Äitienpäivää ja kerintää

Hyvää äitienpäivää kaikille, myös minulle. Raahasin läppärin aurinkoiselle pihalle, ulkona taitaa olla lämpimämpi kuin lämmittämättömässä talossa.
 Aamulla minua lahjottiin koruilla ja askarteluilla ja valmiissa aamupalapöydässä oli kahta eri kakkua. Äitienpäiväaamu sisältää yhtä tärkeitä rituaalieja lapsille kuin minulle.
Lapset vievät jo omatoimisesti puput pihalle ja lampaat aitaukseen.
Erkin ja Riinan 11v. yhteys on niin käsittämätön, että Riina pärjää Erkin kanssa niin ettei edes tarvitse pelätä mitä siellä tapahtuu. Riina on optettanut Erkille temppuja, juoksemista niin että Erkki jahtaa aitauksessaan aitauksen ulkopuolella juoksevaa Riinaa. Ja kun pysähdytään Erkki odottaa suosiohellittelyä.Juostessa sen pää heiluu riemusta ja se juoksee välillä lähes kylki edellä.
 Nyt Riina on opettanut Erkille kivellä seisomista niin, että Erkin pitää odottaa kun Riina antaa luvan seurata sitä  alas ja hypyn jälkeen Erkki odottaa taas kehuja ja rapsutusta. Erkin mielestä leikki on niin riemukas että hypyn jälkeen voisi vaikka puskea vähän, mutta sen Riina kiletää hellästi komentamalla.Tänään Erkki ei osannut kävellä tyylikkäästi vierellä vaan kohelsi niin Riina tokaisi vain hellästi " Etkö sä nyt Erkki osaa?" ja aivankuin Erkki olisi ymmärtänyt saamansa moitteet ja ollut hieman nolo.

Eilen meillä kävi keritsijä, ollaan tosi onnellisia että olemme löytäneet ihmisen joka siitä hommasta tykkää ja on valmis auttamaan meitä tästälähin mielellään.
 Kerintä oli rankkaa, jokainen lampaista taisteli viimeiseen villaan leikkausta vastaan.Vähän koneen surina niitä lamasi, mutta aika vääntöä se oli koko ajan. Silti jokaiselle maistui välillä tarjoiltu viinirypäle, ettei ne kai sitten tunteneetkaan oloaan niin uhatuksi etteikö välilläolisi voinut herkutella. Ensimmäiseksi valitsimme Lyylin, joka oli mielestämme arin ja sitämyöten vaikein, ja ounastelumme osoittautuikin todeksi. Lyylin villa oli valtava ja sen pelkääminen vieläkin valtavampaa. Villan alta paljastui lopulta kaunis, sopusuhtainen lammas.



"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä.."



Seuraavana vuorossa oli Erkki. Erkin villa on kuin pumpulia, se oli nopein kerittävä.Aika rauhallisesti Erkki keritsemiseen suhtautuikin. Erkki on tottunut kaulapantaan, joten sille on helpoin ymmärtää ettei panta ole maailmanloppu.Erkin villan alta löytyi vaaleanpunainen iho ja nyt saadaankin huolehtia ettei se pala paahtavassa auringossa. Keritsijä kyllä ehdotti Erkille puettavaksi t-paitaa.

 Jokainen lammas oli kerintäpöydällä, mutta giljotiinimaiseen päänpaikallaan pidikkeeseen emme heitä lopulta laittaneet, koska siinä lammas painoi kurkkuaan telinettä vasten niin että hengitys muuttuu vaivalloiseksi. Pöydän he kuitenkin tarvitsevat, koska lammas painoi itseään kokoajan sen seinää vasten mikä teki paikallaan pitämisen helpommaksi.

Viimeisenä vuorossa oli Milja, se oli kaikista kovavillaisin ja sen villan kanssa alkoi konekin jo savuta. Pakko oli välillä lyhennellä sorkkia että kone sai jäähtyä. Milja pärjäsi suht hyvin, vaikka oli sillä kova huoli karitsoistaan koko ajan. Karitsat sen sijaan nauttivat jo täysin siemauksin lapsilta saamastaan huomiosta, ne ovat oppineet ottamaan rapsutuksia vastaan ja nukkuvat rentoina sylissä. Miljan villan alta paljastui ruipelouuhi, joten meillä on kova työ ravita Miljaa riittävästi. En tiedä olemmeko epäonnistuneet ruokinnassa vai onko tiineys pikkulampaalle vain ollut niin kuluttavaa.

