Kohti pettymyksiä ja niiden yli

.. kaksi hra perijää saivat taas metsäviirunsa piirun verran solmuun ja samalla kaikkien suunnitelmat jäihin.
Mun vahvuuksia ei todellakaan ole maltti tai odottaminen tälläisissä asioissa.. Mun on vaikea käsittää ihmisiä, joiden on niin vaikea antaa itseltä mitään toiselle, että mielummin  on vaikka ilman itsekkin kunhan toinen ei vain saa enemmän..

Eilen pitelin siis taas tulia talossa, joka ei mitenkään ole minun. Mulla on kummallinen taito kiintyä taloihin ja paikkoihin, ajattelen että jos se kaikki on ollut rakasta jollekkin, mun velvollisuus niitä menneitä ihmisiä kohtaan on jatkaa välittämistä.      
  Niimpä minä siellä parin tunnin välein huuhkin ja touhusin ja samalla ihmettelin lihavoituvia lampaitani.


Saaressa ollessani tunnen aina suurta yhteenkuuluvuutta siihen taloon ja menneisyyteen. Koen usein vahvaa läsnäoloa ja että minut hyväksytään siellä ja että olen rakastettu. Sitä on vaikea selittää, se vain on niin.


Tavastilan talo on minulle edelleen arvoitus, sen entinen asukas oli voimakas mies ja sitä voimaa tunnen siellä edelleen, en tiedä kuuluuko minun edes koskaan olla osa sen talon tarinaa.
Jonain varhaisena aamuna huomasin sanoneeni ääneen huomenen kun astuin sisään, - kylään minä olen edelleen alitajunnassa menevinäni.
Eilen kävin pimeän aikaan laittamassa pellit kiinni ja minua pelotti siellä pimeässä, en yhtään tiedä mikä.


Uskon siihen että asiat ratkeavat aina jotenkin ja tämäkin selviää, turha tässä on etukäteen itkeä.
Näen niin paljon oikeaa murhetta ympärillä ettei tälläisestä edes kehtaa valittaa vaikka välillä surun kyynel tippuukin poskille,
niin monta haavetta ja unelmaa kuitenkin on jo sidoksissa tuohon paikkaan ja vaikea mun on jotenkin tästä vastuustakaan enää irrottaa..

 Peloista huolimatta  taidan olla rakastunut

Rollot 2012

Uuden lipunnosto 11.2.2012

Meidän uimaseuramme on pieni mutta säpäkkä isojen seurojen seassa.. Siksipä laitoin tänään paikalliselle sanomalehdelle tälläisen meilin:

"Rollot ovat vuosittainen kilpauinnin ikäkausikilpailu. Tytöt ikäluokassa 10–12 vuotta sekä pojat 11–13 vuotta

Rolloihin tulee alittaa aikarajat

http://www.uimaliitto.fi/fi/uinti/aikarajat/2012/rollo_2012.pdf

joten sinne ei “vain kauhota”

Tänä vuonna Rollot uidaan Porissa 8.-10.6 Porin uuden karheassa 50m altaassa

 

Uimaseura KoVe-Ve:lta on jo nyt 4 tyttöä alittanut aikarajat yhteensä 9 erilajissa ja vielä on pari uimaria joilla on siihen hyvät mahdollisuudet.

Kous:in uimareista yhdellä on aikaraja alitettuna, Hausilta oli viime vuonna yksi uimari, tämän vuoden tilanne ei ole minun tiedossani.

Nyt kysyisinkin että onko lehdellänne mitään ajatusta, voisiko uimareiden Rolloihin menosta tehdä juttua Kymen Sanomiin?

Ohessa vielä pieni juttu Kalevasta missä on mainittu viime vuoden osallistujamäärät ja kerrottu hitusen siitä tunnelmasta jossa me huoltajina ja kannustajina saamme myös olla ylpeästi mukana.

http://www.kaleva.fi/uutiset/avaa/902693

 

Ystävällisin Terveisin ja vastaustanne odottaen

Päivi..."

Lähestyvä karitsointi

Tässä on vielä n. 3 viikkoa kun Lyylin karitsoinnin pitäisi olla, Miljalla aikaa on vielä n. 4-5 viikkoa.
                 Molemmat uuhet voivat hyvin, mutta on hauska seurata miten he tiineyteensä reagoivat. Jonain päivinä uuhet ovat suorastaan kiukkuisia ja hyvin oman arvon tuntevia, toisena päivänä taas pitäisi melkein sylin päästä.

