"..Uskotko uniin vai sattumaan..."

Yöheräilyjen aikana Milja oli ennallaan ja samalainen kuin jo monta päivää. Kävin 04,n maissa eikä mitään uutta ollut aistittavissa. Klo 06 heräsin kun pupu sisällä tömisteli häkissään tosi kovasti. Syöksyin navetalle ja jo ovelta kuulin määintää jollaista en koskaan ennen ollut kuullut. Se oli kuin kertomista, tarinaa, ei hätää eikä iloakaan.. Se vain oli Miljan tapa kertoa että kaikki on muuttunut. Miljan jaloissa oli kaksi pientä karitsaa, aivan uskomaton näky.
Toista se pesi juuri limoistaan ja sen pepusta roikkui jälkeisiä, joten olin ajoissa jos jokin olisi mennyt vikaan mutta myöhässä nähdäkseni millainen synnytys oli ollut.
Milja pesi lapsiaan kuin niiden päälinen olisi ollut jotain makeaa, jokaisella nuolaisulla karitsa kuivui ja karva tuli esiin..

Toinen karitsoista on tyttö, se on pikkaisen isompi ja sitä Riina nimitti heti "hevitukkarokkariksi" koska sen otsakarvat ovat valkeat ja pitkät. Pojalla on musta viiru pitkin selkää ja nivusissa.
Molemmat ovat erittäin valmiin ja terhakan oloisia.
Milja on aivan tohkeissaan, pesee ja määkii edelleen tauotta. Sen jälkeiset se on jo peittänyt.


Kun Lyyli yrittää välillä lautojen välistä kurkkia karitsoimisaitauksen menoa, niin Milja hyökkää kuin panssaritankki ja tömäyttää lautaa otsallaan.

Erkki ymmärtää jollain tasolla että meno navetassa on muuttunut, se on koko ajan valppaana ja vähän  ylikierroksilla. Rapsutuksia ottaessaan se kuuli karitsan hennon määinnän ni jo sille tuli kiire katsoa että mistä ääni tulee.

Ja mä... Mä olen enemmän kuin onnellinen

Avautuminen kestää ja kestää...

Aamulla kurkistin Miljan synnyttimiä, siitä hermostuneena se kuopsutti ekan kerran maata.

Siitä ja netin kautta saatujen ohjeiden rohkaisemana päätimme mieheni kanssa kokeilla onko Miljan kohdunsuu millä mallilla.

Milja ei toimesta tykännyt, se vauhkoontui jo kun häntään koski, joten sai rauhallisesti työnnettyä vain yhden sormen emättimen reiästä. Kohdunsuu tuntui kuivalta, pehmeältä mutta sinne olisi mennyt nätisti korkeintaan kaksi sormea, kolmen kanssa olisi mielestäni tiukannut jo liikaa..Limaa ei ollut lainkaan..

Joten odottelu jatkuu, eikä ronkkiminen ainakaan vielä ole tuottanut käynnistävääkään tulosta.
Karitsan liike tuntuu Miljan nivusessa, se ainakin lohduttaa tässä odottamisen tuskassa.
Milja alkaa näyttämään ajoittain tuskaiselta, silmissä on semmoinen ilme. Välillä se taas liikkuu ja syö sekä märehtii lähes normaalisti.

Avautumista

..Uudelleen ja uudelleen laskennassa ja vierailuajan kohtaa pyöristämällä aamuun Miljan lasketuksi ajaksi on saatu lauantai, mutta sekin on jo mennyt, karitsoimista vaan ei ole tullut.. Mä alan olla huolissani äks sata, ja kaikesta ja monta kertaa. Luen tietoa netistä ja kirjasta. Niistä on paljon apua ja hyötyä, mutta kyllä niiden tietojen kanssa saa peloteltua itsensä; kaikki tuntuu olevan mahdollista ja hyvästäkin hoidosta huolimatta voi tuloksena olla surua ja vastoinkäymisiä

Milja raasu on niin pieni ja suuren asian edessä.

Erkkikin huolehtii Miljasta

Milja on välillä puuskutellut, maannut ja imeskellyt kaulusvillojaan silmissä kipeä katse

Olemme nyt lähellä ja läsnä. Jo useana yönä olemme käyneet n. 2h välein navetassa ja päivällä sinne kurkkaa joku varmaan 1/2h välein.