Illalla ennen lampaiden navettaan laittoa kävimme koko perhe vielä iltalenkillä läheisessä metsässä ja pellolla. Erkin käytös on nykyään moitteetonta, ei se juurikaan uhittele.Vihainen se ei ole ollenkaan vaan nautii säännöllisin hetkin huomiossa paistattelusta. Toivottavasti ne aiemmat puskemiset ja tuhotukset olivat vain joka pojalle kuuluvaa uhmaikää ja nyt kun ikää on yli 3v. niin uhittelu on jäänyt tarpeettomaksi..

Kolmesta lampaasta villaa tuli valtavasti

Kuten Riina sanoo "Lampaat on kivoja!" ja nyt mä menen jatkamaan auringon palvomista ja varpaillaan kävelyä lämpimällä pihalla. Tervetuloa kesä!

Lenkitettyä lammasta

Eilen oltiin lampaiden kanssa lenkillä ja syömässä sitä aidan takana olevaa heinää. Hyvin näytti maistuvankin.

Meitä oli viisi lammasta, minä, Riina ja vesisuihkupullo Erkkiä varten.

Erkki kulkee koko ajan narussa, koiran panta kaulassa ja lähinnä vierellä. Eilen se koki olonsa jotenkin niin laumanjohtajaksi ja olonsa vakaaksi, ettei säätämisille tai muille hölmöilyille tullut mitään tarvetta. Saimme käveltyä pitkän matkan metsän laitamalla ja vaan oleskeltua isommalla laitumella. Lammas on laumaeläin ja se tekee ryhmän liikuttamisesta helppoa.

Pienet kirmailivat sinne tänne ja vetivät vähän väliä juoksukisaa. Niiden elämisenriemua ja uteliaisuutta on rentouttavaa seurata.

Menimme pitkän askeleen eteenpäin ja jos tätä käyttäytymismallia opitaan yhä vain enemmän niin Erkin loppuelämän vuodetkin ovat turvatumpia. Erkin kanssa oli niin helppoa ja kesyä. Äijäenergiaa ei ollut ollenkaan. Toisaalta oon mä sen kans niin monta kertaa vääntänyt että se tietää mun voimat, keinot ja taidot ja mikä inhottavinta riehumisen kannalta, mä ammun vesietikkaseoksella. Se vie viimeisenkin ilon riekkumisesta.

Tapasin eilen naisen,joka ymmärsi hyvin ajatuksiani Erkin pitämisestä. Hänellä on äkäinen koira, ja hän kuulee silloin tällöin kommenttia siitä miksi koira kannattaisi hävittää.  Mutta ei kai mitään tai ketään hävitetä heti vaikeuksien tullessa vaan koitetaan keksiä ja oivaltaa keinoja päästä pois tukalista tilanteista tai niistä mikä tilanteen aktivoi.
Hankaluus on vain yksi osa sitä yhteiselämää, kaikki ne  tunteet, etenkin rakkaus voittaa ne miinus puolet.

Erkki oli niin rakastettava äijä eilen kuin vain voi olla. Miten sen silmistä voikin niin avoimesti rakkaus paistaa omiaan kohtaan. Mutta en mä silti voi sanoa etteikö joskus aina mielessä pyöri ajatus siitä että pärjätäänkö me Erkin kanssa, joudummeko me hänestä luopumaan aiemmin. Pitää olla itselleen rehellinen ja tunnistaa avoimesti vaikeudet, jotta niitä vastaan voi myös taistella

kahvimukin takana piilossa

Näitä kahvihetkiä oikein odottaa..

Nytkin pakoilen täällä mukini takana piilossa navetan siivousta ja toisaalta kun auto on huollossa ja se pitää hakea sivistyneiden ihmisten vaatteissa, niin en millään jaksais koko ajan vaatteita vaihdella.
                Auto on aika uusi ja viime talvena ensimmäisillä kovilla pakkasilla osuin sivupeilin autotallin oven pieleen. Blondeja aina haukutaan oivalluksista, mutta en mä nyt kauheesti ylistäis Volvonkaan suunnittelijaa. Sillä kaikki autoon liittyvät uudet ominaisuudet kuten se ajastettu lämmitys ja sammuminen odotellessa ovatkin yhden anturan takana.
 Ja tietenkin just se pieni kämmenen kokoinen pala ja antura mulla lens pieninä palasina siihen autotallin pieleen. Ihan pelottaa etukäteen miettiä paljonko sekin peruutus tulee maksamaan. Salvassa kun ei edes ole mielikuvitus rajana kun ne niitä laskujaan kirjoittelee..