Lyylillä oli tänään sellainen rakkauspäivä, koko ajan ihan housun puntissa kiinni siihen nojaten ja rapsutellessa etujalka hakkasi jos vähänkin hellyyttelyyn tuli taukoa.
Minulla oli kamera matkassa,  mutta tämän parempaa kuvaa en Lyylistä saanut, koska koko ajan piti olla ihan liki

Miljalla taas taisi karitsat liikkua, koska se seisoi koko ajan hiljakseen erillään muista,
 ikäänkuin kuunnellen vatsaansa silmät sirrillään.  Milja on yleensä hanakka rapsutuksille mutta tänään siihen ei saanut koskea lainkaan.

Milja on itse pahnanpohjimmainen 9 päisestä karitsalaumasta. Tämän kevään reilusti isompi masu saa toivomaan ettei karitsamäärä lähtisi ihan lapasesta :)

 Viime keväänä Milja sai kaksi täydellistä karitsaa joista Hilla on toinen


Näissä kuvissa on itseasiassa kaikki minun kolme lammastani..
Vähän olen salaa toivonut ettei meille enää pässiä otettaisikaan. Erkin mukana meni niin suuri pala sydäntä ettei homma alusta jonkun toisen kanssa vielä kiehdo ja elämä pelkkien lampaiden kanssa on sata kertaa helpompaa, joskin myös tylsempää

Arjen pyöritystä

Tää on taas niitä viikkoja joilloin hitaasta elämästä puhuminen olisi vinoiluksi käsitettävä asia.
 Mies on tehnyt yli kellon ympäripäiviä ja itsellä lähes kaikki vuorot tällä viikolla ovat illalla ja yksi vapaakin vain tänään. Miehen kanssa ollaan nähty vain sohvalla iltaisin n. klo 22 maissa ja sillonkaan en ole ottanut tolkkua hänen tajunnantasostaan :)
Lapset olen tavannut aamuisin ennen kouluunlähtöä..

Silti mä kerkeen haaveilla ja suunnitella. Mun mielikuvissa meidän "laumassa" on reipas kaverikoira, joka tekee mun kans kaikkea eikä koskaan laita mistään hanttiin. Yhdessä meillä olisi niin hyvä. Kai nää tunteet juontaa lapsuudesta, jolloin minulla oli semmoinen  koira,  Piku.

Nyt aikuisena, monen vuoden jälkeen mä olen lähellä taas sitäkin unelmaa. Nyt mun haaveissa on "vähänkäytetty" koira joka surukseni on pohjoisessa ja minä täällä etelässä ja näillä aikatauluilla tuntuu mahdottomalta lähteä koiranhakumatkallekkaan..

Mutta ehkä jossain ja jossainvaiheessa on se minunkin oma kaverini odottamassa meidän luokse pääsyä niinkuin minä odotan jo häntä.

Lampaiden karitsoinnit lähestyvät, niin lähestyy myös reilu vuosi sitten tilattu Canarian matka. ihankuin Erkin huumoria tämäkin, - Lyylin la on sama kuin meidän kotiutumispäivämme!

Miljan onneksi siitä vasta parin viikon päästä

Viime kesänä Lyyli hoiti karitsointinsa mallikkaasti, joten toivon hartaasti että myös tänä vuonna Lyyli tekee ihmisestä tarpeettoman katselijan.

Ympärillä on ihmisiä jotka voivat Lyyliä tarvittaessa auttaa, mutta ollaan me Lyylin kanssa yhdessä jo kaikenlaista koettu, niin olisi sääli jos en olisi tätä kartsointia hänen tukenaan.
Mutta mä uskon Lyylin klaaravan tämän, niin reipas lammaslauman emäntä siitä on kehkeytynyt ettei olisi uskonut, kun muistaa millaisen ruipelon arkajalan me aikanaan Erkin matkassa Iitistä toimme.


Mutta turha murehtia etukäteen asiaa, jonka kuitenkin uskon menevän hyvin..

