"No, ihmeitä kyllä..."

Palaa tähän tekstiin ensin!

Koska ilman syksyistä epätoivoista tarinaa 

ei olisi tätä kevään valoa ja iloa.

Lapsemme saa taas kilpailla.

Uimarimme nousee taas starttipallille 

tasavertaisena kilpakumppaneihinsa nähden.

Tämä on tarina, 

jota useampi jälkikäteen on helposti sanonut:

 "vaikeuksien kautta voittoon".

Mutta ei se niin yksinkertaisesti mene, 

kun kaikki on kerran otettu pois,

 on vaikea sitä sanoin  kuvailla,

 miltä tuntuu kun  kaiken saakin  takaisin kaksin verroin vahvempana.

"Mun ei täydy, vaan mä saan"

-Elastinen-

Ja kun sen kaiken mahdollisuuden saa oma lapsi 

nöyryys ja kiitollisuus

 on ainoita tunteita, joita siinä osaa tuntea.

Kun saa taas seurata lapsensa tekemisen iloa,

 nähdä starttien välissä nähdä riemua, ystävyyttä ja leikkiäkin. 

Valo ja ilo  ovat vahvasti läsnä.

Eihän siitä ole kun reilu 3kk

 kun  tunsimme isänsä kanssa kyynelsilmin ahdistusta lapsen epätoivosta 

ja lajin harrastamisen mahdollisuuksista 

Pienessä ajassa hän on uinut vahvalla asenteella itselleen kaksi aikarajaa,

 joilla pääsee  NSM ja SM kisohin osalliseksi. 

Käsittämätöntä ja hienoa!

On niitä huonoja starttejakin jo alla, 

ja realismi pitää päätä kurissa. 

Iloon on silti sydämen täydeltä syytä

Oma salainen äänetön haaveemmehan syksyllä oli,

 että tyttö voisi kevään aikana edes startata ja tulla kivutta ylös altaasta.

 Nyt hän viekin meitä ihan uuteen kilpailumaailmaan.

Rakastan runoja,

 tämä Kaarina Helakisan runo on monasti käynyt viime aikoina mielessä.

Miten monta kertaa lapset kykenevätkin olemaan meitä suurempia ja kykenevämpia,

miten he pistävätkin vielä monasti meidät hiljaisina ihmettelemään kiitollisuutta.

Miten ihan pieniä ja avuttomia he ovatkaan

tai  miten jo omilla aivoilla ajattelevia omasta elämästään vastuuta kantavia.

"Isäsi kanssa  käsi kädessä tässä 

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

“No nyt se on elämässä.”

Sinä olit ihan pikkuinen 

ehkä viikon vanha vasta. 

Minä sanoin: “Pilvi kukkasten 

kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä.” 

Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?” 

Ja minä: “No ihmeitä kyllä.”

Sinä olit se ihme tietysti 

vaikka poruun puhkesitkin. 

Imit minusta maitoa nälkääsi. 

Minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill’ on ripsissä tähden säkenet”, 

isäs naurahti ja keksi: 

“Sen varpaat on puolukan raakileet.”

Ja hän puki sinut puhtoiseksi. 

Ja loppujen lopuksi tätä iloa voi kokea aika helpostikin.

Olemalla läsnä lapsensa elämässä 

 sekä niissä huonoissa että hyvissä hetkissä.

" Olla niin kova, että pystyy huilata"

En kerro lapseni sairastumisesta tai kuntoutumisprosessista . Siihen minulla ei olen ensinkään lupaa eikä edes ymmärrystä. - Se ei ole minun prosessini.
Minun prosessini on olla kilpailuviettisen nuoren äiti, tukija ja huoltaja.

Tämä matka on ollut pidempi kuin osasimme etukäteen ajatella.
Alussa, kun emme syytä ymmärtäneet, -
tuli käytyä monella harhapolulla, tosin moni niistäkin oli tarpeellinen kokea.
Ja lopulta, vaikka syy oli jo tiedossa,
 on ihmiskeho niin ihmeellinen,
 ettei moni ammattilainenkaan osaa valita oikeaa tapaa kehoa hoitaa tai korjata.

Oikeiden ihmisten avulla 13v. oppi ja joutui ottamaan itse vastuuta omasta kehostaan,
sen kuulemisesta ja havaitsemisesta.