Tässä lomalla mä oon haaveillu vaikka mitä, jotta voisin jäädä kotiin kokonaan. Mutta jotenkin sitä olisi elettävä tässä kulutusyhteiskunnassa ja makseltava Salpojen yms. laskuja.
Osa mun suunnitelmista ei edes kestä päivänvaloa tai niiden kehittely on pahasti kesken. Kuumin ajatus on juuri nyt on mummola, ottaisin pari reipasta kesämummoa ja sit yhdessä puuhailtais tavallista arkea. Olis se vähän jotain muuta kuin laitosten tarjoama arki ja varmasti monelle omaisellekin helpompi jättää läheinen kodinomaiseen hoitoon kun oma jaksaminen on äärirajoilla. Tähän mulla riittäis loistavasti koulutus ja into, mutta puitteet vanhuksen laadukkaalle ja helpolle hoitamiselle ei ihan ole kunnossa. Siks oli pakko käyttää sanaa reipas, pyörätuoli-ihmistä mä en vois tänne ottaa vaik heidän elämänlaatuaan olisi kaikkein ihaninta auttaa.
Tätä täytyy haaveilla viel lisää.

Pannusta alkaa olla kahvi loppu ja on jo lampaita ikävä, navettatöitä ei niinkään, mut jos mä yritän saada vedätettyä miehen mukaan mun kanahaaveisiin niin siisteys on yksi asia mikä pitää miettiä. Ja siis, mähän rakastan eläinten jälkien siivoamista.

kalsarinlahje

Päiväkahvin aika.
Olin äsken lampaiden kanssa lenkillä, pienet paahtaa  jo nopeaan juoksuun riemulla.
Erkki ei niistä juurikaan näytä välittävän, mutta Lyyli suorastaan nauttii tilanteista jolloin se pääsee kevyesti pukkaamaan karitsan pois reviiriltään. Aivan kuin tämä olisi sen uusi huvitus, jolla se viihdyttää itseään.

Lampaat ovat kaikki kesyjä, mutta Erkki on kyllä ehdottomasti ainoa joka käy avoimesti rakastamassa. Se tulee ihan liki ja iholle, aivan kuin yrittäen kylki edellä syliin. Mutta jos sitä koittaa halata, se kokee sen jotenkin uhkana ja päätä pyöräyttämällä pyrkii irti.
Se tuntui ihan poskiluussakin, onneksi kosketus oli kevyt.

Lapsia pihalla on kertaa monta, määrä vaihtelee aika tiuhaan. Tyttöjä kaikki. Aika onnellinen on justiinsa pestyn ikkunan läpi kuvaelma jossa lapset ja lampaat on samalla nurmiläntillä. Voisko sitä enempää elämältä pyytää..?

Aamulla hain postia ja laatikosta löyty edesmenneen asukkaan tilaama Maaseudun tulevaisuus- lehti.. Miten mä tulinkin jotenkin hyvälle tuulelle.
 Että mekö se  voitas olla,  siis se maaseudun tulevaisuus?

Äsken pesin kalsarinlahkeella keittön lattian.. Jotenkin täällä helposti menee sinne mummolameininkiin, leipomiseen ja siivoamiseen, kaikkeen on jotenkin enemmän aikaa. Käsitiskauskin on kuin harrastus, että sitä voikin tiskikoneihminen mennä sekaisin.
Mies istuu naapurissa tutustumassa
 ja mä, mä taidan kaivaa uuden lahkeen esiin ... ja hymyillä edelleen

Luonto antaa...

Viikkoko siitä on kun juoksin navetan ja talon väliä huutaen: "Meillä on kaksi karitsaa.. Meillä on karitsoita"

 Samaa olin kai huutanut miehelle puhelimeen, enkä sitten mitään muuta.. Mutta mitäpä siihen lisäämään, olimme saaneet kaksi elävää ja pirteän oloista pikkuista karitsaa ja Miljasta ihan huippuemon. Kyllä luonto hoitaa, jos me vain annamme sille tilaisuuden.

Viikossa "hevitukka"- Hilla ja "kesäpoika" -  Otto ovat kehittyneet ihan huimasti, nyt ne ovat kuin minimallisia lampaita.
 Karitsat juoksivat eilenkin laitumelta takaisin navettaan kovempaa kuin isommat tytöt. Vauhtia on jo melkoisesti. Luonto hoiti myös niin että, karitsat saivat toisistaan kaverin, yksin olisi ollut paljon paljon tylsempää.