Mutta siitä koirasta en silti lakkaa haaveilemasta


Tee suunnitelmasi niin mielikuvituksellisiksi kuin pystyt, koska 25 vuoden päästä ihmettelet, miten keskinkertaisilta ne jälkikäteen näyttävät. Silloin ihmettelet, mikset tehnyt sata kertaa suurempia suunnitelmia. — Henry Curtis

Kotikisojen jälkeistä elämää

Eilen oli Kotkassa taas kansalliset uintikisat.. Oma Eevini ylsi mun mielestä taas parhaimpaansa, jos oikein tulkitsin kun en ole vielä tarkemmin tuloksia katsoa, niin Eevi paransi aikaansa joka lajissa.. 5 starttia joista tuli 2 henkilökohtaista kultaa ja kaksi viestikultaa..

 

Oman ryhmäni sisäänajo kisamaailmaan sujui varsin mallikkaasti 6/7 hyväksyttyä uintisuoritusta eli siis yksi hylsy pallilla liikahtamisesta, mikä on varsin ymmärrettävää kun kaikki on niin jännittävää ensimmäisessä startissa.. Mä olen kovin ylpeä

http://www.kymensanomat.fi/Urheilu---Tulosp%C3%B6rssi/2012/02/11/UINTI%3A+Kristina+Cruises+-kisat+Kotkassa+11.2./2012312928640/53


Mun koirakuume ei ota laantuakseen... Miesparka yrittää vastustella ja mäkin yritän ajatella järkevästi, mutta kuume on kova.. Apulan sivut ovat sangen  kovassa käytössä.. Voi voi..

Varoitus

"Kun tulen vanhaksi minä pukeudun violettiin
ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle
ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat
ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävälle
ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita
ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja
korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa
ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista
ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä
ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla
tai pelkkää leipää ja pikkelssiä koko viikon
ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta roinaa laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita
ja maksaa laina kiltisti eikä puhua rumia kadulla
ja näyttää lapsille esimerkkiä.
Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?
Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan
kun minä yhtäkkiä olen vanha ja pukeudun violettiin."

- Jenny Joseph -

Muutos

Mä olen miettinyt tätä blogia, että pitäisikö sen rinnalle tehdä toinen enemmän hirsitalon entisöintiä koskeva blogi, johon voisi tallettaa remontin aikana tapahtuneita asioita. Vai pitäisikö tämän nyt olemassa olevan nimi muuttaa?

Mutta kun ajattelen niin on edelleen niin että elämä lammaksien kanssa sai todella aikaan tämän sysäyksen halusta maalle ja halusta elää rohkeasti oman näköistä elämää.

Joten tällä jatketaan.. 
 Täältä tulee edelleen löytymään kaikenlaisia tapahtumia meidän elämästämme, elämästä jota edelleen värittää suuri rakkaus lampaisiin ja erääseen tiettyyn pässiin.

Koirakuume on minulla tällä hetkellä valtaisa, vietän joka päivä aikaa apulassa , josko sieltä löytysi meidän laumaamme sopiva reppana.

Pennut ovat ihania, mutta pidän ajatuksesta että koti meidän kanssamme olisi jonkinlainen pelastus, merkityksellinen asia jollekin, joka on jo alustavaksi sisäsiistiksi oppinut. Mutta malttia kai pitäisi tämän asian kanssa jostain löytää..

Matkalla kotiin

Ihmeellistä ... käsittämätöntä.. Näköjään tällä kertaa täällä hiljaa toivominen tuotti tulosta.


Kanssaperijä kaikessa ystävyydessään on suostunut maiden jakoon ja meille se tarkoittaa sitä että aloitamme pitkän eikä varmaan niin helpon matkan kotiin..

Haaveista on tulossa totta ja me alamme siirtyä pysyvästi maalle asujiksi..

Monta aikaa ja remonttia on vielä edessä, enemmän kuin varmaan uskallamme edes tässä vaiheessa kuvitella, mutta kaikki ne kuvitelmat ja mielikuvat joita meillä on ovat voimakkaampia ja vetävät meitä kuin näkymätön voima eteenpäin..

Vielä kun nyt suullisesti sovittuihin asioihin saadaan nimet alle niin uskaltaa vapaammin iloita

Haaveita ja pakkomiellettä

Tällä hetkellä me asumme vielä vakituisesti  "kaupunkikodissa" emmekä lampaiden ja kanojen kanssa ympäri vuoden samassa pihapiirissä..