Riina ensimmäisenä päivystysyönä sai Erssun hellyyspuuskaan



Tähän asti Milja on antanut koskea itseään lähes rajattomasti jos kosketus on ollut tyylikäs, mutta viime yönä sekin muuttui. Nyt se kavahtaa kaikkea kosketusta jos se osuu vatsan tai pepun alueelle.
Eilen karitsan potkut saattoi silmillä havaita,välillä tuntui että koko Milja pompsahtaa niiden voimasta

Olen niin huolissani, ymmärtääkseni tämä on normaalia avautumisvaihetta, mutta se että se kestää näin kauan tuntuu pelottavalta. Kauanko on liian kauan? Onko karitsa väärin tulossa tai liian iso? Missä on lima? Missä ovat supistukset?

Välillä Milja on tosi pirteä, ruoka maistuu, märehtiminen on mukavaa ja kakka ja pissa ovat normaaleja.

Kun näiltä paikallisilta yrittää kysyä he hymyilevät hyväntahtoisesti hössötykselle. Eräskin naapurin mies sanoi vastaukseksi " Pirustako noista ottaa selvää koska ne poikii..."

Maalla vai saaressa...?

Ja hyvää pääsiäistä kaikille.
Me siirryimme asustelemaan pyhiä tyhjäksi jääneeseen taloon, jonka pihassa lammasnavetta sijaitsee. Yöllisten navettajuoksujen kannalta siirto on ollut ihanteellinen. Ja sää on todellakin hellinyt meitä maalaisia. Täällä on kivaa, vähän kuin olisi mökillä mutta silti paljon enemmän. Tämäkin talo kertoo historiaansa, suree selvästi menneitä ihmisiä ja kertoo heidän tarinaansa jokaisella  kupilla ja tuolilla.  Se että saamme olla täällä tekee nöyräksi, olemme nyt osaa talon historiaa, jatkumoa menneiden ihmisten työlle.

Siltikin  mä  kokoajan mietin ja kaipaan merta, on mulla saareen niin ikävä. Tätä paikkaa ajattelee useasti saarta verraten, täällä on moni asia paremmin, sisävessa, suihku, kauppa ja koti automatkan päässä. Mut saaressa on mun juuret, lapsuus ja turva.

Mä voisin vaihtaa haaveissa tän mun kaupunkikodiks, mut saari on silti lomakoti ja sydämen koti numero yksi.

Erkki nauttii hellepäivästä saaressa kesällä 2010

Kevään ensimmäiset aamut

Pihanurmi- paras heinä

Hyvää Pääsiäistä

..Eikä meillä vieläkään yhtään karitsaa vaikka tänään on se odotettu laskettuaika.. Milja voi edelleen pirteästi ja ruoka maistuu..

Monet ystäväni ovat  pyydelleet anteeksi kun ovat alkaneet puhua pääsiäislihastaan. Ei mua se vaivaa, itse en lammasta enkä pupua pysty syömään mutta niinkauan kun toiset eivät minun  lemmikkiäni paista niin asia on minusta ihan ok.
Ei Erkkiä, Lyyliä tai Miljaakaan olisi minun laumassani jollei joku heitä olisi aikonut tuottaa hyötymismielessä!

Vielä Erkkiä takaisin kesälampaasta palauttaessani kuvittelin menomatkan että kykenisin järjellä ymmärtämään sen olevan liharuuaksi kaalin kanssa ajateltu.
                             Mutta siinä vaiheessa kun se polvenkorkuinen pikkupässi juoksi aidan viertä auton perään määkien iskivät tunteet yli järjen.. Pelastetaanhan valaitakin, miksei yhtä pikkuista pässiä.

Mutta silti haluan lapsen uskoisesti ajatella että jauheliha kylmäaltaaseen tulee siitä jauhelihakoneesta.
Niin on vain parempi, ehkä jonakin päivänä opin. Toisaalta toivon etten koskaan.



Milja pienenä



Kevättä rinnoissa

Navetalla kaikki hyvin vaikka on Miljan perä jo aivan pystyssä ja synnyttimet punakat..  Muuten se on oma reipas itsensä.

Erkki taas nautti ulkoilusta ja ennenkaikkea huomiosta täysin sorkin.. Se ymmärtää jollain tasolla kun sille sanoo "HYPPÄÄ" se alkaa riehumaan; pyörimään edestakaisin vaihtaen välillä suuntaa. Välillä se hyppii itsensä aivan pystyyn. Temppuilun jälkeen se juoksee nopeasti lähelle ikäänkuin huomiota hakemaan. Jos silloin ei ole varuillaan ja suojautuneena on hyvinkin mahdollista että riemuitseminen johtaa puskuun..