Sisko ja sen veikka, 6 päivää vanhoina 

Porukassa hölmöilyssä on paljon enemmän volyymiä, siitä varmaan saa Lyyli"täti" vielä osansa, siihen malliin pikkuiset sen lähellä jo pyörivät. Tosin kyllä Lyytsä osaa pukkaamalla osoittaa pienille laumajärjestyksen säännöt.
Yöksi tätä seuruetta ei yhteen laiteta, mutta laidun on jo yhteistä aluetta

Meidän lauma on nyt jotenkin täydempi ja  jo viikossa sitä näköjään luonto opettaa antamaan illuusion että näin on ollut aina ja näin sen pitikin olla..

Otto 6 päivää

..jos metsään haluat mennä nyt.. voi olla että yllätyt

Käytiin miehen kanssa tänään metsässä. Mies on perinyt osakkaana kaistaleen metsää ja on metsänhoidosta nykyään hyvinkin kiinnostunut. Se on jotenkin ihan erilainen, kamalan miehekäs, kertoessaan mitä metsässä pitäisi tehdä ja miten asioissa edetä. Välillä kädet huitoo suuntiin ja välillä se kädet vyötäisillä arvio tulevia hommia ja aikatauluja. Viime talvena metsässä kävi puunkaatokone ja sieltä on kerätty ojitustyömaan edestä yksi puusato pois.
Nyt metsä on kuin raattentie, olisi helppoa kuvitella metsän päälle ylitse jylisevät pommikoneet.
Puita, risuja ja oksia on siellä täällä silminkantamattomiin..

Risusavottaa olisi kuulemma luvassa ja oikein useammaksikin kerraksi. Oletin että minun oletetaan osallistuvan.

Mutta joo,
Mä rakastan oksasaksien kanssa puuhastelua, ihan jo näin itseni risukossa  puuhastelemassa ja sain heti mielikuvan koirasta joka olisi kanssani siellä turvana ja kaverina. Lampaista niiden keppijalkojensa kanssa ei paljon hyötyä ole, edes seurana.

Mutta kun, minä tiedän suunnilleen vain kaksi ilmansuuntaa; oikea ja vasen ja nekin lunttaan usein autonratista.. Volvo sanassa kun on V siinä vasemmalla ja O oikealla.
Että mähän katoaisin jäljettömiin heti aluksi ja mut löydettäis vasta iltasanomien otsikoista " Nainen katosi kesken risujen keräämisen" 

Saaressa tämmöstä eksymispelkoa ei ole, kun aina tulee meri vastaan ja sitä kautta kiertäessä tulee omakin ranta aina jossain vaiheessa vastaan.

Mut tähänkin keksin parisuhteestakin muistuttavan ratkaisun, solmisin häistämme ylijääneet lilat juhlanauhat kulkureitin varrelle.
Mutta entäs ne hirvikärpäset? Ja kaikki ne muut ötökät, ne oikein isotkin..?

Mut kyl mä silti odotan noita yhteisiä metsätyöpäiviä, yhdessäoloa, sitä että saa jotain aikaiseksi ja  varsinkin niitä eväitä: Evästauko yhdessä on just parasta talkootöissä


Ja tää on mun vielä pakko kertoa, jos vaikka itsekkin tätä sit metsätöitä tehdessäni hyödyntäisin.
Uusimmassa Pirkassa oli niksi metsämiehille joilla hiki virtaa silmiin. Kun töitä tehdessä ei pysty hikeä pyyhkimään voi otsaan laittaa pikkuhousunsuojan imemään hien pois. Kuulemma toimii!!

 Kuka sanoi että metsätöissä muka olisi tylsää??

PöhPöh-päivä

Tänään ei ole tehty mitään, ei siis yhtään mitään. Noh, vähän tosin leivoin rieskaa lapsille ja polttelin tulia uuneissa ja onhan lampaita toki käyty syöttämässä ja tervehtimässä.



Masters maaliskuu 2011



Mutta oon mä tänään unelmoinut, haaveillut siitä jos elämä olisikin kokonaan maalla. Kiirettä meillä ei maaseudulle ole, lapsillekin muutos olisi kuitenkin iso vaikka tuntuvat he täällä olostaan nauttivan suunnattomasti. Uusia ystäviä ja tarinoita heidän kauttaan on syntynyt jo useita. Eikä siinä kauan ehtinyt rieska jäähtyä kun viisi lasta voiveitsi tanassa odotteli leivän leikkaamista. Ihanan maalaista ja yksinkertaista ja samalla siinä hetkessä on kaikki. Kaikki on hyvin.