Meillä itsellämme on selkeä käsitys tulevasta pihapiiristämme, missä saisimme elää lähellä luontoa ympärivuoden emmekä vain kesäisin..
Kaikki on jo niin lähellä muttei kuitenkaan millään tavoin selvää..

Kannan sydänalassani suurta vastuuta siitä talosta ja annan aikaani ja energiaani talon huoltamiseen näinä raskaina pakkaspäivinä, mutta silti naurankin että olen  vakavassa huoltosuhteessa taloon johon minulla ei ole kuin kummallinen velvollisuus menneitä ihmisiä kohtaan, mutta mitään en omista..
            Mutta vaikken mitään sieltä omista, äärettömän paljon olen saannut, mahdollistihan talon entinen isäntä meille ottaa lampaat vakituisiksi perheenjäseniksi eikä vain kesäkavereiksi..

Paljon olen miettinyt sitä miten paljon haaveestaan saa puhua ääneen, onko se edelleen totta että mitä toivoo se pitää olla ääneen sanomatta jotta toive toteutuu??
Että jos oikein hartaasti toivoo ja välillä sanoo sen ääneenkin oman kodin ja perheen ulkopuolella niin sekö ei toteutuisikaan?
Ja on kai se niinkin että haaveidenkin eteen saa tehdä töitä, uhrata aikaa ja todennäköisesti vielä enemmän rahaa että unelmasta tulee totta?

Mutta silti kovasti toivon ja asioitani lähes mustavalkoisesti läpi ajan mieheni kanssa, jotta yhteisestä tavoitteesta tulisi meidän arkeamme


"he kulkivat toistensa olkaan nojaten...



sä luulit ei tällaista paikkaa olekaan


missä päänsä voi toisen syliin upottaa


on ylhäällä kotka vain taustanaan avaruus


kuin holvikirkko se lammen katoksi kaareutuu"

Hämäriä kuvia rakkaudesta

Vielä on ikävää paljon jäljellä..

Mutta on paljon myös iloa ja elämää, eikä nämä pakkaset ainakaan arkea eläimien kanssa helpommaksi tee..

Silti laumastamme ja sydämmistämme puuttuu edelleen johtaja, häntä taidamme kaivata iäti.

 Ei Riinalla ole vieläkään helppoa eikä tämä video taida oloa helpottaa mutta kultaisia muistoja täytyy varjella

Si

Rakkaudesta laulu

Sitä minä vaan että kun Erkin kuolemasta on kulunut yli kuukausi ja minulla on edelleen se pässin kokoinen reikä sydämessä.. Paikkaako sitä koskaan kukaan tai mikään..?

Kynttilänvalossa

Tuuli on ollut parina viime päivänä ollut aika hurja, saaressakin on puu kaatunut aitan päälle muttei onneksi aitan katosta sisään..
Tuuli ei kuitenkaan ole yltänyt minun sisälleni, mieleni on kuin tyyni vesi, ajatukset seisovat paikoillaan ja pyörivät tyhjää.. Erkin jälkeistä elämää on vaikea hahmottaa, samalla kuitenkin mietin kaiken tarkoitusta ja sitä että pitäisikö minun nähdä jotain seuraavaa tai huomaanko varmasti sen kun aika on sopiva?

Erkki tuli työstämään veljeni kuoleman jälkeistä surua, täyttäen sen tyhjyyden suht suuresti.. Se rakkaus vei eikä vikissyt.. Kyllä mä oikeasti luulin silloin kun Erkki olisi pitänyt kesälammasajan jälkeen palauttaa että, se olisi ollut mahdollista, mutta viime päivinä olen useaan kertaan löytänyt itseni muistelemasta sitä auton rinnalla juoksevaa pikkupoikaa.. En mä ennen sitä ollut tajunnut miten me kuuluttiin yhteen, en ennenkuin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt erota.. Uuhesta ja toisesta karitsasta kykenin eroamaan, mutta ero Erkistä ei ollutkaan mahdollista. Ei, ei ennenkuin nyt..


Erkin haudan päällä roikkuu puussa lyhty, olemme pitäneet siinä kynttilää palamassa parina yönä.. Hauta on metsän reunassa, joten kynttilän valo valaisee pitkälle pimeyteen.. En tiedä kuka on oivaltanut viedä kuolleiden muistoksi kynttilöitä aikanaan, enkä muista onko kynttilä koskaan antanut niin suurta lohtua kuin nyt se siellä syksyisessä metsänpimeydessä antaa.. Valo on täydellisen kaunis..

