Eläinten kevät

Eilen oli aivan huikea ilma.

 Aurinko oli saapunut antamaan valohoitoaan
ja sulattelemaan lunta katoilta tiputellen sitä vesitippa kerrallaan

Niimpä meillä oli lammastyttöjen kanssa ohjelmassa ulkoilua.





 

 

 

ja rapsuttelua.

 

 

 

 

 

sekä tietenkin myös  ystävien tapaamista

 



 

 

 

 

 

ja tietenkin eväiden syömistä 



 

 

 



Aika paljon sitä joutuu lunta syömään että kesä löydetään



 

 

 

 

Maiakin halusi oman osansa kuivista leivistä,

 mutta

 ihan vain pahan päivän varalle.

 

 

 

 

Muutoin hän pitkälti tyytyi nauttimaan kevätsäästä

 ja tekemään valvontahommiaan.

 

 

 

 

 

 

 

Käytiinpä sitä tsekkaamassa laitumen kuntokin,

 mutta ikävästi keppijalat hankeen vielä uppoavat

 

 

 

 

Sillä aikaa kun lampaat ulkoilivat

 oli heille saapunut kylään kesänvieraita

 ja sekös hämmästytti.

 

 

 

Innostui sitä ihminenkin  nauttimaan kupposen kuumaa,

 lukemaan kirjaa ihanassa valossa

 ja vain olemaan upeiden ystäviensä kanssa

 

 

 

Mutta heti kun lampaat jäivät keskenään leirivahdeiksi,

 niistä muuttui keppijalkaisia huligaaneja,

 jotka laumana saavat pienen leirin samantien nurin

 

 

 

 

Ihanan päivän jälkeen oli mukava rientää sisälle

 kotihommiin,

jotta huomenna olisi taas valmiina

vastaanottamaan ihanaa auringon energiaa

 



 

 

 

Ihanaa ja valorikasta kevään odotusta meille kaikille

 

 

 

Kammari

 

 

Hautajaisten jälkeinen päivä tuntui sopivalta laittaa itsensä fyysiseen tekemiseen
 ja koska iskän huone oli ollut kaksi viikkoa lähes koskemattomana,
 tuntui oikealta aloittaa sen purkaminen ja muokkaaminen
 omaksi makuukammariksemme, kuten olimmekin alunperin suunnitelleet.




Silloin kun me taloon keväällä muutimme, huone oli ollut lähinnä Pentin harrastevälineiden säilytystilana ja talvella ilmeisesti useinmiten kylmillään.

Vanha naulakko oli reiluilla nauloilla kiinnitettynä

Tytöt majailivat siellä hetken ennenkuin pääsivät yläkertaan nukkumaan,
       joten huone oli vain kuin odottanut omaa  aikaansa katsellen talon elämää.


Tämä remontti olisi pelkästään lähinnä sitä kivointa remonttia; repimistä, purkamista , tavaroiden uudelleen järjestelyä, siivousta ja tuunaamista

Vanerin alta paljastunut lautalattia

Tapettikerrostumia

Jokunen naula poistettavana

Illaksi saimme sängyn jo siirrettyä  huoneeseen, vaikka siivous ja tuunaus onkin vielä tekemättä

Ihmeellistä ajatella että nyt me nukumme samassa kammarissa, jossa jo mieheni esi-isät ovat aikoinaan nukkuneet.

Minulla on saareni ja oman suvun historia siellä
 ja kotona saamme elää jatkumona Mikan suvun tarinassa.
 Illalla nukkumaan käydessä
 olo tuntui  siunatulta ja kiitolliselta


Mutta nyt sen siivouksen ja tuunauksen pariin ennenkuin aurinko pakottaa pihalle lampaiden kanssa.

Surusaatolle

Kuolemaa ei ole

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.

Minä olen minä, Sinä olet sinä.

Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.

Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,

miten ennen puhuit.

Älä käytä erilaista äänensävyä,

älä pakota itseäsi juhlalliseen tai

surulliseen puhetapaan.