Olis mun pitänyt tänään mennä uintiharkkoihinkin, mutta sata pikkusyytä saa taas lintsaamaan. Jos oikeasti aion syksyllä taas uida kilpaa ja haastaa itseni niin kesällä saan kauhoa oikein urakalla.



Vapaauintia

 

Toisaalta en tiedä kaipaanko sitä jännittämistä, mutta toisaalta haluaisin oppia ylittämään sekin tai edes sietämään sitä ja jollain tavalla tykkäämäänkin.

Uinti ja kaikki siihen liittyvä, ihmiset ja  seuratoiminta on kivaa ja omaa perhettä yhdistävää.

Eevi keskittyy tulevaan suoritukseen, jännitystä??!?

 Onneksi Eevi on meistä se parempi uimari ja kisaaja, joten päätämpä sitten mitä tahansa, kilpauinti on silti osa elämääni

Uinti sujui hyvin, -taas kerran

Wappu vietetty

.. ja aika kosteasti, pitkästä aikaa.. Nyt olo ei ole paha ja eilen oli kivaa, mut silti sitä on jotenkin niin kiire omaan elämään ja juttuihin ettei tälläisille krapulapäiville olisi vain aikaa. Ja kaksi seuraavaa viikonloppua menee kai samoissa merkeissä, kun niin on ehtinyt luvata ja onhan ystävienkin kanssa oleminen tärkeää.

Tässä lueskelin fb-päivityksiä ja huomasin miten 10v. Eevi oli kirjoittanut :"öitä kaikille mä vietänki yöni Sonja Hedinnillä♥<33♥ mut huomenna jatketaa taas sit "maalais elämää" uusien kavereittenkaa ♥♥<33♥♥ (ikävä Ottoo ja Hillaa) i love you Otto,Hilla,Milja,Lyyli & iso-poika Erkki <♥♥"

Aika usein sitä miettii että tekeekö lapsia kohtaan oikein kun antaa aikaansa myös näille eläimille, koskaan lapset asiasta eivät suoraan ole valittaneet, mutta on joskus on ollut aikataulupaineita, joissa lapsia hermostuttaa kun navetta vie aikaa.
Mutta kun tuollaisen päivityksen näkee niin tulee tunne, että hyviä asioita lapset ovat lampailta ja meiltä mallina saaneet. Ei tämä toisesta huolehtiminen ja välittäminen voi ihan metsässä olla.




Erkki ja Riina, ikuiset ystävät



Supsuttelua Eevin kanssa kesällä 2010

Oton kanssa olemme vain suurten kysymysten ääreellä, täytyy selvittää miten sen saisi pidettyä elossa vielä syksyn jälkeenkin. Voi olla ettei meillä itsellä ole mahdollisuuksia sitä pitää, koska tälläisille alottelijoille yhden pässinkin pitäminen on haaste, saatikka sitten kahden.

Erkki ja Otto

 Erkin kanssa on tehty varmaan kaikki mahdolliset virheet ymmärtämömyttämme. Muistan miten kivaa  sitä oli opettaa puskemaan kun se oli polvenkorkuinen, sitä joutui oikein opastamaan asiassa ja nyt taiteilemme  itseopettamiemme taitojen kanssa.
Toisaalta olemme viime aikoina taas oppineet toimimaan myös niin että olemme saaneet Erkiltä kitkettyä pois paljon huonoja tapoja. Pantakaulassa, rauhalliset tilanteet ja etikkavesiseoksella täytetty kukkasuihkepullo rauhoittavat kummasti.

Erkki täytti tänä keväänä 3v. en tiedä onko pahin uhmaäikä ohi vai  onko totta että pässit muuttuvat vihaisiksi vanhetessaan. Tämä kevät on mennyt kyllä tyylikkäästi, kommelluksitta ja Erkistä on kehittynyt hieno laumanjohtaja.




Tyttöhajut laittavar ylähuulen pystyyn



Pikkuiset karitsat hyppivät näin... pikkuiset karitsat hyppivät näin...

Eletään jo karitsojen elämän kohta 4:ttä päivää. Karitsat eivät niinkään fyysisesti kasva silmissä, mutta niiden taidot kehittyvät ihan huimaa vauhtia. Karitsat osaavat jo liikkua huojumatta ja maistelevat maasta heinää ja oksia emoaan matkien. Suut menevät lepäillessä jo märehtimisasentoon mutta itse röystäys taitaa olla vielä oppimatta

Hei me kiivetään!!