Ja kun pitkän talven jälkeen vähäkin riehuu ni jo alkaa hengästyttämään

Erkki on niin paras

Odotus tiivistyy...

"Kevät ja minä", Erkki ja Eevi, eka koko päivä laitumella

Jännitys nipistelee jo vatsanpohjaa... Montahan karitsaa, onko tyttöä..? Jos salaa saisi ilmoille heittää toiveen että Milja-pikkuinen tekisikin vain yhden pienen tyttökaritsan niin meillä ei olisi jatkosta huolta.. Aina yksi pieni tyttö joukkoon mahtuu. Mutta jos sieltä tulee pässinpoika niin joudumme pakosta opetettelemaan luopumista, mikä tuntuu olevan meille äärimmäisen vaikea asia.. Siinä suhteessa olemme surkeita lampaiden pitäjiä.

Milja 16.4.2011

Miljan perä nousee yhä ylemmäs, joten tuntuu että poikiminen on jo tosi lähellä. Mutta uljaasti se edelleen nousee aitaa vasten työntäen päänsä raosta saadakseen ensimmäisenä huomoita ja herkkupaloja.. Eikä ruokahalu tai määkiminen ole vähentynyt yhtään..
Illalla meno masussa oli vielä ainakin railakasta, siitä päätellen saamme pirteän jäsenen laumaamme.

pieniä liikkeitä

Tässä taas ollaan , koko pitkä talvi takana. Hienosti me selvittiin, lampaat ja minä.
Joulukuussa kun ekat pakkaset tulivat niin mieheni päätti tehdä lampaille yhteisen lämmitetyn vesiastian. Mutta sahasta meni terä ja rakennelma jäi kesken, tosin hän omasta mielestään kasasi sen niin, ettei  rakennenlman keskeneräisyys olisi haitannut lampolan väkeä.
 Mutta Erkille tämä oli kuin taivaanlahja, seuraavana aamuna herra löytyi sangen tyytyväisenä naisten puolelta.
                              Tapahtunutta sitten pitkä talvi ihmeteltiin, sillä tähän ratkaisuun meidän rohkeutemme ei olisi missään haaveissa kyennyt.


 Lyyli on lihonut koko talven, sen ahneus ruokakupilla on jotain hyvin epänaisellista. Niimpä nyt kun ulkoiluaika alkoi taas se on kuin tikkujen päällä kulkeva tynnyri. Juuri sellainen patukka jollaiseksi lapset tai minä lampaan piirtävät.. Suuret silmät, valtavan villan peittämä keskikeho jonka alla 4 pientä tikkua yrittävät pitää lammasta liikkeessä.

Tätä lyytsän suuruutta ihmetellessämme samaan aikaan pieni Milja on saanut olla edelleen itkevä vauvamme    - Pikku Milja.
Yhtäkkiä viime viikolla pieninä murusina alitajuntaani alkoi tippua ymmärrystä siitä ettei Miljankaan asiat taida olla ihan ennallaan.
Edelleen se on reipas ja erittäin ihmisrakas. Sen elämän päämäärä on saada mahdollisimman paljon rapsutusta. Suurta nautintoa kokiessaan se kääntelee päätään lähes luonnottomasti ja lipsuttaa kieltään tai kun fiilis on täydellinen se alkaa märehtimään samalla.

Sen tissit alkoivat näkyä haarusista ja kun se heilautti häntäänsä niin näin että sen synnytyselimet olivat täysin puhtaat ja turvoksissa.  Voi sitä hämmennystä.

Yhdessä laitumella lauantaina auringosta nauttiessamme pitelin kättä Miljan vatsalla samalla kun rapsuttelin sitä.. Jä yhtäkkiä tunsin kättäni vasten liikettä.  Tunne oli epäuskoinen, mutta kun liikettä masussa oli koko ajan ja tunsin kuin joku kova olisi kulkenut kättäni pitkin en voinut muuta kuin uskoa.
                       - Miljasta olisi tulossa äiti ja uuhi. Meille olisi tulossa karitsa jollei useampi!

Virallinen lampaan tiineysaika on 143 päivää joten se laskettuaika olisi jo ensi keskiviikkona 20.4!!

Eilen Miljan takaosa oli pystyssä, etulavat selvästi peppua alempana. Muuten se oli edelleen täysin oma reipas itsensä.

Ja Lyylistä ei ota edelleenkään mitään tolkkua koska se ei anna itseään rapsutusta enempää koskea.

