Pimeys ystävänä

Syys aurinko paistaa kauniimmin kuin tyyliin ikinä

 ja silti ajattelen tulevaa pimeyttä.

Remontimme on "edistynyt" siihen vaiheeeseen,

 ettei oikein mikään ole valmista, 

mutta kaikki on kaaosmaisesti rikki tai kesken.

 Tämä koskee myös sähköjä ja valoja

Alakerran valaistus on surkea.

Makuuhuoneen sähkö on jatkojohdon varassa ja se virta menee pitkälti tv;lle ja latureille.

 Eteisen ainoa valo on hirsiseinän vieressä roikkuva entisen vessan peilivalo jäänne.

Alakerran ainoa toimiva kattolamppu valo on keittiössä.

Keittiöstä onkin tullut  entistä vahvemmin perheenkokoontumispaikka iltaisin.

Olen alkanut taas kutoa,tosin enhän mä siinä hyvä ole.

 Varmaan olisin paljon parempi,

 jos saisin  mukavan nojatuolin kulmassa lukuvalon loisteessa sitä harrastaa

 tai ainakin niin mä epämääräisiä kudelmiani paremmiksi selitän.

Ompahan tavallista sisävaloakin  oppinut arvostamaan. 

On se sähkö ihan jees

Pihalla meillä on suuri katuvalo sekä pieni lamppu oven päällä. 

Katuvaloa käytetään vain tarvittaessa,

 useimiten  näyttämään mopoilevalle tyttärelle turvallista reittiä omaan kotiin.

 Muuten en siitä valosta pidä.

Siellä se meidän koti on pellon toiselta laidalta katsottuna

Meillä alkaa kolmas  pimeys ja talvi sen myötä täällä

 enkä olisi uskonut

 miten pimeydestä voi tulla myös niin lempeä ystävä.

Tämä ystävä on tuonut  taivaan, tähdet ja kuun lähellemme
 ja uusiksi ystäviksi.

Miten sanoinkuvaamattoman hienoa

 on illalla  saunan jälkeen jäädä hetkeksi pimeälle pihalle
katselemaan tähtitaivasta ja etsimään tähdenlentoa.

Siinä hiljaisuudessa ja pimeydessä
on armo ja kiitollisuus niin läsnä, 

että niihin hetkiin jää koukkuun.

Mies miettii pihojen valoja samaan tyyliin kuin minä sohvavalintaa,

- ehkä jonain epämärääräisenä päivänä.
  Varuillaan saa olla silti,
ettei  pihavalojen helppous

 veisi mennessään pimeyden
kaveruutta ja suojaa.