Kanan vaarallinen elämä

Kanojen onnellisuudesta puhutaan paljon, sillä

eihän kukaan halua ostaa surullisten tai kiukkuisten kanojen munia.

 

Meidän kanat kulkevat päivät vapaana, jaloissa ja pihalla olevien rakennustarvikkeiden

sekä koneiden keskellä.







Kylpyhetki rakennustyömaan kupeessa
 

Mutta kun nykyään voi jo kohdata oman nugetin metsäretkelläkin,

 niin voi vain miettiä että kaipaako se pieni

kanakin jännitystä ja vaihtelua elämäänsä?





Kun katsoo kanasen terävää ilmettä,

niin taitaa hän hyvinkin olla tietoinen omasta paikastaan ja siitä ettei kaipaa seuraa.

Kanat osaavat selvästi elää hetkessä ja nauttia siitä mitä luonnolla on heille annettavanaan. Tekeekö pieni vaarallisuus kanan elämästä sen kuuluisan onnellisemman, sitä voi  vain miettiä

                      Ainakaan vielä ei haukka ole pihastamme mäkkäriä tehnyt,
 joten meidän ei ole tarvinnut ruveta kanojemme liikkumista rajoittamaan.

Talvi ja kylmä hoitavat sisällä pysymisen aikanaan,

 nyt iloitaan viimeisistä elämäntäyteisistä pihapäivistä







Kanat kulkee ovesta

Keväällä kanojen muutettua kotipihaan mies teki kanalaan hienon ikkunan ja rappuset joita pitkin kanojen olisi helpompi kipsutella pihalle meidän iloksemme. Aina iltaisin kanat nousevat ikkunalaudalle katselemaan pihan menoa ja välillä äänekkäästi komentovat näkemäänsä, niinkuin itse osaisivat tehdä paremmin.
                       Mutta ei siitä aukosta kukaan ulos tule!

Luovutin ja annoin kanoille mahdollisuuden kulkea samasta reiästä kuin ihmisetkin.  Navetan porstua onkin sen näköinen että kanoille näyttää lisätila kelpaavan ja mikäs sen mukavampaa kuin lepäillä viileällä vähän omalta kakilta tuoksuvalla betonilattialla.

Ovi on nyrjähtänyt tuulesta niskoiltaan ja nojaa nyt karmia vasten odoittaen saavansa huomiota, mutta tuskin tämä uusi seurue sen paljon nähneessä elämässä sitä paikoilleen saa.

Itsekkin siirsin vain lepotuolia lähemmäs, jotta voin ajankanssa ihmetellä sitä mitä kanatkin ihmettelevät.

Kaikkeen ei sentään silmä totu ja kanojen katseluun ei varmasti ikinä

KiS KiS Kissanpentua

Viime perjantaina meille muutti lähikylästä Eevin kauan toivoma pikkuihme.. Pieni Ruusa kissanpentu.

Meillä ei ollut lopulta mitään käsitystä kuinka kissan kanssa toimitaan, mutta tämä tomera tyttö muutti suoraan meille, osaa käydä asialla ja seurata ihmisen jalkoja
Ei minkäänlaista tunnetta että se olisi jotenkin hukassa tai että emo olisi kateissa.

Ruusa tuli maatalosta, jossa asui reippaita leikki-ikäisiä lapsia, joten suhtautuminen ihmisiin on hyvinkin mutkatonta.

Mutta Maia saa Ruusan pienen ja laihan hännän aivan orava-asentoon eikä Ruusa anna Maialle yhtään tilaa tutustua.
Sen verran Maiaa kissanpennun tulo hetkautti, että siitä näki miten mustasukkaisuus puski pintaan.               Parina ensimmäisenä päivänä Maia pysyi kokoajan vierellä kuin huolehtiakseen ettei jäisi unohduksiin.
Tuntui hyvältä huomata että Maia haluaa jo taistella meidän välittämisestä, vaikkei se Maiasta taida mukavaa ollakkaan.

Mulla oli haave pihalla vapaana kulkevista kanoista, no, sunnuntaina kukko karkas kuusikkoon kun olin töissä, eikä siinä miehen sanojen mukaan ollut mitään mukavaa.
              Ulkoaitausta odotellessa..
Nyt kukko takaisin kanojensa herrana ja Kotirannassa kaikki hyvin