Poluista eräs

Viime postaus taisi olla huisin roisia arkea.

Onhan tää meidän elämä

 kaiken valmiina ostamisen 

ja nopeasti saamisen  aikana

jotain vaikeasti hallittavaa ja hahmotettavaa,

 -useinmiten itsellekin.

En minä varsinaisesti elämäämme selittele,

vaikka sitä usein itsekkin ääneen ihmettelen.

 Riittää kuitenkin kun itse siinä viihdymme

tai nöyrrymme.

Joka päivä,

 eikä sitku.

Mut yritämpä pysyä tänään vaan siinä kauniissa 

ja helpossa.

Niissä asioissa,

 jotka antavat minun arkeeni 

vahvuutta ja voimaa 

olla sellainen kuin olen 

ja elää omannäköistäni elämää.

Sietää silloinkin kun on pakko.

Unelmoida silloin kun pitäisi toteuttaa.

Uskoa, kun mieli käskee luovuttamaan.

Rakastaa silloinkin kun valo ei paista

Sen verran mitä minä olen sitä

 kuolemaa kohdannut ja nähnyt,

 olen saanut ymmärtää,

että joskus se lopulta vie meidät 

pelkässä pumpulimekossa tai kalsareissa,

 joskus ehkä vaan vaipassa ja säkissä.

Useimmat villasukissa, tietenkin.

Mut  ei sinne arkkuun mahdu 

munonpakkosaada-ostokset.

 Sinne mahtuu vain se,

 mitä sinä olet ollut itsellesi

 sekä toisille.

Ja ne pienet merkit, jotka polkusi on sinuun jättänyt

Tästä piti tulla kaunis ja helppo päivitys, 

mut 

 kauniskin kai tarvitsee jotain mitä vasten heijastua.

Ole sinäkin onnellinen ja vahva valitsemallasi polulla,

 omassa tarinassasi

-Tänään.