uusi perheenjäsen

Olemme taas uuden edessä.

Isäni myelooma on edennyt siihen vaiheeseen ettei hän voi asua yksin eikä hänen naisystävänsä rahkeet riitä enää hänen kanssaan asumiseen, joten
Isä  ja hänen syöpänsä muuttaa matalaan majaamme kunhan pääsee sairaalasta

Mä en edes näe tälle vaihtoehtoa laitospaikan  etsimisenä. Ei reilu kuusikymppinen väkevällä voimalla elänyt mies kuulu edes vakavasti sairaana laitokseen.

Olen saanut isältäni "kyllä sä vanhimpana tyttönä nyt käsität"-kasvatuksen. Aina on pitänyt joustaa ja käsittää toisten puolesta.
 Jotenkin kun me olemme nyt yhdessä tässä viimeisessä tilanteessa käsitän, että aivan kuin hän jollain tasolla kasvatuksessaan olisi valmistanut minua tätä kohti.
                           - Ei saarelainen hylkää omaansa hädän hetkellä.

Mieheni kunnioitus ja miesten välinen ystävyys ei edes ehdollistanut tätä ratkaisua.
          
Miten mä arvostankaan miestäni hänen ihmimillisestä ratkaisustaan lähteä tähän tuntemattomaan. Minua hoitajuus vähän auttaa, mutta hänelle ja lapsillemme tämä kaikki on vierasta ja varmasti pelottavaakin.


 Ja mä luotan  siihen, että saamme apua kahdelta siskoltani isän auttamisessa ja hoitamisessa, yhdessä ja perheenä me tähän  pystymme.

 

Olen myös paljon miettinyt sitä,  miten kummallista että tämä tilanne 3 sukupolven yhdessä asumisesta yhdessä
                    ja syksyllä käymäni kotona hoitamisen kurssi sattuivat nyt jo..
 -Välillä pitäisi mitä haaveilee, ettei saisi sitä liian aikaisin ja ihan väärässä muodossa.
Minä kun kuvittelin sitten joskus hoitavani kauniisti vanhentuvaa ihmistä ..

Isäni hoitojen jatkuminen ratkeaa ensi keskiviikkona, siihen asti me perheenä ja kotina valmistaudumme ja keräämme voimia..

Joten nyt ripeästi siirtelemään tavaroita tulevasta isän huoneesta ennenkuin iltavuoro kutsuu.