenttia siitä miksi koira kannattaisi hävittää.  Mutta ei kai mitään tai ketään hävitetä heti vaikeuksien tullessa vaan koitetaan keksiä ja oivaltaa keinoja päästä pois tukalista tilanteista tai niistä mikä tilanteen aktivoi.
Hankaluus on vain yksi osa sitä yhteiselämää, kaikki ne  tunteet, etenkin rakkaus voittaa ne miinus puolet.

Erkki oli niin rakastettava äijä eilen kuin vain voi olla. Miten sen silmistä voikin niin avoimesti rakkaus paistaa omiaan kohtaan. Mutta en mä silti voi sanoa etteikö joskus aina mielessä pyöri ajatus siitä että pärjätäänkö me Erkin kanssa, joudummeko me hänestä luopumaan aiemmin. Pitää olla itselleen rehellinen ja tunnistaa avoimesti vaikeudet, jotta niitä vastaan voi myös taistella

kalsarinlahje

Päiväkahvin aika.
Olin äsken lampaiden kanssa lenkillä, pienet paahtaa  jo nopeaan juoksuun riemulla.
Erkki ei niistä juurikaan näytä välittävän, mutta Lyyli suorastaan nauttii tilanteista jolloin se pääsee kevyesti pukkaamaan karitsan pois reviiriltään. Aivan kuin tämä olisi sen uusi huvitus, jolla se viihdyttää itseään.

Lampaat ovat kaikki kesyjä, mutta Erkki on kyllä ehdottomasti ainoa joka käy avoimesti rakastamassa. Se tulee ihan liki ja iholle, aivan kuin yrittäen kylki edellä syliin. Mutta jos sitä koittaa halata, se kokee sen jotenkin uhkana ja päätä pyöräyttämällä pyrkii irti.
Se tuntui ihan poskiluussakin, onneksi kosketus oli kevyt.

Lapsia pihalla on kertaa monta, määrä vaihtelee aika tiuhaan. Tyttöjä kaikki. Aika onnellinen on justiinsa pestyn ikkunan läpi kuvaelma jossa lapset ja lampaat on samalla nurmiläntillä. Voisko sitä enempää elämältä pyytää..?

Aamulla hain postia ja laatikosta löyty edesmenneen asukkaan tilaama Maaseudun tulevaisuus- lehti.. Miten mä tulinkin jotenkin hyvälle tuulelle.
 Että mekö se  voitas olla,  siis se maaseudun tulevaisuus?

Äsken pesin kalsarinlahkeella keittön lattian.. Jotenkin täällä helposti menee sinne mummolameininkiin, leipomiseen ja siivoamiseen, kaikkeen on jotenkin enemmän aikaa. Käsitiskauskin on kuin harrastus, että sitä voikin tiskikoneihminen mennä sekaisin.
Mies istuu naapurissa tutustumassa
 ja mä, mä taidan kaivaa uuden lahkeen esiin ... ja hymyillä edelleen

Luonto antaa...

Viikkoko siitä on kun juoksin navetan ja talon väliä huutaen: "Meillä on kaksi karitsaa.. Meillä on karitsoita"

 Samaa olin kai huutanut miehelle puhelimeen, enkä sitten mitään muuta.. Mutta mitäpä siihen lisäämään, olimme saaneet kaksi elävää ja pirteän oloista pikkuista karitsaa ja Miljasta ihan huippuemon. Kyllä luonto hoitaa, jos me vain annamme sille tilaisuuden.

Viikossa "hevitukka"- Hilla ja "kesäpoika" -  Otto ovat kehittyneet ihan huimasti, nyt ne ovat kuin minimallisia lampaita.
 Karitsat juoksivat eilenkin laitumelta takaisin navettaan kovempaa kuin isommat tytöt. Vauhtia on jo melkoisesti. Luonto hoiti myös niin että, karitsat saivat toisistaan kaverin, yksin olisi ollut paljon paljon tylsempää.

Sisko ja sen veikka, 6 päivää vanhoina 

Porukassa hölmöilyssä on paljon enemmän volyymiä, siitä varmaan saa Lyyli"täti" vielä osansa, siihen malliin pikkuiset sen lähellä jo pyörivät. Tosin kyllä Lyytsä osaa pukkaamalla osoittaa pienille laumajärjestyksen säännöt.
Yöksi tätä seuruetta ei yhteen laiteta, mutta laidun on jo yhteistä aluetta

Meidän lauma on nyt jotenkin täydempi ja  jo viikossa sitä näköjään luonto opettaa antamaan illuusion että näin on ollut aina ja näin sen pitikin olla..

Otto 6 päivää

..jos metsään haluat mennä nyt.. voi olla että yllätyt

Käytiin miehen kanssa tänään metsässä. Mies on perinyt osakkaana kaistaleen metsää ja on metsänhoidosta nykyään hyvinkin kiinnostunut. Se on jotenkin ihan erilainen, kamalan miehekäs, kertoessaan mitä metsässä pitäisi tehdä ja miten asioissa edetä. Välillä kädet huitoo suuntiin ja välillä se kädet vyötäisillä arvio tulevia hommia ja aikatauluja. Viime talvena metsässä kävi puunkaatokone ja sieltä on kerätty ojitustyömaan edestä yksi puusato pois.
Nyt metsä on kuin raattentie, olisi helppoa kuvitella metsän päälle ylitse jylisevät pommikoneet.
Puita, risuja ja oksia on siellä täällä silminkantamattomiin..

