Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatila. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. heinäkuuta 2012

Viivähdys Kotirannassa

Olen miettinyt tätä jo vähän aikaa.

 Elämä kulkee eteenpäin ja antaa näköjään aina vain enemmän. Kun aikanaan aloin bloggailemaan, minulla oli saari ja siellä kaksi lammasta.
                                Aivan hurmaavaa elämää

.
Siitä on paljon muuttunut, lampaita toki on edelleen 5 ja saarikin odottaa kävijäänsä, mutta elämä on siirtynyt pysyvästi maalle ja vanhaan paljon kunnostusta vaativaan hirsitaloon ja eläimiäkin on tullut sopivassa määrin lisää.



Taitaa olla aika "parannella" blogin otsikkoa meitä kuvaavammaksi ja tajusin että minulla on ihan liki jotain niin kaunista että miksi en käyttäisi sitä. - Kotiranta!

Minne  sitä peni ihminen maailman myrskyistä haluaisikaan päätyä kuin tuulen suojaisaan Kotirantaan ;)

 Siltikin tuo Erkin kuva sydän nenineen tulee olemaan aina ensimmäinen  ja rakkain kuva.

Siitähän tämä kaikki aikanaan alkoi! :)

Syypää sun ikävään....





Elikkä siis TERVETULOA lukijani jatkossa  Viivähämään hetki Kotirannassa !! ;)



torstai 19. heinäkuuta 2012

Amatööritkin ovat tervetulleita!

Täällä käy nyt jos jonkinlaista asiantuntijaa ja ihmistä jotka jotain hirsitalojen kunnostuksesta ymmärtävät.
Vinttiin menee tällä hankalat tikaspuut eikä sinne tee mieli turhaan kivuta.




Mutta nyt tuntuu että joka kerta kun sinne vieraidenkin kanssa kipuaa, vintti näyttää aina vain enemmän omalta ja ylpeys mahdollisuuksista kasvaa.

Vintti on nyt mitattu ja neliöitä on 68, joten kivat huoneet ja yhteinen tv-tilakin sinne tulee. Tytöt eivät malttaisi odottaa valmista, vaan pyörivät tilassa kuin se olisi jo valmiimpikin.
Riinakin koukutti itsensä imurointiin ja pölyä tuntuukin vain riittävän

Mutta on meillä kova työ edessä,  samaa hokevat sekä ammattilaiset että ne amatööritkin. Pakko viedä vierailta katsomaan lampea, koska vääjäämättä joutuu selittelemään miksi näin hulluun hommaan ja mukavuusalueen ulkopuolelle ollaan sitouduttu. 

Me vaan ollaan tämän paikan jatkumo ja nyt tuntuu ettei meillä edes ollut vaihtoehtoa, olisi ollut silkkaa tyhmyyttä olla siirtymättä tälle polulle elämässä.

                   Täällä meillä on nyt kaikki.


"Voimataulu" keittiön seinällä

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ammattilaiset kehään




Tekeminen lähtee sujumaan eteenpäin ihan omalla painollaan, ammattilaisia on jo aikajoukko valjastettu auttamaan talon eriremonttivaiheissa.
Putkimies on käynyt täällä pariinkin kertaan helpottamassa meidän tämänhetkisiä olosuhteitamme ja vielä odotetaan että josko tänään saataisiin vettä tulemaan wc;n käsihanastakin.



Eilen mies otti mittoja talosta arkkitehdin antamien ohjeiden  mukaan. Talo kun on niin vanha, ettei mitään piirustuksia ole tai ne on heitetty tupakka-askin mukana tuleen.



Alakerran mittoja
Rakennusluvat yläkertaan laajentamiseen ja pihan hirsiseen "saunamaailmaan" haetaan samalla kertaa. Voi olla että alakerran remontti lattioiden avaamisineen pakottaa meidät evakkoon niin voisi olla järkevää rakentaa saunatilat yläkerran lisäksi että pystyisimme olemaan edelleen tiluksilla, vaikka alakerta olisikin revitty auki.





lauantai 14. heinäkuuta 2012

Tästä se alkaa

nimittäin remontti. Mies avaruuspuvussaan on muutaman illan tyhjentänyt vinttiä sahanpurusta ja turpeesta. Pöly ja sotku on ollut melkoinen.



Nyt on vintti kertaalleen imuroitu ja mielikuvat valmiista huoneista pääsevät paremmin irti.




Meillä ei ole varsinaista tietoa koska talo on rakennettu, sen tiedämme että tila on siirtynyt /ostettu mieheni suvulle ainakin jo 1842, mutta vintiltä löytyi pari pärettä, nahan palasia ja sanomalehden riekale vuodelta 1911.

Sekä tämä  kokoa n.33-34 oleva tytön joskus ilmeisen kauniskin kenkä.




Kenen kenkä ja missä sillä on kuljettu? Kuka oli se joka heitti sen lopulta ilmeisesti lämmöneristeeksi seinän rakoon? Ja oliskiko hän koskaan osannut ajatella että jonain päivänä mokoma loppuunkulutettu kenkä pääsee jonkun blogiin?
 Tässä kiteytyy taas se miksi vanha viehättää, tarinan sisälle olisi niin hienoa päästä