Naura kuten aina nauroimme pikku jutuille,

joista nautimme yhdessä.

Leiki, hymyile, ajattele minua,

rukoile puolestani.

Anna nimeni olla kotiväen puheissa,

niin kuin se on aina ollut,

puhukaa minusta ilman kliseitä,

ilman varjojen häivää.

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,

katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,

vaikka olen poissa näkyvistäsi.

Odotan sinua, välimatkan päässä,

jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana.

Kaikki on hyvin.

 

Henry Scott Holland

Koti on Turva

Yläkerran remontti on jäänyt kaikkien muuttuvien tekijöiden jalkoihin.
 Se etenee omaan hitaaseen tahtiinsa,
 mikä välillä turhauttaa,
                 vaikka syyt takkuiluun on itselle hyvinkin selvillä.

Seuraava takaraja on maaliskuun puolivälissä,
jolloin uimarityttömme haluaisi pitää täällä kavereilleen yöyli synttärit.

Mä olen kohta kuukauden ollut kotona'
 ja viimeiset kaksi viikkoa ilman minkäänlaisia tuloja.
Kummallista,
miten tämmöiseenkin tilanteeseenkin voi yhtäkkiä  pudota.

Yläkerrasta ja maalaamisesta
 on tullut nyt mulle eräänlainen pakopaikka miettiä asioita omassa rauhassa.

Tosin ei mun tartte siellä yksin olla.

Yläkerran remontti  on turvapaikka annostella murheita ja tekemisiä omassa tahdissa.

  - Hautajaisia ei vaan pysty montaa tuntia
                     putkeen  ajattelemaan, suunnittelemaan ja valmistelemaan.

Tänne mä taidan hiipiä lauantai-iltanakin nuolemaan haavojani.

                                                  Pilvien takaa valo kuultaa,
                                                  auringon säteet pilkottaa.
                                                 Taivas on tässä ja tahtoo kuulla,
                                                  sydämen tuskaa se helpottaa.
                                          
                                                     - Paula Tarvainen-

Klo 04:10

Olin vanhemman tyttäreni kanssa sellaisella vanhalla meriläispuksutilla ajelemassa kohti minulle ihan vierasta satamaa.

Oli kesäinen iltapäivä.

13 v. tyttäreni ajoi venettä,
 mutta  satamaan johtavia väylämerkkejä oli niin paljon,
  ettemme enää tienneet mitä kautta niitä olisi pitänyt kiertää.

Soitin miehelleni kysyäkseni häneltä neuvoa reitistä,
 mutta hän sanoi ettei tunne sitä rantaa, joten ei osaisi meitä auttaa..

Menimme suoraan läpi,
vihreät ja punaiset tolpat olivat vierivieressä sekaisin paksuna jonona
 kuin keihäät kohti taivasta.
Niiden järjestyksessä ei tuntunut olevan mitään tolkkua tai logiikkaa

Vesi oli kirkasta kuin etelässä ja näimme ensimmäiset kivet selvästi pohjasta keulamme edessä.
Ihmettelin, miten ylitimme kivet ilman pohjakosketusta.

                                       Tilanne pelotti

Siinä samassa näinkin miten troolari sinisine pohjineen lähti etäämpänä meistä ihan suoraan aukealle merelle.



Goolesta löytynyt kuva on kuin
 minun mieleeni piirtynyt tilanne.

Sanoin  Riinalle, ettei meidän kannata koko satamaan mennä
 koska vaari näköjään oli menossa troolaaman
eikä tulisi kuin  vasta myöhään illalla takaisin satamaan.

Ja seuraavaksi näinkin taas veneemme keulan edessä seuraavan karikon...

                ja siihen pelkoon heräsin klo 04:10


eikä sen jälkeen tarvinnut enää nukkua,
                      unesta jäi niin monta pohdittavaa asiaa mieleen pyörimään
 ilman vastausta.
Eivätkä mietteet mihkään  päivänaikana ole kadonneet,
         siksi uni piti tännekin kirjoittaa

Parempi päivä = Sunnuntai

Perjantaina tuli postista  paljonodotettu kirje!
 Pienempi tyttäristäni, Eevi on valittu urheiluluokalle!