Risusavottaa olisi kuulemma luvassa ja oikein useammaksikin kerraksi. Oletin että minun oletetaan osallistuvan.

Mutta joo,
Mä rakastan oksasaksien kanssa puuhastelua, ihan jo näin itseni risukossa  puuhastelemassa ja sain heti mielikuvan koirasta joka olisi kanssani siellä turvana ja kaverina. Lampaista niiden keppijalkojensa kanssa ei paljon hyötyä ole, edes seurana.

Mutta kun, minä tiedän suunnilleen vain kaksi ilmansuuntaa; oikea ja vasen ja nekin lunttaan usein autonratista.. Volvo sanassa kun on V siinä vasemmalla ja O oikealla.
Että mähän katoaisin jäljettömiin heti aluksi ja mut löydettäis vasta iltasanomien otsikoista " Nainen katosi kesken risujen keräämisen" 

Saaressa tämmöstä eksymispelkoa ei ole, kun aina tulee meri vastaan ja sitä kautta kiertäessä tulee omakin ranta aina jossain vaiheessa vastaan.

Mut tähänkin keksin parisuhteestakin muistuttavan ratkaisun, solmisin häistämme ylijääneet lilat juhlanauhat kulkureitin varrelle.
Mutta entäs ne hirvikärpäset? Ja kaikki ne muut ötökät, ne oikein isotkin..?

Mut kyl mä silti odotan noita yhteisiä metsätyöpäiviä, yhdessäoloa, sitä että saa jotain aikaiseksi ja  varsinkin niitä eväitä: Evästauko yhdessä on just parasta talkootöissä


Ja tää on mun vielä pakko kertoa, jos vaikka itsekkin tätä sit metsätöitä tehdessäni hyödyntäisin.
Uusimmassa Pirkassa oli niksi metsämiehille joilla hiki virtaa silmiin. Kun töitä tehdessä ei pysty hikeä pyyhkimään voi otsaan laittaa pikkuhousunsuojan imemään hien pois. Kuulemma toimii!!

 Kuka sanoi että metsätöissä muka olisi tylsää??

Uusi alku monin tavoin...?

Erkki on niin äijä

 Ollaan jo pitkällä, syksy on vaihtunut talveksi ja lunta on kinoksiksi asti Tavastilassakin. Elämäme on paljon muuttunut, kun menetimme taivaan kotiin tiluksen isännän, Pentin.

Pakkasviikko marraskuun lopulla aiheutti hässäkkää, kun viime vuonna lampaat vielä joivat samasta astiasta, veden sulana pitäminen yhden lämmittimen avulla oli helpompaa. Nyt Mika kehitteli isoa astiasysteemiä aitausten keskelle. Aloittikin sen rakentamisen jo, mutta kun.. Niin, sahan terä katkesi ja reikä jäi keskeneräiseksi. Reikä tukittiin siihen aiotulla vesiastialla ja olkipaalilla, mutta oli jäänyt pieni kolo.

Ja kun Mika meni 1.12 keskiviikkona lampaita ruokkimaan niin voi vain arvata... Erkki oli honannut tilaisuutensa ja tunkenut itsensä äärettömän pienestä raosta tyttöjen puolelle.  Siellä se oli patsastellut silminnähden tyytyväisenä, eikä tytötkään näyttäneet pahoillaan olevan.. Että näin Erkki ratkaisi itse kysymyksen jota olimme monasti miettineet, mutta emme olisi rohjenneet ottaa vastuullemme. Jos vierailu nyt tuotti tulosta, pieniä karitsoja olisi odotettavissa toukokuun alussa..

Loistava ajoitus sanoisin, vaikka muka vahinko nyt olikin. Nyt vaan toivotaan, että elämä kantaa ja kaikki menee monin tavoin hyvin.

Päämääränä meillä on edelleenkin elämää ylläpitävä hoivaaminen.

Lyylin ja Miljan ruuanodotusta

Ikävä jo valmiiksi

Voiko tänään jo vähän surra, ehkä hieman itkeä huomista siirtymistä mantereelle?
Kävelen saunan polkua paljain jaloin, koettaen saada joka varpaan muistamaan miltä vanha saaren nurmi tuntuu jalkojen alla. Katselen vanhoja repaleisia verkonlippuja, punaista aitan päätyä, koettaen laittaa kaiken muistiin pitkää talvea varten.
Lasten vielä puolimärät uimapuvut saunan naulassa muistuttavat siitä että pari tuntia sitten oli vielä täysi kesä, iloa ja tavallista saaren elämää tulvillaan.
Huomenna kaikki taas muuttuu, voin jo kuvitella kuinka revin pannasta polvillaan jarruttavaa Erkkiä veneeseen. Kuinka suuret ovatkaan Lyylin silmät kun se yrittää katsellaan pyytää Erkkiä suojelemaan sitä. Eikä Miljakaan taida enää syliin sopia hiljaa makaamaan.

