Tämmöinenkö tästä nyt sit tuli

Sain perinteisen joulun.

Lapsia, perhe, pukki, hyvää ruokaa ja työvuoroja.

Silti, vaikka kävin töissä oli joulun tuntu läsnä sekä kotona iltaisin 

että töissä työkavereiden ja asukkaiden kanssa.

Joulun alusaika oli vahvasti siivoamista,

 paikkojen järjestelyä ja eräänlaista kotiin tutustumista.

"Tämmöinenkö tästä nyt sit tuli" ja onnellinen huokaus päälle.

Paljon on vielä tekemistä,

ihan riittää loppuelämäksi ja takuuvarmasti vielä vähän päälle.

 mutta suurimmat linjat ovat jo muodostuneet 

ja talo alkaa olla sen näköinen kun oletan sen itse haluavan olla.

Tällä tarkoitan sitä, että asiat ja tavarat 

vain löytävät ikäänkuin paikkansa,

- ovat niinkuin olisivat aina olleet

 ja kuitenkin tässä hetkessä.

Vaikka sitä itse tekee päätöksiä,

 niin jollain tasolla saa kuitenkin myös seurata miten talo ne hyväksyy

 tai hylkää.

Se on kuuntelua, katselua ja aistimista.

Voisi sitä lyhyemminkin kuvata yhdellä sanalla

 Rakkaus.

remonttipäivitys

Ollaan oltu ilman keittiötä helmikuusta asti.

 Siis iäisyys.. 

Keittiöhuonetta ei ole ollut sen koomin.

 On kuin talosta olisi kadonnut pala johonkin.

Piti olla helppo ja nopeakin juttu, 

mutta ajan määre on  vanhan talon kunnostamissa ihan oma lukunsa.

Näissä remonteissa puhutaankin usein ikuisuusprojekteista,

 eikä sen sanan  kuullessaan kuulu  tirskahtaa nauruun.

Lempeä ja ymmärtävä hymy riittää.

Välillä sitä on jo luullut, että tää on ihan normaalia. 

Voihan olla, ettei kaikilla muillakaan ihmisillä ole keittiötä?

Ai on vai?

Noh, meidän keittiönä kyl toimii näppärästi ihan itse ideoimani

 #diy tiskipöytä.

80-lukuisen välioven ehdoton tähtihetki.

Kahvassa voi kätevästi roikottaa käsipyyhettäkin. 

Huomenna on kuulemma lattian valu.

Se, miksi meille valetaan lattiat eikä maalata niitä ihania paksuja lankkulattioita, 

johtuu 90-luvun remonttisuuntauksista.

Se aika on myös osa tämän talon historiaa.

Jos sinä nyt mietit kuinka tätä keskeneräisyyttä

 jaksaa ja sietää,

 niin näytämpä sinulle

  vielä yhden kuvan

Meidän nukkumakammari,

Hirsiseinään on jäänyt valon tekemät ääriviivat sängynpäädystä.

Sängyssä ovat yli satavuotta sitten nukkuneet mieheni mamman vanhemmat.

Rikkautta jota rahalla ei saa.

Se että, saa olla osa vanhan sukutalon tarinaa 

ja elämän jatkumoa 

on suurempi ihme ja kiitollisuuden aihe

 kuin muutaman kuukauden  keittiöttömyyden murehtiminen.

Ja kun mielikuvitukselle antaa  suuret siivet

 tai ainakin kurkkii aamukahvilla pinterestiä,

  voi unelmoida jonain päivänä mikä tahansa olevan mahdollista.

Jopa oman keittiön ja porsliinilautaselta syömisen.