torstai 25. kesäkuuta 2015

Poluista eräs



Viime postaus taisi olla huisin roisia arkea.
Onhan tää meidän elämä
 kaiken valmiina ostamisen 
ja nopeasti saamisen  aikana
jotain vaikeasti hallittavaa ja hahmotettavaa,
 -useinmiten itsellekin.

En minä varsinaisesti elämäämme selittele,
vaikka sitä usein itsekkin ääneen ihmettelen.
 Riittää kuitenkin kun itse siinä viihdymme
tai nöyrrymme.
Joka päivä,
 eikä sitku.

Mut yritämpä pysyä tänään vaan siinä kauniissa 
ja helpossa.
Niissä asioissa,
 jotka antavat minun arkeeni 
vahvuutta ja voimaa 
olla sellainen kuin olen 
ja elää omannäköistäni elämää.

Sietää silloinkin kun on pakko.
Unelmoida silloin kun pitäisi toteuttaa.
Uskoa, kun mieli käskee luovuttamaan.
Rakastaa silloinkin kun valo ei paista







Sen verran mitä minä olen sitä
 kuolemaa kohdannut ja nähnyt,
 olen saanut ymmärtää,
että joskus se lopulta vie meidät 
pelkässä pumpulimekossa tai kalsareissa,
 joskus ehkä vaan vaipassa ja säkissä.
Useimmat villasukissa, tietenkin.
Mut  ei sinne arkkuun mahdu 
munonpakkosaada-ostokset.

 Sinne mahtuu vain se,
 mitä sinä olet ollut itsellesi
 sekä toisille.
Ja ne pienet merkit, jotka polkusi on sinuun jättänyt



Tästä piti tulla kaunis ja helppo päivitys, 
mut 
 kauniskin kai tarvitsee jotain mitä vasten heijastua.

Ole sinäkin onnellinen ja vahva valitsemallasi polulla,
 omassa tarinassasi
-Tänään.


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Lojutaan sohvalla

En muista koska meidän olohuoneemme tarkalleen "lähti",
 ennen viime kesää kuitenkin.
Pitkään oltiin ilman koko huonetta 
ja sittemmin huoneesta on tullut keittiön ja varaston yhdistelmä.


Eilen lapsi alkoi sanomaan, kun tää kuitenkin kestää
 ni eiks me voitas kasata olohuonetta edes vähäsen.
Niimpä raahasimme aamupäivällä lapsen kanssa ladosta
 pölyttyneitä sohvan palasia ikkunasta sisään 
ja sellaisen maton lattialle,
 jonka perään en niin itkisi.



Olohuoneen kasaaminen oli kuin kotileikkiä,
 kokoajan nauratti raahaamisen järjettömyys,
 koska muoviseinän takana on eteisemme, 
joka on pohjaa myöten auki ja sorat sekä lattia on sinne vielä tekemättä.


Onneksi eteinen on vihoviimeinen huone, joka piti avata.
 Yhtään enempää ei enää sitä piikkaussotkua olisi varmaan jaksanutkaan.
Eteinen vaan  on kaiken keskellä,
 mikä tekee sen aukiolosta tällä hetkellä äärimmäisen haastavaa ja ärsyttävää.


Vanha hellanpohja ylettää olohuoneesta eteiseen asti



Kun vanhat tutut olohuoneen kalusteet edes osittain asettuivat paikoilleen
 on ilmassa
 taas suurta rakkautta ja toivoa taloa kohtaan.


Huumorilla eteenpäin,
kyl täst varmaan hyvä viel tulee,
 jollei sitten juututa luksukselta tuntuvaan sohvannurkkaan.


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Mukava vaimo


Olimme viikonloppuna häissä.
Kaunis pari, kauniit ja onnistuneet häät. 
Huipputyyppejä vieraina.



Oma 13v. hääpäivä oli maanantaina.
Avioliitossa oleminen on siis pyörinyt paljon mielessä.

Minä en ole se nainen, jonka kanssa mieheni meni aikoinaan naimisiin.
Monenlaiset aallot ovat minua näinä vuosina hioneet elämääni asettumaan.

Eikä mieheni ole se sama, jonka aikoinaan valitsin.
 Hän on parempi, sopivampi 
ja paljon elämässä viisaampi kuin olisin aikoinaan uskonut.


Joskus aikoinaan rakkaudenhetkinä luettelin pitkän listan miksi miestäni rakastan
ja hänelle tuli luonnollisesti paine listata minusta samalla tavoin.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän keksi: 
"Koska sä oot niin mukava"
 Siis tä?
 Mukava??
Mun käsityksellä se on sohva , mikä on mukava!

Mutta vuosien myötä olen huomannut, 
ettei se mies niin kaukana yhden ainoan sanansa kanssa ollut.
Kun olo on mukava, 
se on myös seesteinen ja sinut itsensä kanssa.
Ei tarvitse puristaa omaa mailaa 
eikä vaatia toiseltakaan yltiöpäisiä suorituksia.

Miten helppoa onkaan elää,
 kasvattaa lapsia 
tai remontoida toisen rinnalla
hetkinä kun olo tuntuu mukavalta.


torstai 4. kesäkuuta 2015

remonttipäivitys

Ollaan oltu ilman keittiötä helmikuusta asti.
 Siis iäisyys.. 
Keittiöhuonetta ei ole ollut sen koomin.

 On kuin talosta olisi kadonnut pala johonkin.

Piti olla helppo ja nopeakin juttu, 
mutta ajan määre on  vanhan talon kunnostamissa ihan oma lukunsa.
Näissä remonteissa puhutaankin usein ikuisuusprojekteista,
 eikä sen sanan  kuullessaan kuulu  tirskahtaa nauruun.
Lempeä ja ymmärtävä hymy riittää.


Välillä sitä on jo luullut, että tää on ihan normaalia. 
Voihan olla, ettei kaikilla muillakaan ihmisillä ole keittiötä?
Ai on vai?
Noh, meidän keittiönä kyl toimii näppärästi ihan itse ideoimani
 #diy tiskipöytä.
80-lukuisen välioven ehdoton tähtihetki.
Kahvassa voi kätevästi roikottaa käsipyyhettäkin. 



Huomenna on kuulemma lattian valu.
Se, miksi meille valetaan lattiat eikä maalata niitä ihania paksuja lankkulattioita, 
johtuu 90-luvun remonttisuuntauksista.
Se aika on myös osa tämän talon historiaa.




Jos sinä nyt mietit kuinka tätä keskeneräisyyttä
 jaksaa ja sietää,
 niin näytämpä sinulle
  vielä yhden kuvan


Meidän nukkumakammari,
Hirsiseinään on jäänyt valon tekemät ääriviivat sängynpäädystä.
Sängyssä ovat yli satavuotta sitten nukkuneet mieheni mamman vanhemmat.
Rikkautta jota rahalla ei saa.

Se että, saa olla osa vanhan sukutalon tarinaa 
ja elämän jatkumoa 
on suurempi ihme ja kiitollisuuden aihe
 kuin muutaman kuukauden  keittiöttömyyden murehtiminen.

Ja kun mielikuvitukselle antaa  suuret siivet
 tai ainakin kurkkii aamukahvilla pinterestiä,
  voi unelmoida jonain päivänä mikä tahansa olevan mahdollista.
Jopa oman keittiön ja porsliinilautaselta syömisen.