Olen käynyt päivittäin myös elävien lampaiden, kuten heitä nyt olen nimittänyt, luona.. Siellä kaikki on ennallaan eikä mikään kuitenkaan ole niinkuin ennen.
Erkin jälkeen jäi niin paljon rakkautta annettavaksi että oikein säälittää seuraaava uhri, joka saa sen tunnemyrskyn taakakseen. Erkki rakasti olla lähellä, liki, huomionkeskipisteenä. Kukaan muista lampaista ei ole samanlainen, nämä ovat paljon arempia ja itsellisempiä. Ehkä siihen tulee nyt muutos.

 Odotan kovasti että sää kuivaisi ja pääsisimme lammasneitojen kanssa metsäretkelle, silloin sen oikein näkisi millainen lauma me nyt olemmekaan, kun ei ole yhtä hönksää narussa.. Mä niin kaipaan just nyt niitä yhteisiä metsäretkiä, voitas vaan olla yhdessä

Viimeinen kuva Erkistä, huonolla asetuksella sekin,,,

Tämä on tämmöistä ajatuksenvirtaa vailla suurempaa suuntaa joten taitaa olla parempi päättää se tähän ja sanoa vain, että mulla vaan on niin ikävä vaikka kuinka koitan olla reipas.. Mulla on niin ikävä!!

Kun oikein rakastaa niin ikävän määrä on suunnaton

Voi luoja tätä ikävän määrää.. Miten tuska sattuu lyöden kuin puukkoa kylkiin, jalkoihin, sydämeen.. Mulla on niin järkyttävän paha olla ja suunnaton tyhjyys mun sisällä..

Jos rakastaa toista niin paljon kun mä rakastin Erkkiä niin kuinka mä annoin tän tapahtua? Miks mikään tai kenenkään lamppu ei syttynyt ettei Erkki saanut leikkauksessa jäykkäkouristuspiikkiä? Mä aina uskon et joku johdattaa meitä oikeisiin valintoihin, mut miks mä nyt läksin tälle tielle ja samalla uhrasin sen joka oli mulle niin rakas??

Mä en näe nyt tietä jota lähtisin kulkemaan. Yli kolme vuotta lampaita koskavat päätökset on tehty aina ajatellen että Erkki laumanjohtajana ja suurena persoonana on se ketä ensimmäisenä ajatellaan, ei sillä etteikö muidenkin lampaiden hyvinvointi olisi tärkeä mutta mikä toimi Erkillä, se palveli myös tyttöjä ja karitsoja..

Erkki oli suuri persoona, omanlaisensa legenda jo eläessään ja näköjään se on niin että legendat kuolevat nuorina myös pässien maailmassa..

Erkki ei päästänyt meitä helpolla ei edes pienenä poikana kun se oli aina hukassa ja pikkasen pihalla kaikesta.. Mutta jos joku osasi näyttää rakkautensa, niin Erkki. Tosin se osasi näyttää myös sen, kun hermo paloi luisessa pääkopassa..  '
Vuosien myötä opin lukemaan Erkin mietteitä sen katseesta, joten tiesin jo illalla mitä Erkkikin tiesi.. Kuolema tulisi erottamaan meidät ihan pian..

Erkki eli hetkessä
 ja mä olen jumalattoman kiitollinen siitä mitä rohkeutta sen eläimen kanssa eläminen on minulle antanut.. Ja jos mä mitään tästä matkasta olen oppinut niin sen etten mä siitä koskaan tule tinkimään vaikka kuinka jostain olisi tyhmää tai typerää tehdä asioita vastoin yleistä mielipidettä
... Koskaan ei ole typerää rakastaa vaikka kohteena olisikin vain hassu ja voimakas pässi.. Se pässi oli meidän laumamme johtaja.. se pässi oli minun sydämeni sankari ja minun on niin ikävä

Reikä aidassa

... Reikä aidassa... siis joo, sattuuhan semmosta vanhassa maalaispihassa...

Olimme tänään mieheni kanssa pitkästä aikaa molemmat töissä yhtäaikaa ja kun tulimme takaisin saareen oli vähän tunnetta pinnassa.

