Erilaiset keittiöt

Kodin rikkomisessa on vaihe,

 jota minä ja lapset ollaan odotettu varmaan eniten.

Keittiö on rikottu!

Kylmä betonilatti sinisine muovimattoineen
 on nyt poissa.. Pieninä pölyisinä muruina.

Nyt murutkin on kannettu jo pois,

 mutta pöly taitaa olla vuosikausia pitämässä imuria ja asukkaita pilkkanaan.

Seinässä oli eläinten mentäviä aukkoja.

Ensin vain hiirille,

 mutta ennen alaosan korjausta seinän alta pääsi jo kokonaisia koiria ja kissoja, 

tuulesta ja kylmästä puhumattakaan.

Sillä välin toisaalla.

olemme pitäneet keittiötä keskentekoisessa olohuoneessa.

Toinen tytöistämme sanoo sen olevan parempi kuin entinen keittiö koskaan.

Pääsiäisenä  meillä oli yökylässä uimarityttöjä.

Aamupalaksi oli mm. puolivalmiita sämpylöitä ja keitettyjä kananmunia.

Hetken piti taas miettiä, miten saisin ne suht samaan aikaan ja nopeasti valmiiksi.

Hellamme nimittäin toimii vain pistorasiasta ja siinä lämpenee kerrallaan vain joko uuni tai levyt.

Alussa olin suurissa vaikeuksissa,
makaronilaatikko on eräs hankalimmista,
mutta nykyään olen jo aika haka suunnittelemaan ruuantekojärjestystä

Ensin lämmitin uunin ja laitoin sämpylät sinne, 

Esikeitin munaveden vedenkeittimellä.

Vesihän meillä tulee vessaan, ei tartte edes ulkoa hakea.

Sammutin uunin, lämmitin hellanlevyn.

Kun munat kiehuivat kunnolla kannen alla,

 sammutin hellan ja laitoin uunin uudestaan päälle.

Kun munavesi uhkasi jäähtyä liian aikaisin tein sammuta-käynnistä tempun uudestaan.

Ja votsie, sekä lämpimät sämpylät että sopivat kypsät munat olivat yhtäaikaa pöydässä

 Onhan se leireily olkkarissa kertakäyttöastioineen sellaista mitä väkisinkin alkaa selittelemään.

Tytöt ovat  tosin kolmen vuoden aikana tottuneet vierailemaan risassa kodissamme, 

 kuulin mieheni silti lupailevan heille runsautta kun keittiö joskus olisi valmis.

-

Yksi tytöistä kysyi, että koskas se sitten on valmis?

Kuulin miehen viileän rauhallisen äänen:

"Noh, kannattaa varmaan syödä vielä jotain ennen sitä"

Saunarakennus -Rakkaudella

 Josko palaisin ihan siihin mitä me ollaan saatu aikaan

 eikä aina vain miettisi sitä mikä kaikki on kesken

tai jopa vielä aloittamatta.

 Naurattaa, mitä se meidän valmiiksi saaminen sitten  tarkoittaakaan;

 Listattomuutta, verhottomuutta, keskeneräisyyttä,

 silti hyvää mieltä

 ja hämmästystäkin

 miten onnekas  tämän paikan kanssa sitä onkaan.

Ajattelun  kääntäminen myönteiseksi on parempi;

käyttövalmis tila ja vieläpä täynnänsä mahdollisuuksia sisustusideoille.

Ensimmäisenä äärettömän rakas tila, 

joka  loppukirillä ( lue. naisen itkupotkuraivareilla) saatettiin jouluksi oleskelukuntoon

 eikä sen jälkeen ole kuin nautittu sen turvallisesta ja rentouttavasta suojasta

Saunatupa.. Koto.. Suden suojeluksessa.

Levon tyyssija ja meidän olohuoneen korvike.. 

Paikka, jossa pysähtyminen löytää sisimpään  pyytämättä.

 Tämä "huone" oli tänne meidän muuttaessa puuliiteri ja sitä ennen emme tiedä mikä.
Hirret ovat siistit eikä niihin ole kiinnitetty juuri mitään.

Etuseinä puuttui kokonaan,

 sää on saanut hirsiä hivellä niin hyvässä kuin pahassa 

ja se ehkä tekee sen mitä hirret viestivät.

 -Suurta ajattomuutta

Löysin ennen joulua  tuon susitaulun ja se vei minut monella tapaa mennessään. 

