Makuupäivä

Vietän tänään makuupäivää.

Niin paljon tekemättömiä kotitöitä ja niin vähän aikaa.

Ja mistäpä sitä perheen äiti tällöin tinkisi,

 muuta kuin omista unistaan, joten nukuin aamulla vain pari tuntia.

Kunnon univelka kuorruttaakin asiat kuin asiat kunnolla, 

kun hermo menee niin siinä ei paljon sytyslanka ehdi palaa 

tai jos surettaa,

 niin sit surraan ilman mitään suhteellisuuden tajua.

Ja hassua miten makuupäivä tarkoittaa siivoamista,

 tiedän että moni työkaverinikin turruttaa väsymystään siivoamalla.

Hermot ei kestä sotkua 

ja toisaalta paikallaan on vaikea väsyneenä olla.

Kun kaikki tunteet ovat pinnassa,  koskee myös rakkautta ja ikävää.

Perheen takia jaksaa silmän aluset mustana miettiä ruokalistaa,

 vaikkei tahdo väsymykseltä hahmottaa mitä kaupasta tarvitaan.

Pestä pyykkiä ja lajitella ne sekaisin.

Ikävöidä vaikkei kukaan ole edes poissa.

On väsymyksessä jotain kaunistakin, 

aivot narikassa sitä on aika haavoittuva, 

-myös ihan itsekseen

Näkee helpommin sen mikä tunteita koskettaa ja nostattaa.

Näkee mikä on merkityksellistä

 tai mille voi antaa piupaut ja siirtää huomiseen.

Makuupäivänä on kuitenkin kaikkein ihaninta on

illalla käpertyä perheen harmoniaan. 

 puoliunessa iloita siitä, 

että saa nukahtaa omien rakkaiden lähellä.