Eilen oltiin paljon ulkona ja aidatulla laitumella. Oli homma saada kaikki pienet raot tilkittyä pikkuipanoilta ja jännitykseksi kai sinne muutama karitsan mentävä rako jäikin.
 Miljan ja Lyylin kohtaaminen meni lähes normaalisti, mutta kyllä Lyyliä pikkuiset kiinnostivat. Välillä karitsat eivät tienneet kumman lampaan alla se ruoka on, joten pientä sekaannustakin kävi. Siinä vaiheessa sekä Milja että Lyyli tiukasti ohjasivat karitsat oikean emon luo.

Sitä en ymmärrä miksi sekä Milja että Lyyli komensivat itsekseen lepäilevät karitsat ylös makailemasta. Onko se huolta pikkuisen voinnista vai siitä ettei karitsa näytä saaliseläimelle sopivalta saaliilta?

Milja kopsii Hillan liikkeelle

Vappua...

Se olisi vappuaatto ja aika siirtyä collegehousuista farkkuihin, läpsykkäistä korkkareihin ainakin yhdeksi illaksi ja yöksi.
Karitsojen kanssa on mennyt yksi elämä, maailma on taas piirun verran enemmän vinksallaan.

Sitä miettii lähes päivittäin että miks me menimme lampaista niin sekaisin. Kai se suurin syy oli tarve pelastaa eloon jokin niin hieno persoona kuin Erkki on. Sen jälkeen asia onkin vain johtanut toiseen, tunteet elämän edetessä ovat vain syventyneet. Mitä enemmän lampaan luonnetta oppii tuntemaan sitä syvemmällä tässä yhteisessä elämässä on.

Aina hymyilevä Lyyli

Harrastahan ihmiset kaikenlaista ja nykyään me tarvitsemme keinoja irroittautua vauhdikkaasta ja vaativasta arjesta. Kellä ne keinot sitten ovatkaan minkälaisia, meille ne on näköjään lampaat ja pois kaupungista-meininki.

Kirjoittelen paljon lampaista facebookissa, joskus tosin mietin että kuinkahan monia se ärsyttää..
                         Jutella nyt "ruokalihasta" usein hassujakin asioita.. Laittaa sanoja eläimen mieleen ja katseeseen.
Mutta tiedän että ystävissäni on monia joita oikeasti kiinnostaa jo vähän legendaarisen Erkin toilailut ja nyt etenkin näiden pikkuisten tarina.

Siksikin haluaisin osata enemmän tätä bloggaamista ja siirtää lammashöppänyyteni tänne, koska täältä minut taitaa löytää yhä useammin, sekä lampolasivustolta.. tämä selityksenä, jos joku tätä lukee ja ihmettelee ulkoasun heittelehtimistä, -minä opettelen.

 Ne toiset, tavallisemmat puolet minusta löytyy edelleen fb:stä

Karitsat syntyivät siis 26.4 ja saivat alkunsa 1.12.eli minusta tiineys meni vähän yli. Kai jonkin noin täydellisen valmistamiseen menee vähän pidemmästi aikaa.
Milja on äitinä kuin syntynyt hommaansa, oikein hävettää miten epäilin sen kykyjä huolehtia pikkuisista.

Karitsat nousivat heti honkkeloille jaloilleen ja pyrkivät Miljan vatsan alle, ensin Milja taisi vähän säikähtää karistojen yrityksiä, mutta kun karitsa sai nisän suuhunsa niin Miljalle valkeni heti mistä on kysymys.
On käsittämätöntä miten luonto on hoitanut sen että eläinvauva pyrkii samantien nisälle, ihmislapsi ei samaan kykene. Eläinlapsi opettaa kokemattomalle äidilleen miten pitää toimia, se on suorastaan hämmentävää katseltavaa.

Suu menee jo hyvin imuasentoon

Jalat karitsoilla ovat kuin metsäkauriilla, suhteettomat pieneen kehoon nähden. Takajalat ovat vielä pidemmät kuin etujalat, mikä tekee liikkumisesta hassun näköistä huojuntaa.
 Tässä vaiheessa olimme tosi huolissamme miten Miljalle tuikitärkeä juominen huolehditaan niin ettei astiasta löydy hukkunutta karitsaa. Ämpäri on nyt korokkeen päällä ja oletus on etteivät pikkuiset vielä kiipeillä halua kun pelkkä eteenpäin menokin on haaste.

