Vesi seisoo paikoillaan,
sen jokainen pisara on jähmettynyt,
haisee jo ummehtuneelta,
vaikka kuinka koitat varpailla loiskuttaa pintaa rikki.
Pieni aalto osuu vihdoin rantaan,
toinen,
kolmas onkin jo isompi.
Aallot alkavat hioa kivien pintaa,
irroittavat pinttynyttä likaa,
sameuttavat hetkeksi veden niin,
ettet pohjaa pysty näkemään.
Olet kerännyt kaiken myrskyn tieltä,
tätähän sinä olet odottanut jo kauan,
hymyilet katse kohti taivaankantta.
- Tule myrskyni,
sinuun minä olen valmistautunut,
pohjani on kestävä, perustani kunnossa.
Luulet olevasi minua vahvempi,
silti lopulta
se olen minä, joka jälkesi korjaa .
Otatko jotain pois,
annatko tilalle uutta?
Kun aurinko viimein valaisee pimeytesi pois
näen mihin voimasi riitti.
Kirkkaalla rannalla on taas hyvä olla,
vesi liikkuu,
heijastaa.
On aika nostaa katse kohti aurinkoa,
kiittää.