Sisustaminen suden myötä muuttui helpoksi,

 kaikki esineet löytyivät omille paikoilleen kuin itsestään.

Suden katse koskettaa aina ja joka mielentilassa

 

Kuten sanoin, tässä tuvassa kalusteet  löysivät paikoilleen kuin itsestään, 

niin myös vanha aitasta löytynyt kaappikin sai juuri sopivan kokoisen nurkkauksen paikakseen. 

Sentin tarkka sopivuus hämmästytti

Kaapissa on mitä helpointa säilyttää liinavaatteet, hyllyt ovat kuin aina olleet niitä varten.

Tosin kaapin alakulma paljastaa sen olleen  aikoinaan ruokakaappina, 

jonne hiirilläkin on ollut kolonen

 Saunaosa on  siis jatkoa piha-aitalle,

 pesutilat ja pannuhuone ovat uutta osaa,

  saunatupa on tuo suuriaukkoinen entinen puuliiteri

 

 Kiviä ja kuusia sai poistaa jonkusen rakennuksen pohjasta ja edestä

Talon lämmityssysteemi ja sydän löytyy pariovien takaa.

 Pömpelin  kanssa balanssin löytäminen on vienyt aikansa

 ja jos minulta kysytään niin hiotuminen parhaaseen mahdolliseen lämmittämiseen on edelleen kesken, mutta empä tässä huoneessa  ole asiantuntija,

 pelkkä tulenpitäjä avustaja ja turisti.. Vaan

                                                                      

Ja jos pannuhuone luettaisiin miehen huoneeksi, niin minun oma olisi kait sitten

 pieni kodinhoitohuone,

joka on edelleen hyvin keskeneräinen sähkötöitä myöten.

Pyykit siellä saa tosin jo hoidettua

 ja ompelukone odottaa suristajaansa

 

Viime viikolla perimmäiseen n. neliön nurkkahuoneeseen ilmestyi niinkin tärkeä kapistus kuin wc-pönttö. 

Ovea odotellaan vielä, 

mutta pöntöstäkin ollaan me talon naiset kiitollisia

Runo kodinhoitohuoneen seinällä on erittäin rakas ja voimaannuttava. 

Etenkin heikkona, malttamattomuuden hetkinä tämä Ilpo Tiihosen teksti

 pesukoneen yläpuolella  kantaa monesta ihmettelystä yli.

Tämän saaminen seinään oli suuri unelmien täyttymys

 Löylyhuone on meidän kotimme ehdoton Helmi.

Olemme pyrkineet taloudellisiin valintoihin eikä meitä kumpaakaan ohjaa tarve hienostelulle ,

 mutta saunassa ei tingitty.

Siitä tuli  Sun saunan  lauteiden, valojen ja lasiseinän kanssa meidän kodin ehdoton helmi:

Paikka missä on helppo olla ja lojua.

Pesuhuone on tilava ja  vielä suuremmaksi osaksi sisustamatta.

Ostimme kaksi suihkua Viron matkalta tuliaisina ja olipa hassu juttu,

 että toinen niistä vain toimi vaikka näimme niiden olleen ostettaessa paketissa.

 Toisen sekoittajan sisältä tuli valmiiksi vettä. 

 

 

Pesuhuoneen laatat ovat hyvin luonnolliset ja edulliset,

  tykkään niistä joka päivä vaan enemmän.

Suihkun vastakkainen nurkka huutaa poreammetta,

 mutta  ammeeseen sijoittaminen vaatii suurta hengittelyä

ja lompakko taitaa huutaa sitä rahaa

.

Unelmanurkka, sanoisin

 Tämä pitkä postaus on pakko lopettaa meidän karhupöytääme..

Pöytä on parisuhteemme ensimmäinen yhteinen ostos,

 vähän hassukin  aikoinaan kerrostaloon. 

 Reilun 16v.n  jälkeen pöytä sai vasta oikeasti oman paikkansa. 

Lapset eivät halua karhun  korvia siistittävän, 

koska pienet hampaanjäljet

 kertovat tarinaa yhdestä pienestä  meidän perheen jäsenenä vapaana eläneestä pupusesta.

Karhupöytä,

 joka on kulkenut osana meidän perheen tarinaa,

 liittäen meidät nyt saumattomasti tähän historiaa havisevaan nykyisyyteen

Tavallinen tylsä maanantai

Tänään ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. 

Hyvin nukuttu yö takana

Aamulla  pätkävuoroon  ruuhkassa pujotellen ja samalla lapset  kouluun kuskaten.