Pojan hyppy-yritys

Milja määkii koko ajan, lisäksi mörähtää, uikuttaa ja ynähtelee lapsilleen. Jollei se imetä, mitä se tekee lähes koko ajan, se tökkii jä hönkii lapsiaan ikäänkuin tarkistaakseen hengittävätkö nämä. Jos karitsa nukkuu se kopsii sorkallaan alustaa, ihankuin varmistaakseen että vauvan vuode on turvallinen ja peti pehmeä. Jostain syystä se tarkistaa elintoimintoja vatsan alta eikä kasvoilta niinkuin me ihmisäidit.

Miljan katse on täynnä hellyyttä

Karitsat voivat hyvin, toisistaan ne eivät paljon piittaa, riittää kun äidin nisä on lähellä. Tosin välillä toinen imee toisen nenää tai roskia Miljan vatsan alta tai kerran vatsan alta läpimennessään tyttö erehtyi imemään vastaantullutta tiiliseinääkin.
Näyttää kuin karitsat kehittyivät ihan silmissä, joka askeleella askel on hieman vakaampi ja karitsa yrittää kokeilla millä tyylillä pääsisi parhaiten liikkumaan. Ompa nähty jo hyppyjäkin, mutta ne päättyvät vielä hetikohta kunnon kylkikaatoon, mistä on suuri vaikeus päästä ylös.

 Poika on heti jotenkin fyysisempi, liikkuvampi ja aktiivisempi. Ei mennyt aikaakaan kun se oli päässyt Lyylin puolelle poikittais laudoituksen läpi, ilmeisesti jalka kerrallaan sen on täytynyt sinne mönkiä. Sieltä se sitten olikin mennyt Erkin puolelle. Kai isä on ollut vähän hämmästynyt pikkukaritsan vierailusta. Naapurin tyttö oli nähnyt miten Erkki töhni ja puski karitsan nurin. Tuskin puskuissa voimaa on ollut, ennemminkin opetus siitä ketä pienen tulee kunnioittaa laumanjohtajana. Lopulta pikkupässi oli käynyt nukkumaan mitään ymmärtämättömänä.
On vain riski jos karitsa on liian kauan pois uuhen luota, imetyksen väli tulee liian pitkäksi.

"..Uskotko uniin vai sattumaan..."

Yöheräilyjen aikana Milja oli ennallaan ja samalainen kuin jo monta päivää. Kävin 04,n maissa eikä mitään uutta ollut aistittavissa. Klo 06 heräsin kun pupu sisällä tömisteli häkissään tosi kovasti. Syöksyin navetalle ja jo ovelta kuulin määintää jollaista en koskaan ennen ollut kuullut. Se oli kuin kertomista, tarinaa, ei hätää eikä iloakaan.. Se vain oli Miljan tapa kertoa että kaikki on muuttunut. Miljan jaloissa oli kaksi pientä karitsaa, aivan uskomaton näky.
Toista se pesi juuri limoistaan ja sen pepusta roikkui jälkeisiä, joten olin ajoissa jos jokin olisi mennyt vikaan mutta myöhässä nähdäkseni millainen synnytys oli ollut.
Milja pesi lapsiaan kuin niiden päälinen olisi ollut jotain makeaa, jokaisella nuolaisulla karitsa kuivui ja karva tuli esiin..

Toinen karitsoista on tyttö, se on pikkaisen isompi ja sitä Riina nimitti heti "hevitukkarokkariksi" koska sen otsakarvat ovat valkeat ja pitkät. Pojalla on musta viiru pitkin selkää ja nivusissa.
Molemmat ovat erittäin valmiin ja terhakan oloisia.
Milja on aivan tohkeissaan, pesee ja määkii edelleen tauotta. Sen jälkeiset se on jo peittänyt.


Kun Lyyli yrittää välillä lautojen välistä kurkkia karitsoimisaitauksen menoa, niin Milja hyökkää kuin panssaritankki ja tömäyttää lautaa otsallaan.

Erkki ymmärtää jollain tasolla että meno navetassa on muuttunut, se on koko ajan valppaana ja vähän  ylikierroksilla. Rapsutuksia ottaessaan se kuuli karitsan hennon määinnän ni jo sille tuli kiire katsoa että mistä ääni tulee.

Ja mä... Mä olen enemmän kuin onnellinen

Avautuminen kestää ja kestää...

Aamulla kurkistin Miljan synnyttimiä, siitä hermostuneena se kuopsutti ekan kerran maata.

Siitä ja netin kautta saatujen ohjeiden rohkaisemana päätimme mieheni kanssa kokeilla onko Miljan kohdunsuu millä mallilla.