 

 

Testit olivat kaksipäiväiset ja Eevi oli flunssan kourissa tuolloin, joten kovasti jännitettiin kuinka käy, kun hakijoitakin oli  reilut 60.

Totuuden nimissä rukoilin enkeleiltä tätä,
 koska niin pelkäsin etukäteen miten itse jaksaisin, jos minulla olisi sylissäni pettymyksestä surullinen lapsi.
                 Oli niin ihanaa kuulla vaihteeksi ilosta kirkumista tässä talossa
ja nähdä miten Eevin riemu innostutti jopa isosiskonkin.

 Lasten hyvinvointi ja heidän arkensa on se mikä antaa valtavasti voimaa näinä aikoina

Tosin kävihän siinä lopulta niin että Eevin ilosta toivuttuani tajusin että monta ihanaa ja lahjakasta lasta jäi pääsemättä ja oman ilon sekaan saapui suru toisten puolesta.



Mun Äidin vointi ei ole hyvä, ei edes häävi, mutta  perjantain labrat olivat pysyneet ennallaan ja se riitti antamaan levollisemman viikonlopun.

   Jokainen äidin elämän päivä on lahja omalle jaksamiselle ja meille kaikille.
Äidin ajatukset ovat jo kuoleman jälkeisessä elämässä, toisaalta se on hyvin lohdullista, toisaalta se viestittää siitä mikä on lähellä.
                                                           Meitä valmistellaan.


Sain tilattua kukat isälle, mutta muistosanoja ei ole. Pitäisi sanoa niin paljon, ettei niitä sanoja ole lauseina, enkä jostain syystä jaksa kahlata värssypankkeja läpi.
                     Sekin vie näköjään aikansa.



Goolesta vastaava se mitä itse toivoin
. Valkoinen oli jostain syystä tärkeä väri
 ja tarpeeksi vahva ollakseen kaikki

Mutta juuri nyt on talo täynnä lapsia, omia ja vieraita.
   Joten pitäisi palata todellisuuteen
 Illalla on kahdet erilaiset uintitreenit vedettävänä. Toisiin saan apulaisiksi oman tyttäreni parin uintikaverinsa kanssa
 ja miten nämä lapset tuottavatkaan minulle ihailun ja ylpeyden tunnetta.


          Elämässä on paljon hyvää ja se paras on kuitenkin lapsissa
             ja siinä että saa olla jollekin tarpeellinen

   ja onhan toi mun mieskin niin ihana ja rakas
                                       Se vaan jaksaa mua ja tätä mun elämää


                  Onnellista ja levollista Sunnuntaita myös teille lukijoille

Saippuakuplat

     Laita tämä soimaan samalla kun luet tätä:
  Juha Tapio : Saippuakuplat





Pieni minä antamassa lähtösuukkoa iskälle

Ennen iskän lähtöä vaistosin monia asioita, vaikken niitä käsittänyt
                     kuin vasta jälkeenpäin.

Olen viimepäivät elänyt harhassa ja toiveessa,
 että syöpäsairas äitini olisi jotenkin omassa elämässään vahvempi,
 odottaisi vuoroansa siihen asti kun me tytöt taas kestäisimme pois antamisen.
        Että meidän tyttöjen menetys olisi jotenkin niin pyhä,
                      ettei mikään tai kukaan saisi liikkua ..

                                    Että me selviytyisimme


Tänään taisin oivaltaa ettei sitä meiltä kysytä, eikä meidän lupaamme tarvita.