Keittiöremontti ei ole toiveista huolimatta alkanut, mutta "mummola"huone sentään on pohjaraavittu.

 - Järkyttävää hommaa, 

mutta mikä parasta tapetti kahteen seinään on vihdoin löytynyt

Ja silti

tämä päivä on mitä ihmeellisin; lapset ovat terveitä, täynnä uskoa omaan tulevaisuuteen,

 

Eilen vierailleen lapsenlapsen hymy lämmittää mieltä edelleen

Tänään voin itsekin hyvin, eilinen selkäsärkykin oli eilen.

Mieskin on just nyt ihana ja helposti rakastettava

Kun ajoin äsken

töistä kaupan kautta kotiin

  näin mäenmutkasta tämän talon ja pihapiirin,

 - minun rakkaan  kotini.

Lämmin läikähdys sisimmässäni on edelleen innoissaan kaikesta siitä

 minkä paikka on mahdollistanut

Että sitä voikin olla tylsästä arjesta kiitollinen. 

Tavallinen, tylsä maanantai

 täynnä turvallisuutta ja helppoutta.

Sanotaan, 

ettei mukavuusalueella kehity,

 silloin taidetaan puhua lähinnä urheilusta

 ei kotoilusta

Kotona mukavuusalueella yhdessä pelkkä oleminen ja tekeminen

 on sitä mikä kasvattaa rakkauden ja turvallisuuden tunnetta, -aikuisellekin

Saa olla oma itsensä, vailla pelkoa rakkaudettomuudesta 

Tämän tietävät ainakin he, jotka ovat joskus jotain muuta kokeneet

 Eikä minulla ole mitään,

 mitä somessa kertoilla tai miten kertoisin päiväni olevan jotenkin erityinen

Minulla on tavallinen, tylsä maanantai.

" Olla niin kova, että pystyy huilata"

En kerro lapseni sairastumisesta tai kuntoutumisprosessista . Siihen minulla ei olen ensinkään lupaa eikä edes ymmärrystä. - Se ei ole minun prosessini.
Minun prosessini on olla kilpailuviettisen nuoren äiti, tukija ja huoltaja.

Tämä matka on ollut pidempi kuin osasimme etukäteen ajatella.
Alussa, kun emme syytä ymmärtäneet, -
tuli käytyä monella harhapolulla, tosin moni niistäkin oli tarpeellinen kokea.
Ja lopulta, vaikka syy oli jo tiedossa,
 on ihmiskeho niin ihmeellinen,
 ettei moni ammattilainenkaan osaa valita oikeaa tapaa kehoa hoitaa tai korjata.

Oikeiden ihmisten avulla 13v. oppi ja joutui ottamaan itse vastuuta omasta kehostaan,
sen kuulemisesta ja havaitsemisesta.


Itse kun en lapseni kehon viestejä kuule enkä näe,
 niin osakseni on jäänyt hyvinkin tyhmäksi tekevän oloinen kyselijän rooli.
"Sattuiko tänään? Miltä se tuntui" Menetkö huomenna?" Jne.
Tuntuu, että tahto auttaa ja ymmärtää onkin super tyhmän urkkijan rooli.

Mitä se nuoren urheilijan kuntoutuminen äidin silmin  sitten tarkoittaa.
 Eva Whalströmin sanoin:
 "olla niin kova, että uskaltaa huilata"
Lastani seuranneena koen kuntoutumisen tarkoittavan myös sitä,
että kuntoutumisen tavoitteen pitää olla niin vahva mielikuva,
 että määränpäätä kohti meneminen on helppoa ja itsestään selvää.
Tässä kohtaa nuoren tukena ovat onneksi oma valmentaja
ja kehonhuollon ammattilaiset, joihin hän voi tukeutua ja luottaa.

Kuntoutuminen tarkoittaa kuitenkin vääjäämättä myös luopumista toviksi
 jostain,  joka on melkein koko elämä
 tai ainakin vapaa-aikaa määrittävin elämäntyyli.
Tämä koskee myös vanhempia.

On helppoa sivusta sanoa, että kuntoutumisen kesto on rajallinen,
vain tämä aika,
mutta jos elää hetkessä niin kuin lapset elävät.
 niin aika on kyllä surkean pitkä.
Eikä kukaan  etukäteen oikeastaan pysty sanomaan, mikä on viimeinen määräpäivä
 ja mitä kuntoutumisella lopulta saavutetaan.

