Vuoden tärkeimmät tunnit

Ensi sunnuntaina vanhempi tyttäristämme pääsee ripille klo 14:00 omassa kirkossamme.

Nuorempi tyttäremme taas taisteli itsensä ensimmäistä kertaa virallisiin uinnin SM-kisoihin, "ikuihin" 

kahdella päämatkallaan,

 joista toinen uidaan  sunnuntaina n. klo 17:n maissa n.300km päässä kotoa..

Äidin kömmähdys kalenterin lukemisessa haastaa koko perheen ja varmaan hämmentää lähipiiriä

Perhe jakautuu muutamaksi tärkeäksi tunniksi toistensa tueksi,

 jakautuminen ei  tosiaankaan tarkoita hajoamista päivastoin,

 -Kumpikin saa mennä kohti omaa päämääräänsä kauniina, vahvoina ja terveellä itseluottamuksella 

vanhempiensa täydellä tuella tietenkin

Kaksi vuotta me olemme tätä kotia ja paikkaa  rikkoneet ja sotkeneet, 

nyt kahdessa viikossa olemme siitä perkaneet juhlakelpoista.

Olohuonehan on "vähän rikki",
 joten päätimme ensin siirtää juhlat pihalle ja juhlatelttaan.

Jostain sain ymmärrykseeni kesken kaiken että onhan meillä lato suojaksi. 

Mieskin on niin hullu, että piti ajatusta hyvänä
 ja niin alkoi tolkuton heinäladon tyhjennys.

Sateinen sää suosi sekopäitä, poltimme roskia tuntikausia,
 tyhjensimme ja siirtelimme roinaa ja taloon mahtumattomia tavaroita paikasta toiseen. 

Järjetöntä hommaa,
 mutta jatkossa vanha lato palvelee meitä ihan uudella tavalla.

Olemme jo hienosäädössä ja viimeistelyssä;

kauppoja, silittämistä, kukkia ja mäntysuopaa /

treeniä, lepoa, venyttelyä, keskittymistä ja järkevää ruokailua,

Vahvasti uskon nyt,
 vaikka toki epätoivon ja kiukunkin hetkiä on ollut, 

että  perheenä saamme vuoden hienoimman päivän monella tasolla.

 Kun ystävät,
 hyvä mieli ja tavoitteiden saavuttaminen ovat läsnä
niin sunnuntai on  varmasti vuoden hienoin ja ikimuistoisin päivä.

Kunhan meillä  vain on kykyä ottaa hetkestä avoimin mielin kaikki se irti,
 mitä sillä on tarjottavanaan.

Kanat kulkee ovesta

Keväällä kanojen muutettua kotipihaan mies teki kanalaan hienon ikkunan ja rappuset joita pitkin kanojen olisi helpompi kipsutella pihalle meidän iloksemme. Aina iltaisin kanat nousevat ikkunalaudalle katselemaan pihan menoa ja välillä äänekkäästi komentovat näkemäänsä, niinkuin itse osaisivat tehdä paremmin.
                       Mutta ei siitä aukosta kukaan ulos tule!

Luovutin ja annoin kanoille mahdollisuuden kulkea samasta reiästä kuin ihmisetkin.  Navetan porstua onkin sen näköinen että kanoille näyttää lisätila kelpaavan ja mikäs sen mukavampaa kuin lepäillä viileällä vähän omalta kakilta tuoksuvalla betonilattialla.

Ovi on nyrjähtänyt tuulesta niskoiltaan ja nojaa nyt karmia vasten odoittaen saavansa huomiota, mutta tuskin tämä uusi seurue sen paljon nähneessä elämässä sitä paikoilleen saa.

Itsekkin siirsin vain lepotuolia lähemmäs, jotta voin ajankanssa ihmetellä sitä mitä kanatkin ihmettelevät.

Kaikkeen ei sentään silmä totu ja kanojen katseluun ei varmasti ikinä

Tästä se alkaa

nimittäin remontti. Mies avaruuspuvussaan on muutaman illan tyhjentänyt vinttiä sahanpurusta ja turpeesta. Pöly ja sotku on ollut melkoinen.

Nyt on vintti kertaalleen imuroitu ja mielikuvat valmiista huoneista pääsevät paremmin irti.

Meillä ei ole varsinaista tietoa koska talo on rakennettu, sen tiedämme että tila on siirtynyt /ostettu mieheni suvulle ainakin jo 1842, mutta vintiltä löytyi pari pärettä, nahan palasia ja sanomalehden riekale vuodelta 1911.

Sekä tämä  kokoa n.33-34 oleva tytön joskus ilmeisen kauniskin kenkä.

Kenen kenkä ja missä sillä on kuljettu? Kuka oli se joka heitti sen lopulta ilmeisesti lämmöneristeeksi seinän rakoon? Ja oliskiko hän koskaan osannut ajatella että jonain päivänä mokoma loppuunkulutettu kenkä pääsee jonkun blogiin?
 Tässä kiteytyy taas se miksi vanha viehättää, tarinan sisälle olisi niin hienoa päästä