Totisesti toivon että olisin ymmärtänyt väärin,
     että äiti jaksaisi vielä
                         että ehtisin etsiä voimani takaisin
                         ...  että ehtisin

Silloin kun kaikki oli vielä edessäpäin

                  ja toivon vain että me kaikki selviytyisimme
                                                         kukin omalla tavallamme


                 silti lupaan olla huomenna taas reipas
                  
                                         ja onnellinen ihanista ystävistäni <3 p="">

Kuolema

Tärkeä hetki ja paikka vaarille

Saimme siskojeni kanssa intensiivisen kaksi viikkoisen yhdessä iskän kanssa.
 Iskän elämä oli täysin käsissämme, samalla hiljaa valuen kuin hiekka läpi sormien ilman että kykenimme  vääjämätöntään mitenkään vaikuttamaan.
Pystyimme vain elämään mukana ja olemaan läsnä joka hetki.
.

Ne kaksi viikkoa olivat aivan oma maailmansa.
                   Sai koskettaa, olla lähellä ja helliä ennen niin voimakasta ja väkevää miestä.
 Ne kaksi viikkoa paransivat monta haavaa ja menneisyyden muistoa.


Isän kuolema 7.2 aamulla oli kaunis lipuminen elämästä pois. Vaikea sanoa milloin se oli alkanut ja milloin edes päättyi, vaikka pidinkin isää kädestä viimeisten hengitysten aikana.

Vainaja oli kanssamme koko kuolinpäivän, saimme siskojen kanssa  kaikin tavoin valmistella hänet  viimeiselle matkalle.
 Alitajuntani kautta koin vielä silloinkin kuulevani isän mietteitä.

Kuoleman jälkeen olen tuntenut suurta lohtua ja kummallista hyvää oloa, sain sen olon nimetyksi armoksi.
Vaikea sanoa mistä mä niin olen saanut sen päähäni, mutta olen nauttinut täysin rinnoin niistä tuntemuksista joita olen sen myötä saanut.
Eräs ystäväni sanoi että Armo tarkoittaa:
"Ansaitsematon rakkaus minun osakseni"
                  Itku tuli kun sen tajusin, minua rakastetaan oikeasti sellaisena kuin olen ja aina voin edelleen pyrkiä parempaan suhteessa läheisiini.

Minä en enää pelkää kuolemaa, isäni kuolema oli niin kaunis ja kivuista helpotusta antava.
                             Ikävä on se mitä mä  pelkään ja se on täysin eriasia.

 

 

Isä viimeisenä reippaampana iltana koki kokoajan olevansa veneessä ja komensi minua pitelemään sitä venettä paikoillaan jossa olimme, jotta hän pääsisi siirtymään toiseen veneeseen.


Siellä veneretkellään isä taitaa nyt olla ja minä sain tärkeän roolin auttaa häntä siirtymisessä.

Voinko minä sitä surra että sain niin ainutkertaisen kokemuksen,
kiitollinenhan minun täytyy olla että minuun niin paljon luotettiin ja uskottiin,
- että minä kykenisin niin vastuullisen tehtävän hoitamaan.

 

 

Ystävät ovat sanoneet minua rohkeaksi ja ihailevansa sitä miten uskalsin ja jaksoin lähteä saattohoitamaan.
Toisaalta ymmärrän mitä he tarkoittavat,
toisaalta tiedän itse ettei se ollut mikään vaihtoehto, se oli tehtävä, johon iskä minua oli kasvattanut ja joka oli minun osakseni annettu, ei mikään valinta tai uhraus.
 - Kotikuolema  läheisten lähellä on yksi kaunempia asioita mitä voi rakkaalleen antaa.

Meidän sisarrusten elämä on muuttunut nyt täysin, isä oli voimakas perheenpää, joka piti aina omistaan huolta, nyt olemme omillamme.

Silti kykenemme itkun ja ikävän seasta nauramaan muistolle ja sattumuksille, -uskomaan siihen ettemme ole yksin vieläkään.

 Meillä on  edelleen toisemme ja tunne siitä,
                     että iskä edelleen välittää siitä mitä meille tapahtuu.