"Pikku-Milja ja "paksukais-Lyyli"

Aikaa lampaille

Talvi etenee, ihanaa. Ja nyt voi jo uskoa että saamme ihan varmasti valkean joulun. Elämä menee tällä hetkellä aika pitkälti jouluun valmistautumiseen.

Navetalle pitäisi antaa omaa huoltoaikaa, vähän olisi nurkissa nyhjättävää ja siivottavaa , mutta aika on niin kiven alla. Lampaiden kanssa oleminen on nyt jäänyt lähinnä ruokahuoltamiseksi.

Erkin aitauksessa olen pyrkinyt käymään, mutta nopeasti se menee aika äijäilyksi ja sieltä pois kiipeäminen vaatii nokkeluutta ettei joudu pukatuksi.
Erkki on kyllä tosi tyytyväinen että joku tulee lähelle, mutta osoittaa sen heti kohta sorkan kanssa hakkaamalla, sen jälkeen nyhjäämällä tai yrittämällä nousta päälle ja siitä onkin sitten ihan pieni hetki niin pakkiaskeleita aletaan ottamaan. Suihkepulloa käytössä ei ole nyt ollut, vaikka hyvä se varmasti puskemisinnon vähenemiseksi olisi.


Välillä tulee hassu tunne, että mitä järkeä tässä kaikessa on...?
                              Lapset ja lampaat, niiden yhteensovittaminen ja siihen vielä työt ja kaikkien harrastukset päälle.
Että nämäkö ovat nyt ne ruuhkavuodet, joita joskus vuosien myötä vanhainkodissa kaiholla muistellaan..

Mutta silti ei voisi kuvitella luopuvansa niistä otuksista, jostain se aika aina löytyy, vaikka sitten tingittynä.

Erkki on niin paras

Sitä on vaikea selittää itselleenkään miksi Erkki vaan on niin rakas... Ehkä näissä kuvissa näkyy se mitä ei sanoa osaa..

Erkki on niin äijä



Joskus on hyvä huilahtaa viileää maata vasten



Ystävän kanssa on mukava supsutella






 

Erkki on vaan niin paras ja niin rakas

On hanget korkeat nietokset..

..Olipa kerran lampuri, joka päivittäin kävi hoitamassa lampaitaan n. 10km päässä kotoaan. Eräänä talvisena päivänä hän oli jo aamulla herännyt kovin lumipyryiseen päivään, lumi satoi kovan tuulen kanssa suuriksi kinostumiksi ja lunta tuntui olevan kaikkialla.

       


        Navetan tontti oli täydellisesti lumen vallassa ja navetan edustalla lunta oli haarakiilaan asti. Lampuri joutui ottamaan kukonaskelia päästäkseen eteenpäin. Matka tuntui kovin vaaralliselta, sillä lampaiden viljelijästä tuntui, että jos hän tänne suureen hankeen kaatuisi, saattaisi olla huhtikuu käsillä ennekuin häntä sieltä kukaan kaipailisi?

Lopulta lampuri pääsi sisälle ja näki iloiset lampaansa. Lampailla kaikki oli hyvin eikä paha talven puhuri ollut päässyt niiden olkia kylmettämään...

Huomenna lampuri  aikoi tehdä  hoitoretkensä uudelleen, sillä mitkään tuulet eivätkä siperian säät kyenneet  estää hänen kutsumustaan huolehtia villapalloistaan .

Määkiminen

Tulen suoraan navetalta.
Sítä vaan ihmettelen miks lampaat vaan hiljalleen lopettaa määkimisen kun siirrytään sisällä oloon.? Onko navetassa oleminen vaan niin nahistavaa ja virikkeetöntä ettei viitsi mitään kommentoida vaikka kuinka puhutellaan? Pirteitä ja hyväntuulisia ne vaikuttaa olevan, ruoka maistuu ja rapsutus miellyttää, mutta ei ääntä missään vaikeessa. Ei edes Milja enää, vaikka se on ollut ennen suorastaan huutaja ja joka asiasta ääneen kommentoija.

Milja marraskuun tyttönä, vähänks väsy

Uusi alku monin tavoin...?

Erkki on niin äijä

 Ollaan jo pitkällä, syksy on vaihtunut talveksi ja lunta on kinoksiksi asti Tavastilassakin. Elämäme on paljon muuttunut, kun menetimme taivaan kotiin tiluksen isännän, Pentin.

