Lintuset nuo ja kaunis maa

Eilen 20.5 oli minulle ensimmäinen kesäpäivä.

Pihalla puuhastelua ja nurkkien sekaisuuden ihmettelemistä

 

Ensimmäiset kolme pääskystä ovat tulleet jo iloksemme.

Ensin tuli kaksi, selvästi pari.

 

 

Niiden juttelua ja siipien pörhistelyä oli hauskaa seurata.

Ne istuivat ensimmäisen päivän vieri vieressä sähköjohdolla lähellä lämmitä talon seinää

 ja selvästi kertasivat raskaan muuttomatkan tapahtumia.

Ei epäilystäkään,

se selvittely sekä sulkien kanssa että sirkustus

 olivat matkakertomus Afrikasta.

Parin huilipäivän jälkeen uuden kesän touhut ovat täydessä käynnissä.

Pesäpaikka on katsottu,

kissoja hätistellään jo näyttävillä ylilennoilla

 ja illan auringossa saalistetaan.

 

Linnut ovat aina olleet minulle viesti suuremmasta.

Tarinoita on monia.

 Se pieni punarinta, joka edellisessä kodissamme rohkeasti ja röyhkeästi

 kävi arvioimassa pahoina pakkasyöinä remontin sujumista.

Tai se lokkilauma, joka suurella voimalla kirkuen veljeni maahan siunauksessa kertoi

 pojan olevan turvassa.

Tai se pieni lintu, joka nosti minut metsässä maasta kun riitelyt perinnöstä olivat ottaa voimat. Koskaan en sitä ennen tai sen jälkeen ole ollut sanoissani niin vahva ja voimakas

kuin sen linnun laulun jälkeen.

 

Eilen oli taas sellainen päivä.

Kaatusin ryteikössä oikein antaumuksella päin ikivanhaa möyhennintä.

 

 

Patti oli suuri sekä sääriluun päällä että pään hermossa.

 Ärsyttävää.

Pari tuntia kaatumisesta aloin kuulla ensimmäisen kerran tänä kesänä käen kukuntaa.

Touhuissani en siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota,

kunnes kukunta vaan yltyi kuin vaatien huomiota.

 

Siellä se käki kukkui saman ryteikön latvassa,

 jossa olin aiemmin kaatunut.

Käki oli mielestäni mammani lintu.
Kun mamma ei enää vanhuuttaan kyennyt saareen keväisin,
oli hänen silti tärkeä tietää onko käen kukunta jo kuulunut.

 Saaren talvet olivat pitkät ja raskaat,
 keväinen käen kukunta on varmasti ollut

lupaus ja kiitos selviämisestä.

- Olet taas talven vahvempi.

 

Koskaan aiemmin en ole käkeä nähnyt,

 nyt se huusi rintakehä pullistellen ihan yläpuolellani.

Pakkohan se oli tajuta,
 kun tuollaisen esityksen itselleen sai.

Vanhalla kansalla on käestä monia uskomuksia,

yksi niistä on, ettei käen kukunnan saanut ainakaan sinä vuonna kuole.

Itselle se oli voimaannuttava kokemus.

Käen elämänriemu ja uuden kesän ilo oli käsin kosketeltavaa.
 

Nyt olisi vain etsittävä suopea naaras,

 joka munisi munansa toisen linnun pesään,

kamelionttimaisesti samanväriseksi kun pesän emolinnun munat.

Käsittämätön taito käki naaraalta.

 

Kyllä linnut ovat jotain enemmän kuin tohdimme uskoa,

 ihan itsestä kiinni kuinka paljon haluamme käsittää,

 mutta avoimet korvat ja mieli

antavat siihen ainakin mahdollisuuden.

 

Tervetuloa kesä ja sen elämykset!