Sinä aikana moni kilpakumppani saavuttaa joitain merkittäviä tavoitteita,
saa paranneltuja aikoja ja mitaleja, jotka ovat näkyviä ja helposti mitattavia onnistumisen tuloksia.
Kuntoutuja seuraa sivusta
 - hänellä on vain usko omaan tekemiseen.

Se, että minun kuntoutujani pystyy vielä kannustamaan starttipallille nousevia ystäviään
on jotain niin suurta, etten itse sitä pysty käsittämään.
Se on vahvuutta, jota en voi kuin ihailla
 ja ottaa  hänestä oppia..

Kuntoutumisen polku on myös valtavan yksinäinen polku,
on pakko tehdä omat yksilölliset harjoitteet itsekseen
ja tukijaksi haluava lähestyy usein juuri niillä typerillä kysymyksillä,
joihin ei vastauksia löydy.
Vastaukset löytyvät vasta "sitku" kuntoutus muuttuu taas osallisuudeksi.

Äitinä olen tuntenut valtavaa turhautumista, epäreiluutta ja katkeruuttakin.
 Miksi nyt, miksi juuri minun lapselleni.
Miksi, on suuri ja lamaava tunne.
Tähän pieni kuntoutujani itse ei ole itse juurikaan energiaansa tuhlannut,
kuten äitinsä heikkoina hetkinään

Mutta samaan aikaan
 ja se miksi tätä kirjoitan on se,
 miten olen tuntenut ylpeyttä lapseni rohkeudesta
ja nöyryyttä kuinka hän kykenee suurempiin ajatuksiin ystäviään kohtaan
 kuin minä ehkä koskaan.
Kuinka hän pystyy kannustamaan ystäviään, iloitsemaan heidän puolestaan
Kuinka vahva ja päämäärätietoinen hän onkaan kulkiessaan kohti tervettä tavoitetta.
Hän näkee sen  tähden tästä matkasta, mikä minulta on aika ajoin pilvien peitossa.
Hän on rohkea sietäessään kuntoutumisaikaa,
vaikka kilpailumaailmassa pysyminen kivun ja buranoiden myötä olisi ollut helpompi päätös.

Kuinka hän opettaakaan minua,
-vaikka minun kuuluisi olla hänen tukijansa..


" Olla niin kova, että uskaltaa huilata"
Sitä ei tässä suorittamisen maailmassa moni aikuinenkaan uskalla.
Ihan turha tulla minulle sanomaan, että kasvatamme pullamössö sukupolvea,
Ympärilläni näen monta hienoa lasta, omani mukaanlukien,
 jotka ovat tämän väitteen totisesti vääräksi todistaneet.

Ja ihan tässä samalla lapsestani oppia ottaen
 toivotan sydämestäni onnistumisen iloa jokaiselle tänä viikonloppuna
 uinnin ikäkausimestaruuksiin osallistuvalle.
 Olkoon onni ja ilo myötä jokaisessa vedossa ja potkussa.
Tehdyllä työllä olette paikkanne starttipallilla ansainneet.

kesken

Pensaissa  ilosta riemuitsevia pikkulintuja. 

Luulevat höpsöt omistavansa tämän pihan. 

Talon julkisivun entisöntiprosessi etenee  hiljalleen todeksi,
   ja vilauttaa silmäkulmaan sitä,

 mitä haaveet ovat siitä kauan jo  kuiskineet.

On kuin aika olisi antamassa anteeksi,

taivaan suoja koskettaisi maata

Onks nyt sitku sit kuiteskin?

Eteinen saa minut ärsyyntymään.

Kaikilla muilla on varmasti kivempi eteinen ku meillä 

tai ainakin toisilla on eteisessä edes lattia.

Meillä on vaan vanereita peittämässä putkistoja 

ja tuo kummallinen, karvainen

 eristeeksi tarkoitettu tuulensuoja levy.

Eikä kukaan tiedä koska on

 se sitku, 

jolloin saadaan ihan oikea lattia.

Tänään  luuttusin tuon jonkin,

 ihan oikeesti.. 

ja päätin ainakin hetkeksi,

 - sillä mennään mitä on, 

Niitä rakkaimpia räsymattoja en silti vielä eteiselle anna.

Pakko sitä sitku-ajattelua on pikkasen helliä

Mut oon ihan ylpeä mun yrityksestä, 

parasta mihin just 

tänään torstaina 

tässä kaaoksessa kykenin 

Pimeys ystävänä

Syys aurinko paistaa kauniimmin kuin tyyliin ikinä

 ja silti ajattelen tulevaa pimeyttä.

