Meripäivät, iloisen kohtaamisen päivät

Eilen olin meripäivillä työystävien kanssa.

Heti alussa naurettiin  illasta tulevan ihan P....,

 joten ilman painetta voisimme viettää hauskan illan.

Ja sitähän se olikin, 

irtiottoa arjesta

 ja hyväntuulisten ihmisten kohtaamista.

Kohtaamista, 

joka koskettaa on niin monenlaista.

Silloin kun ihminen haluaa viestiä hyväksyvää hyväntuulisuutta toiselle 

on se aina tarina.

Joskus vain hetki, hymy, yksi tanssi, pari sanaa

 tai koko illan viihtymistä toisen seurassa.

Silloin ei enää sateinen sää tai lätsälleen menneet hiuksetkaan ole merkityksellisiä.

Niistä hauskuuden ja ihmisyyden hetkistä saa paljon voimaa, 

toisaalta iltamat antaa iloa myös siitä,

 miten kivaa se  oma arki sit kuitenkin on.

Että omassa kotona on kuitenkin se hyvä.

Ilta ulkona on kuin hetken matka kauas nähdäkseen lähelle.

Nämä kuvat kuitenkaan eivät ole illalta, 

koska sitä on hauskempi mielessä muistella 

kuin kuvista katsella faktana.

Eikä jokainen ikimuistoinen hetki ole kamera hetki.

Nämä kuvat ovat silti myös eiliseltä, 

päiväsaikaan olimme kaljaasi Vivanilla lapseni kanssa seilaamassa

 vierailukohteeksi auenneeseen Rankin saareen.

Ihana leppoisa 4 tuntinen Kotka-seuran järjestämänä

Takastullessa purjeiden ylös nosto,

 sykähdytti sielussani jotain ikiaikaista. 

- Voiko turvallisempaa tunnetta 

merellä olla,

 kuin noiden suurien lepattavien purjeiden alla oleminen oli.

Kyllä vain

 meripäivät ovat vuodesta toiseen hyväntuulen päivät.

Olipa sää millainen tahansa, 

tapamme kohdata toinen ihminen on se mikä ratkaisee 

ja mikä muistetaan.

Kiitos eilisestä te kaikki joiden kanssa sain Meripäivillä hymyillä ja nauraa.
 ja  iloisia Meripäiviä teille,
joilla vielä kaikki hauskat kohtaamiset ovat edessä.

Rakkausremontti

Minulta odotetaan remppapäivitystä, ihana kiitos siitä.

Remppa  täällä etenee omaan verkkaiseen  tahtiinsa,

julkisivua vaihdetaan mineriittilevyistä arkielämän sallimassa aikataulussa

 vaaleaksi  pohjamaalattuihin paneeleihin.

 

 

Aamulla tulee putkimies, jotta keittiörakentaminen saataisiin kunnolla käyntiin.

Keittiön seinät on jo koolattu ja katto odottaa jotain reipasta naista maalaamiseen. 

Eteinen edelleen ihan soramonttuna.

Paraikaa mies keittiössä purkaa vanhaa puuhellaa loppuviikolla tulevan muurarin edestä.

 

 

Silti mun vaikea kertoa remontista vaan remonttina ja teknisinä yksityiskohtina.

Listana mitä on ja mitä puuttuu.

Vahvimmin siksi kun en osaa, - miesten juttuja.

 

Minä ennenminkin koen tätä remonttia, hämmästelen ja ihmettelen.

Elän

Välillä tuskastun kun aika ja ymmärrys eivät kohtaa.

Silti remontti kaikessa ulospäin näyttävässä kaaoksessaan on lasten jälkeen

 parasta mitä avioliitossani on tapahtunut.

Kumma juttu, mutta niin vain se on.

Alunalkaenkin päätimme elää tämä remontin keskellä,

emme silloin ymmärtäneet että remontista tulisi

osa meitä, osa parisuhdettamme

 ja vieläpä sitä parantava ja eheyttävä.

 

Rakastan tätä taloa ja sen tarinaa.

Jokapäivä pikkuisen enemmän kuin eilen.

 

 

Talo on kuin paksu vanha ruskea kirja, jonka sivuilla kerrotaan eletystä elämästä..

 Rakastan sitä että kirjan tarinassa on puhtaita sivuja,

joihin pääsen perheeni kanssa mukaan.

 Rakastan kohtia, jotka ovat jo täynnä tekstiä,

 joista en ihan saa selvää,

 mutta kirjaimista ja puolittaisista lauseista voin aistia kodinomaista lämpöä ja välittämistä.

Aistin niissä sivuissa rakkauden taloon, paikkaan,

  työn arvostamisen sekä kunnioituksen maata kohtaan.

Ne sivut ovat nämä hirret ja seinät.

Tämä pihapiiri ja sen rakennukset.

 

 

Seinän eri vuosien kerrostumat sulassa sovussa

 

 

 

 

Pieni Myrskyluodon Maija minussa

Olimme perheen ja ystävien kanssa Marmariksella Turkissa.

Paossa arkea ja käsitiskausta. 

Lepäämässä ja tapaamassa aurinkoa.

Ja sitä se loma totisesti olikin,
 huilia tästä kaikesta.

Olin kiireessä hakenut tarjouspokkareita,
 joista yksi oli paksu  Myrskyluodon sarja.

Sen lukeminen oli minulle ihmettä, 

joka hetki.

Vahvasti tiesin, miltä sen ajan elämän täytyy tuntua 

ja toisaalta koin hämmennystä siitä, 

että ikäänkuin sain tirkistellä isäni esivanhempien arkea saaressa.

Rankkaa ja elämänmakuista elämää. 

Kirja on minulle lukukokemuksena valtavan voimaannuttava.

 Parisuhteen vahvuus ja samaansuuntaan katsominen vahvistavat 

omaa käsitystä siitä,
 miten elämästä,
lastenkasvatuksesta ja talon töistä selvitään

-yhdessä ja toista arvostaen.
Onni tulee työn näkyvyydestä ja pienten hetkien kiitollisuudesta.

Työt seuraavat toisiaan niin kuin luonto ja korkeampi määrää.

Parempi uskoa hyvään ja luottaa
 kuin manata ja pelätä.

Se, että kirja tuli luettua kaukana kotoa antoi sille suurempaa syvyyttä, 

sillähän aina ikävä kultaa tunteita.

Kotiin päästyämme eteisen sorat

 ja keittiö - jota ei ole,

 saivat taas pienen Myrskyluodon Maijan minussa tolaltaan.

Vielä on uskossa oppimista 

ja elämässä nöyrtymistä.