Pakkasviikko marraskuun lopulla aiheutti hässäkkää, kun viime vuonna lampaat vielä joivat samasta astiasta, veden sulana pitäminen yhden lämmittimen avulla oli helpompaa. Nyt Mika kehitteli isoa astiasysteemiä aitausten keskelle. Aloittikin sen rakentamisen jo, mutta kun.. Niin, sahan terä katkesi ja reikä jäi keskeneräiseksi. Reikä tukittiin siihen aiotulla vesiastialla ja olkipaalilla, mutta oli jäänyt pieni kolo.

Ja kun Mika meni 1.12 keskiviikkona lampaita ruokkimaan niin voi vain arvata... Erkki oli honannut tilaisuutensa ja tunkenut itsensä äärettömän pienestä raosta tyttöjen puolelle.  Siellä se oli patsastellut silminnähden tyytyväisenä, eikä tytötkään näyttäneet pahoillaan olevan.. Että näin Erkki ratkaisi itse kysymyksen jota olimme monasti miettineet, mutta emme olisi rohjenneet ottaa vastuullemme. Jos vierailu nyt tuotti tulosta, pieniä karitsoja olisi odotettavissa toukokuun alussa..

Loistava ajoitus sanoisin, vaikka muka vahinko nyt olikin. Nyt vaan toivotaan, että elämä kantaa ja kaikki menee monin tavoin hyvin.

Päämääränä meillä on edelleenkin elämää ylläpitävä hoivaaminen.

Lyylin ja Miljan ruuanodotusta

Ikävä jo valmiiksi

Voiko tänään jo vähän surra, ehkä hieman itkeä huomista siirtymistä mantereelle?
Kävelen saunan polkua paljain jaloin, koettaen saada joka varpaan muistamaan miltä vanha saaren nurmi tuntuu jalkojen alla. Katselen vanhoja repaleisia verkonlippuja, punaista aitan päätyä, koettaen laittaa kaiken muistiin pitkää talvea varten.
Lasten vielä puolimärät uimapuvut saunan naulassa muistuttavat siitä että pari tuntia sitten oli vielä täysi kesä, iloa ja tavallista saaren elämää tulvillaan.
Huomenna kaikki taas muuttuu, voin jo kuvitella kuinka revin pannasta polvillaan jarruttavaa Erkkiä veneeseen. Kuinka suuret ovatkaan Lyylin silmät kun se yrittää katsellaan pyytää Erkkiä suojelemaan sitä. Eikä Miljakaan taida enää syliin sopia hiljaa makaamaan.

Tavastilassa alkaa haka olla valmiina, tilat viime vuotistakin hienommat, ulkoilualue mitä ruokaisin kolmea pientä lammasta varten.

Kumpa vain minunkin pieni sydämeni hyväksyisi kesän loppuneen, kertoisi silmille ettei niiden tarvitse vuotaa. Ensi kesänä olemme täällä taas, kaikki yhdessä.

On aika lähteä kohti syksyn haasteita, kesän ihanuus pysyköön pilkkeenä minun sekä lampaiden silmissä

Kesä kuulumisia

Ihan hurjaa vauhtia tämä kesä on kulkenut. Lampaiden elo on ollut sujuvaa ja onnellisen oloista. Ainoa miinus taitaa olla ne lukemattomat paarmat joita lampaiden nivusissa ja vatsan alla pyörii lähes tauotta. Välillä Erkki on tosi hermostunut ja koikkelehtii hyppien kun keinot hätistää ilkeästi surraavia purijoita on heikot.

Erkki on aina narussa, se osaa jo hienosti odottaa narun laittoa portilla ja sen pois ottoa takaisin aitaukseen mennessä. Kun solmua irroitetaan että Erkkiä siirretään se seisoo vierellä ja katselee solmun avaamista tyynenä. Yhtään sen kanssa ei voi juosta tai muuten riehua koska siitä seuraa aina puskemista..

Lyylin nuha vaan on ja pysyy. Kysyin eläinlääkäriltä syytä, hänen mielestään syy on todennäköisesti elimellinen, synnynnäinen rakennevirhe. Kun siirrymme takaisin mantereelle, Lyyli menee tohtorille näytille, lääkäriä kiinnostaa nähdä löytyisikö  selkeä selitys. Tämä syy voisi olla myös se syy miksi Lyylin karitsat syntyivät ennenaikojaan.


Milja on kasvanut ihan hurjasti, kohta on samankokoinen kuin Lyyli. Miljasta ja Lyylistä on tullut erottamattomat ystävykset, joilta ei jää yksikään kukkiva kukka hampsaamatta.

Kuvia laitan kun pääsen taas omalle koneelleni, sillä olenhan kovin ylpeä ihanasta lammasseurueestani.