Remontimme on "edistynyt" siihen vaiheeeseen,

 ettei oikein mikään ole valmista, 

mutta kaikki on kaaosmaisesti rikki tai kesken.

 Tämä koskee myös sähköjä ja valoja

Alakerran valaistus on surkea.

Makuuhuoneen sähkö on jatkojohdon varassa ja se virta menee pitkälti tv;lle ja latureille.

 Eteisen ainoa valo on hirsiseinän vieressä roikkuva entisen vessan peilivalo jäänne.

Alakerran ainoa toimiva kattolamppu valo on keittiössä.

Keittiöstä onkin tullut  entistä vahvemmin perheenkokoontumispaikka iltaisin.

Olen alkanut taas kutoa,tosin enhän mä siinä hyvä ole.

 Varmaan olisin paljon parempi,

 jos saisin  mukavan nojatuolin kulmassa lukuvalon loisteessa sitä harrastaa

 tai ainakin niin mä epämääräisiä kudelmiani paremmiksi selitän.

Ompahan tavallista sisävaloakin  oppinut arvostamaan. 

On se sähkö ihan jees

Pihalla meillä on suuri katuvalo sekä pieni lamppu oven päällä. 

Katuvaloa käytetään vain tarvittaessa,

 useimiten  näyttämään mopoilevalle tyttärelle turvallista reittiä omaan kotiin.

 Muuten en siitä valosta pidä.

Siellä se meidän koti on pellon toiselta laidalta katsottuna

Meillä alkaa kolmas  pimeys ja talvi sen myötä täällä

 enkä olisi uskonut

 miten pimeydestä voi tulla myös niin lempeä ystävä.

Tämä ystävä on tuonut  taivaan, tähdet ja kuun lähellemme
 ja uusiksi ystäviksi.

Miten sanoinkuvaamattoman hienoa

 on illalla  saunan jälkeen jäädä hetkeksi pimeälle pihalle
katselemaan tähtitaivasta ja etsimään tähdenlentoa.

Siinä hiljaisuudessa ja pimeydessä
on armo ja kiitollisuus niin läsnä, 

että niihin hetkiin jää koukkuun.

Mies miettii pihojen valoja samaan tyyliin kuin minä sohvavalintaa,

- ehkä jonain epämärääräisenä päivänä.
  Varuillaan saa olla silti,
ettei  pihavalojen helppous

 veisi mennessään pimeyden
kaveruutta ja suojaa.

Olipa kerran... ja on yhä edelleen

Elettiin 1800-luvun loppua. Syksy teki tuloaan

Lyydia oli jo hämärissä anivarhain omat navettatyönsä tehnyt. 

Oli aika keittää  kahvit peltohommista saapuvalle Vihtorille ,

 sanomista tulisi jos mies joutuisi kahviaan odottamaan.

Tänä vuonna sato oli ollut erityisen hyvä ja oli lupa odottaa turvallisin mielin talvea. Perheelle riittäisi ruokaa omiksi tarpeiksi. Vihtorista huokuisi tyytyväisyys tupaan astuessaan

Kahvin keiton tai korvikeen tapaistahan se nyt oli, mutta kiehauttamien ohella saataisiin myös hellasta tupaan kosteutta vievää lämpöä. 

Pieni tuulen vire ulkona teki tulen teosta tänään erityisen helppoa.

Mutta vielä olisi hetki aikaa saada peti pedatuksi yön jäljiltä. Miten mukavaa siinä olikaan ollut yö viettää oman rakkaan ihmisen kainalossa.

Samalla Lyydia kosketti hellästi sängynpäätyä vasten olevaa hirsiseinää, kesien kuuma aurinko oli vuosien myötä polttanut siihen sängynpäädyn ääriviivat.

 Menisi hirsi piloille vielä.

Pitäisi puhua Vihtorille siitä nykyajan seinästä, jonka voisi ihan vaikka päällystää kauniilla tapiseerauksella.

Ainahan sitä jotain uutta, 

hämäräänkin kammariin.

Kun yhdessä siellä on niin hyvä

Reilun sadan vuoden kuluttua talossa asui Lyydian ja Vhtorin lapsenlapsen lapsi perheineen.

 Talon lähes jokainen kohta on nyt kunnostamisen jäljiltä rikki tai sekaisin

 ja silti

joka kerta kun joku perheestä tuli siihen risaan torppaan,

 niin kummallinen lämpö läikähtää rinnassa.