Itse kun en lapseni kehon viestejä kuule enkä näe,
 niin osakseni on jäänyt hyvinkin tyhmäksi tekevän oloinen kyselijän rooli.
"Sattuiko tänään? Miltä se tuntui" Menetkö huomenna?" Jne.
Tuntuu, että tahto auttaa ja ymmärtää onkin super tyhmän urkkijan rooli.

Mitä se nuoren urheilijan kuntoutuminen äidin silmin  sitten tarkoittaa.
 Eva Whalströmin sanoin:
 "olla niin kova, että uskaltaa huilata"
Lastani seuranneena koen kuntoutumisen tarkoittavan myös sitä,
että kuntoutumisen tavoitteen pitää olla niin vahva mielikuva,
 että määränpäätä kohti meneminen on helppoa ja itsestään selvää.
Tässä kohtaa nuoren tukena ovat onneksi oma valmentaja
ja kehonhuollon ammattilaiset, joihin hän voi tukeutua ja luottaa.

Kuntoutuminen tarkoittaa kuitenkin vääjäämättä myös luopumista toviksi
 jostain,  joka on melkein koko elämä
 tai ainakin vapaa-aikaa määrittävin elämäntyyli.
Tämä koskee myös vanhempia.

On helppoa sivusta sanoa, että kuntoutumisen kesto on rajallinen,
vain tämä aika,
mutta jos elää hetkessä niin kuin lapset elävät.
 niin aika on kyllä surkean pitkä.
Eikä kukaan  etukäteen oikeastaan pysty sanomaan, mikä on viimeinen määräpäivä
 ja mitä kuntoutumisella lopulta saavutetaan.

Sinä aikana moni kilpakumppani saavuttaa joitain merkittäviä tavoitteita,
saa paranneltuja aikoja ja mitaleja, jotka ovat näkyviä ja helposti mitattavia onnistumisen tuloksia.
Kuntoutuja seuraa sivusta
 - hänellä on vain usko omaan tekemiseen.

Se, että minun kuntoutujani pystyy vielä kannustamaan starttipallille nousevia ystäviään
on jotain niin suurta, etten itse sitä pysty käsittämään.
Se on vahvuutta, jota en voi kuin ihailla
 ja ottaa  hänestä oppia..

Kuntoutumisen polku on myös valtavan yksinäinen polku,
on pakko tehdä omat yksilölliset harjoitteet itsekseen
ja tukijaksi haluava lähestyy usein juuri niillä typerillä kysymyksillä,
joihin ei vastauksia löydy.
Vastaukset löytyvät vasta "sitku" kuntoutus muuttuu taas osallisuudeksi.

Äitinä olen tuntenut valtavaa turhautumista, epäreiluutta ja katkeruuttakin.
 Miksi nyt, miksi juuri minun lapselleni.
Miksi, on suuri ja lamaava tunne.
Tähän pieni kuntoutujani itse ei ole itse juurikaan energiaansa tuhlannut,
kuten äitinsä heikkoina hetkinään

Mutta samaan aikaan
 ja se miksi tätä kirjoitan on se,
 miten olen tuntenut ylpeyttä lapseni rohkeudesta
ja nöyryyttä kuinka hän kykenee suurempiin ajatuksiin ystäviään kohtaan
 kuin minä ehkä koskaan.
Kuinka hän pystyy kannustamaan ystäviään, iloitsemaan heidän puolestaan
Kuinka vahva ja päämäärätietoinen hän onkaan kulkiessaan kohti tervettä tavoitetta.
Hän näkee sen  tähden tästä matkasta, mikä minulta on aika ajoin pilvien peitossa.
Hän on rohkea sietäessään kuntoutumisaikaa,
vaikka kilpailumaailmassa pysyminen kivun ja buranoiden myötä olisi ollut helpompi päätös.

Kuinka hän opettaakaan minua,
-vaikka minun kuuluisi olla hänen tukijansa..


" Olla niin kova, että uskaltaa huilata"
Sitä ei tässä suorittamisen maailmassa moni aikuinenkaan uskalla.
Ihan turha tulla minulle sanomaan, että kasvatamme pullamössö sukupolvea,
Ympärilläni näen monta hienoa lasta, omani mukaanlukien,
 jotka ovat tämän väitteen totisesti vääräksi todistaneet.

Ja ihan tässä samalla lapsestani oppia ottaen
 toivotan sydämestäni onnistumisen iloa jokaiselle tänä viikonloppuna
 uinnin ikäkausimestaruuksiin osallistuvalle.
 Olkoon onni ja ilo myötä jokaisessa vedossa ja potkussa.
Tehdyllä työllä olette paikkanne starttipallilla ansainneet.