Tavastilassa alkaa haka olla valmiina, tilat viime vuotistakin hienommat, ulkoilualue mitä ruokaisin kolmea pientä lammasta varten.

Kumpa vain minunkin pieni sydämeni hyväksyisi kesän loppuneen, kertoisi silmille ettei niiden tarvitse vuotaa. Ensi kesänä olemme täällä taas, kaikki yhdessä.

On aika lähteä kohti syksyn haasteita, kesän ihanuus pysyköön pilkkeenä minun sekä lampaiden silmissä

Ennenaikainen synnytys

Karitsat synty ihan liian aikaisin..

Karvattomina ja alle kilon painoisina: Pieniä kaunislinjaisia tyttöjä molemmat.

Lyyli voi hyvin ja Erkki ei taida taas mitään tajuta.

Itse voin tätä ajatellessani huonosti, aina vaan pyrkii kyyneleet silmiin.

En ensin edes tajunnut että ne kaksi punertavaa heiniin peitettyä olisivat ne karitsat, ajattelin ensi reaktiona että siinä on jälkeiset. Ja pälyilin navettaa että onko karitsat jossain jemmassa. Shokki kaupunkilaistytölle oli suht raju, kun tajusin tilanteen kokonaisuuden.

Siinä se Lyyli mua suurilla silmillään tuijotti kuin putsaisin esiin hänen kauniisti peittelemät lapsensa..

Mä oon käyny läpi surutyön koko kaavan, shokista miksi kysymyksiin ja nyt huomaan että jopa katkeruus ja kateus toisten onnistuneita karitsointeja kohtaan nostaa päätään.

Mä ymmärrän järjellä et tää ei oo mitenkään ennenkuulumatonta tai edes Lyylin kohdalla lopullista, mut silti..

Karitsointi alkakoon

Eilen illalla saivat tuntemukseni ja uskomukseni vahvistuksen:
Lyyli selvästikkin aloitteli synnytystä. Se olo oli levoton, tuhinaa ja hönksäämistä. Jaloillaan ja takaisin makuulleen etsien hyvää asentoa.
Peppu oli aivan turvoksissa ja kova pallo.

Erkistäkin tuli levoton ja välillä se jopa yritti astua maassa makaavaa Lyyli-raasua. Päätimme mieheni kanssa, että on parempi jos Lyylille eristetään oma karitsoimisaitaus. Sinne Lyyli siirtyikin turvaan, mutta taisi silti olla aika hämillään tilanteesta.

Näytti siltä, ettei h-hetki olisi aivan vielä käsillä joten veimme lapset nukkumaan.

Yöllä ennenkuin kello ehti 03:lta soittaa, olimme molemmat mieheni kanssa jalkeilla. Niimpä kiireesti katsomaan navetaan tilannetta.

Mutta eihän siellä enää mitään tilannetta ollutkaan. Lyylin kaikki synnytysoireet olivat kadonneet. Siellä se hämmentyneenä karsinassaan ihmetteli miksei pääse Erkin luo.

Aamulla tilanne oli vähän samanmoinen, ajoittain tuntui että Lyyli taas puhisisi enemmän, muttei pepussa mitään "kypsymistä" ole.

Olen ihan hirvittävän huolissani mitä tälläinen ehkä pitkittynyt synnytys karitsoille voikaan aiheuttaa. Sisätutkimuksen koen vielä liian aikaiseksi

Olin tuntevinani Lyylin vatsassa muljahduksia, mutta onko se enemmän kuvitelmaa tai omaa toivetta jää nähtäväksi.
Lyyli itse vaikuttaa hyvinkin reippaalta ja voimalliselta, hänen puolestaan en ole huolissani ainakaan vielä...

Mutta ei me kumpikaan ensikertalainen taideta helpolla päästä ...

Lyylikö tiineenä ??

Jos eläimen pidossa on omat haasteensa niin ompa siinä aihetta haaveisiinkin.
Haaveena olisi onnistua saamaan lammasperheeseen lisäystä.

Jo pari viikkoa on ollut "tunne, vaisto, toive" että Lyylin masussa olisi pikkuinen/ pikkuisia. Masu on selvästi kasvanut, peppureikä on mielestäni hiukan turvoksissa, alareunastaan punertava, mutta siisti ja ulosteesta puhas.. Lyylin juoksutapa on hauskan laukkaava, mutta nyt siitä on tullut rauhallinen käyskentelijä.

Erkki on äärettömän kiinnostunut nimenomaan Lyylin tyrkkymäisestä tavasta kantaa peppua. Tosin johtuneeko kevätriemusta vai siitä että senkin vaistot ovat herkillään Lyylin tilasta. Itse tässä salaa veikkaisin että karitsointi voisi olla n. huhtikuun puolivälissä? Mutta kun tämä on tämmöistä haaveilua ja touhotusta niin kuka tietää..