keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ihmisyyden äärellä

Makuupäivät ovat parhaita hetkiä kuunnella ja 
kertoa mitä mielessä liikkuu.
Aivot ovat sopivasti narikassa, 
 mieli avoin kuulemaan mitä itselle kuuluu.
Juuri nyt mietin paljon ihmisyyttä,
 aitoutta ja kykyä olla itselle
 ja toisille rehellinen.
Oikeastaan mietin, mitä sinä siitä ajattelet?
 Että olenko yhtään kartalla?



Olen paljon eläinten kanssa,
 eivätkä ne fuskaa, feikkaa tai keplottele itseään selittelyillä epämukavista tilanteista pois.
Jo pelkillä korvien asennoilla tiedät missä nyt mennään.
Kaikki mitä eläinten kanssa sanot tai teet,
 on totta ja tätä hetkeä.




Teen työtä muistisairaiden kanssa,
 heidän kanssaan on pakko olla sitä mitä on,
 koska sanoilla ei enää useinkaan ole selittävää merkitystä,
 vaan läsnäolon ja vilpittömyyden kyky
 on se mikä ratkaisee,
 toimiiko inhimmillinen yhteys.

Ja toisaalta olen varmaan jo tarpeeksi vanha ja ihmissuhteissa kokenut,
 itsekkin monesti sössinyt, 
joten turhanpäiväiseen feikkaamiseen ei ole enää tarvetta.
Hyvistä ihmisistä on ihanaa tykätä!


Ja asunpa nyt niin vanhassa talossa,
 kaiken nähneessä.
 Pihani maa on vanhaa maata, voimakasta,
 Suomalaista ja aitoa.
Pellot ovat huojuneet talon vierellä jo paljon minua ennen 
ja varmaan ovat siellä vielä kun minua ei enää ole.
Kävelen polkuja, jotka huokuvat ikiaikaista voimaa.
Turha täällä on esittää,
täällä minut tunnetaan ja sieluani seurataan
.
En halua asua museossa, 
mutta minusta on hienoa että "museonurkka"
 ja talon asukkaiden tarinat asuvat meillä





Olisi suunnattoman tyhmää,
 jollen mitään tällä matkallani oppisi, 
muuttuisi enemmän itsekseni.

Vielä tyhmempää olisi,
 jos en antaisi sitä mahdollisuutta myös sinulle,
 että luulisin sinusta aina vain samaa, 
enkä antaisi sinullekin kasvun taikaa, 
myös ja varsinkin aikuisena.
Ettenkö uskoisi sinun tarinaasi,
 sinun polkusi voimaan.
Etteikö me yhdessä muututtaisi, 
sielujemme kaltaisiksi.




4 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitit <3 Elää aitona, siitä se keveys syntyy <3

    VastaaPoista
  2. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että eläinten kanssa vierielo kehittää meitä ihmisenä, mutta myös suoruudellaan rentouttaa. Kaikki se välittömyys ja vilpittömyys, mikä eläimiin liittyy, on ainakin minulle todella tarpeellinen vastapaino ihmismaailmassa toimimiseen. Toisaalta uskon, että jotain siitä on myös otettavissa kaikkeen kommunikointiin.

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)