Lammasaitauksien välissä olevassa aidassa oli yhdessä nurkassa "vuoto" mutta kun lammas on luonteeltaan utelias säätäjä niin tuskin on mennyt aikaakaan kun siitä on tunkenut itsensä läpi uuhi poikineen.
                 On Erkillä ollut taas riemua kun emännät ovat saapuneet peppuineen vierailulle eikä ihmisiä ole ollut esiliinoina, ei sillä että minusta siinä hommassa mitään haittaa olisikaan. Onhan todisteena ymmärtämättömyydestäni kaksi suloista karitsaa

Molemmat uuhet imettävät edelleen, joten nyt vain toivotaan että se on riittänyt ehkäisyksi, sillä vaikea on uskoa etteikö Erkki olisi temppujaan esitellyt.




Milja alkaa selvästi vieroittamaan karitsojaan, se ei enää huutele jos karitsa on liian kaukana, tokkopa välillä edes vastaa karitsojensa huuteluun, ruoka itselle kiinnostaa paljosti enemmän.

Otto alkaa jollain tasolla ymmärtää erilaisuutensa mammaansa ja siskoonsa verraten ja on parina viime päivänä hakeutunut Erkin seuraan. Erkki suhtautuu pikkupoikaansa herkän suopeasti muttei laske ihan jaloille.

Otto röyhistelee iskälle

Äijillä on ollut hauskaa poikapainia yhdessä ja Otto on innostunut hienoihin hyppyihin ja loikkiin elvistelellessään taitojaan vanhemmalle pässille. Erkin tapa katsoa Ottoa on kaunis ja hellä.

Voi tuota hellyyttä silmissä

Aamua

Meri on kuin timanttia tuossa ikkunan edessä auringon säteillessä siihen. Tupa on vielä hiljainen lasten nukkuessa aitassa kavereineen. Mulla on vielä vapaa ennen työputken alkamista. Joten hetki minulle, kahville ja koneella istumiselle. Tämä kesä on jo nyt ollut meille hieno, lasten loma, Eevin uintikisat, kahdet karitsoinnit ja terveet lampaat ja siirtyminen saareen.

Tytöt tutustuu, Hilla ja Peppi

Pojat, Otto ja Eemeli

Kaksi isompaa karitsaa on aika rauhallisia jo, syöminen ja mamma vaan kiinnostaa. Milja imettää tissimaakareita vielä hörppymeiningillä, mutta jos karitsa katoaa ja huutelee ei Milja paljon päätään puskasta sen takia nosta.

Tissimaakarit rannassa

Milja itse on tällä hetkellä porukan hankalin lammas, lisäksi että se on teinimamma se on myös uhmaikäinen yksi vuotias. Selvästi se tietää sääntöjä mutta peppukeikkuen menee sinne minne ei saisi eikä tule pois tai menee heti kohta takaisin kiellettyyn paikkaan. Sen kanssa menee joskus niin hermo ja lapsetkin hermostuu kun Milja ei kuulemma tottele.

rasavilli mamma-Milja

Erkistä tullut ihan lälly, kun sen tahdon tietää ja vähän myötäilee niin se on lampaista helpoin koska se liikkuu narukaulassa ja on aina siis siellä missä toivotaankin. Eilenkin kävimme vain Erkki mukanamme metsässä saattamassa lapsia vastarannan mökille niin Erkki oli ylenylpeä ja tyytyväinen ollessaan kävelyllä lapsilauman kanssa. Tosin retkemme käänsi ympäri metsässä ollut käärme.

Riina ja Erkki

Vähänks osaan olla söpö

Sitäkö tää on?

Mut nää pikkuiset, vahinkolapset, ylimääräiset jne, Tuolla ne kirmaavat pitkin pihaa pitkiä aikoja, nauttivat toisistaan ja vapaudesta. Lopulta kun väsy iskee ne käyvät Lyylin tissillä ja asettuvat vierekkäin lepäilemään lähelle äitiään.
Niiden juoksemista, riekkumista, paikallaan pomppimista ja toistensa töhnimistä on lupsakkaa katsella. Huippureippaita karitsoja, Peppi ja Eemeli.

Mutta nyt, lasten kanssa veneretkelle vastasaaren laguuniin.. 

                  Ihana kesä... Ihana meri... Ihana elämä...