Naulan tarina

Olen raksinut hirsiseiniä putsatessani nauloja  irti  jo sadoittain..

  Siinä nyhrätessä ehtii näköjään  pohdiskelemaan
                             kaikenlaista

 

 

 Nauloja on enemmän kuin paljon välillä aivan vierivieressä ja kaikenkokoisia.
Nämä pienet ovat saaneet minut pohdiskelemaan niiden tarinaa.

Täällä omalla kylällä on aikanaan, jos oikein olen ymmärtänyt, ollut Kansan naulatehdas.

Näistä jokainen näyttää omanlaiselta ja erillaiselta, käsin taotulta.
Onko nämä alunperin taottu suutarinnauloiksi?

Eniten minua ihastuttavat ne pienen pienet vinoon nakutetut naulat,
      ei se ole ihan aina sujunut entisiltäkään ihmisiltä.

Millaistahan on ollut nakuttaa uusia tapetteja seinään, onko se ollut isännän hommaa vai  kenties rengin? Tuskin emännän kuitenkaan?

Onko emäntä seisonut katselemassa valmistuvaa pinkopahviseinän tapetointia ihastuneena kädet vyötäisillä? Onko mustanpuhuvaa tapettivalintaa pidetty hyvänä?

Me halusimme hirsiseinän takaisin esiin, mutta voisin kuvitella, että ensimmäinen tapetti aikanaan seinän kaunistuksena on ollut pienessä pirtissä iso tapahtuma vuonna ??

 Millaisikohan sanoin siihen aikaan on puhuttu sisustamisesta?

Naulojen tarina viehättää, - jokainen laatikosta erikseen nypitty ja seinään käsin lyöty.
                  Siinä tehdessään hänkin on varmasti myös pysähtynyt
                  pohdiskelemaan aikansa asioita ja elämänmenoa.

 

 

Pienet käsin taotut rautanaulat talletan lasipurkkiin kertomaan yhä edelleen omaa tarinaansa.
                  
                            Ja ihan pikkuisen minä saan edelleen
                                             erillaisia tarinavaihtoehtoja kuvitella..



                              Tarinoiden täyteistä tätä päivää myös sinulle :)