Milja ei toimesta tykännyt, se vauhkoontui jo kun häntään koski, joten sai rauhallisesti työnnettyä vain yhden sormen emättimen reiästä. Kohdunsuu tuntui kuivalta, pehmeältä mutta sinne olisi mennyt nätisti korkeintaan kaksi sormea, kolmen kanssa olisi mielestäni tiukannut jo liikaa..Limaa ei ollut lainkaan..

Joten odottelu jatkuu, eikä ronkkiminen ainakaan vielä ole tuottanut käynnistävääkään tulosta.
Karitsan liike tuntuu Miljan nivusessa, se ainakin lohduttaa tässä odottamisen tuskassa.
Milja alkaa näyttämään ajoittain tuskaiselta, silmissä on semmoinen ilme. Välillä se taas liikkuu ja syö sekä märehtii lähes normaalisti.

Avautumista

..Uudelleen ja uudelleen laskennassa ja vierailuajan kohtaa pyöristämällä aamuun Miljan lasketuksi ajaksi on saatu lauantai, mutta sekin on jo mennyt, karitsoimista vaan ei ole tullut.. Mä alan olla huolissani äks sata, ja kaikesta ja monta kertaa. Luen tietoa netistä ja kirjasta. Niistä on paljon apua ja hyötyä, mutta kyllä niiden tietojen kanssa saa peloteltua itsensä; kaikki tuntuu olevan mahdollista ja hyvästäkin hoidosta huolimatta voi tuloksena olla surua ja vastoinkäymisiä

Milja raasu on niin pieni ja suuren asian edessä.

Erkkikin huolehtii Miljasta

Milja on välillä puuskutellut, maannut ja imeskellyt kaulusvillojaan silmissä kipeä katse

Olemme nyt lähellä ja läsnä. Jo useana yönä olemme käyneet n. 2h välein navetassa ja päivällä sinne kurkkaa joku varmaan 1/2h välein.




Riina ensimmäisenä päivystysyönä sai Erssun hellyyspuuskaan



Tähän asti Milja on antanut koskea itseään lähes rajattomasti jos kosketus on ollut tyylikäs, mutta viime yönä sekin muuttui. Nyt se kavahtaa kaikkea kosketusta jos se osuu vatsan tai pepun alueelle.
Eilen karitsan potkut saattoi silmillä havaita,välillä tuntui että koko Milja pompsahtaa niiden voimasta

Olen niin huolissani, ymmärtääkseni tämä on normaalia avautumisvaihetta, mutta se että se kestää näin kauan tuntuu pelottavalta. Kauanko on liian kauan? Onko karitsa väärin tulossa tai liian iso? Missä on lima? Missä ovat supistukset?

Välillä Milja on tosi pirteä, ruoka maistuu, märehtiminen on mukavaa ja kakka ja pissa ovat normaaleja.

Kun näiltä paikallisilta yrittää kysyä he hymyilevät hyväntahtoisesti hössötykselle. Eräskin naapurin mies sanoi vastaukseksi " Pirustako noista ottaa selvää koska ne poikii..."

Maalla vai saaressa...?

Ja hyvää pääsiäistä kaikille.
Me siirryimme asustelemaan pyhiä tyhjäksi jääneeseen taloon, jonka pihassa lammasnavetta sijaitsee. Yöllisten navettajuoksujen kannalta siirto on ollut ihanteellinen. Ja sää on todellakin hellinyt meitä maalaisia. Täällä on kivaa, vähän kuin olisi mökillä mutta silti paljon enemmän. Tämäkin talo kertoo historiaansa, suree selvästi menneitä ihmisiä ja kertoo heidän tarinaansa jokaisella  kupilla ja tuolilla.  Se että saamme olla täällä tekee nöyräksi, olemme nyt osaa talon historiaa, jatkumoa menneiden ihmisten työlle.

Siltikin  mä  kokoajan mietin ja kaipaan merta, on mulla saareen niin ikävä. Tätä paikkaa ajattelee useasti saarta verraten, täällä on moni asia paremmin, sisävessa, suihku, kauppa ja koti automatkan päässä. Mut saaressa on mun juuret, lapsuus ja turva.

Mä voisin vaihtaa haaveissa tän mun kaupunkikodiks, mut saari on silti lomakoti ja sydämen koti numero yksi.

Erkki nauttii hellepäivästä saaressa kesällä 2010

Kevään ensimmäiset aamut

Pihanurmi- paras heinä