Tässä vanhassa talossa on kummallista hyvänolon taikaa 

ja kiitollisuus hiipii sieluun.

Tässä talossa on hyvä.

Vuoden tärkeimmät tunnit

Ensi sunnuntaina vanhempi tyttäristämme pääsee ripille klo 14:00 omassa kirkossamme.

Nuorempi tyttäremme taas taisteli itsensä ensimmäistä kertaa virallisiin uinnin SM-kisoihin, "ikuihin" 

kahdella päämatkallaan,

 joista toinen uidaan  sunnuntaina n. klo 17:n maissa n.300km päässä kotoa..

Äidin kömmähdys kalenterin lukemisessa haastaa koko perheen ja varmaan hämmentää lähipiiriä

Perhe jakautuu muutamaksi tärkeäksi tunniksi toistensa tueksi,

 jakautuminen ei  tosiaankaan tarkoita hajoamista päivastoin,

 -Kumpikin saa mennä kohti omaa päämääräänsä kauniina, vahvoina ja terveellä itseluottamuksella 

vanhempiensa täydellä tuella tietenkin

Kaksi vuotta me olemme tätä kotia ja paikkaa  rikkoneet ja sotkeneet, 

nyt kahdessa viikossa olemme siitä perkaneet juhlakelpoista.

Olohuonehan on "vähän rikki",
 joten päätimme ensin siirtää juhlat pihalle ja juhlatelttaan.

Jostain sain ymmärrykseeni kesken kaiken että onhan meillä lato suojaksi. 

Mieskin on niin hullu, että piti ajatusta hyvänä
 ja niin alkoi tolkuton heinäladon tyhjennys.

Sateinen sää suosi sekopäitä, poltimme roskia tuntikausia,
 tyhjensimme ja siirtelimme roinaa ja taloon mahtumattomia tavaroita paikasta toiseen. 

Järjetöntä hommaa,
 mutta jatkossa vanha lato palvelee meitä ihan uudella tavalla.

Olemme jo hienosäädössä ja viimeistelyssä;

kauppoja, silittämistä, kukkia ja mäntysuopaa /

treeniä, lepoa, venyttelyä, keskittymistä ja järkevää ruokailua,

Vahvasti uskon nyt,
 vaikka toki epätoivon ja kiukunkin hetkiä on ollut, 

että  perheenä saamme vuoden hienoimman päivän monella tasolla.

 Kun ystävät,
 hyvä mieli ja tavoitteiden saavuttaminen ovat läsnä
niin sunnuntai on  varmasti vuoden hienoin ja ikimuistoisin päivä.

Kunhan meillä  vain on kykyä ottaa hetkestä avoimin mielin kaikki se irti,
 mitä sillä on tarjottavanaan.

Kiitollinen omasta wessapaperista

Viime kerrasta onkin taas vierähtänyt tovi ja monta remontti-iltaa.

Henkisesti  ja rahallisesti raskaat putkityöt ovat ymmärtääkseni suurimmalta osaltaan ohi 

ja lämmin vesi tulee jo sinne minne sen on tässä vaiheessa luvallista tulla.

Kuukauden kuluttua tulee 2 -vuotta kun olemme asuneet tässä talossa. 

Paljon onkin ehtinyt tapahtua näin lyhyessä ajassa. 

Elämää ja kuolemaa on ehditty kokea suurella sydämellä,

 kenenkään tunteita ei ole säästelty.

Koen vahvasti tämän vuoden olevan rauhan ja läsnäolon vuosi, 

-ikäänkuin minulle olisi luvattu ettei tänä vuonna kuole niin ihminen kuin eläinkään. 

Niin minä tunnen, 

vaikken  karkailevien eläinten takia uskallakkaan tunteeseeni täysin luottaa.

Talon kanssa me opetellaan toisiamme.

 Juttelen tälle talolle
yritän pysähtyä, kunnioittaa ja joskus saan siltä vastauksia ja ohjeita.

Joo, hassultahan se tuntuu,

 mutta kun se on ollut tässä ennen minua ja nähnyt ja kokenut sellaista mistä en mitään tiedä,

 niin miksempä kyselisi ja kuuntelisi?

Ja  miten kauniin alakerran wc;n se minulle antoikaan
 minun piti vain ensin nöyrtyä  ja odottaa 

" Rakastan sinua joka tilanteessa, niinhän me sovimme.

 ja sitä myös tarkoitimme.."