Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Emon Onni

Maia on siis meille eläinsuojelusta haettu koira. Nuori tyttö ja emo jonka säilytysaika siellä on ymmärrykseni mukaan ollut n. vuoden verran.
                Me olemme eläneet yhdessä samasta päivästä kuin tänne muutimme eli vappuaatosta.

 Maian touhuja katsellessa usein miettii, että osaako se ajatella miten erilaiseksi sen elämä meidän kanssamme onkaan muuttunut.

                 Näkikö se koskaan unia ihan omasta perheestään siellä häkissä tai tiesikö se, miltä tuntuu kun makaa kuumana päivänä viileässä lammessa tai miten se koki kun 11 pentua toisensa jälkeen lähti uusiin koteihinsa?


Meripäivillä meillä kävi ohimennen lapsen kaveri, joka kertoi että hänellä on aivan samannäköinen koira kuin Maia, joka on haettu lokakuussa n. 3kk vanhana pentuna eläinsuojelusta.

 Nopeasti ymmärsimme että Maialle on löytynyt jotain kultaakin kallimpaa.

Eilen illalla tämä Pipsa tulikin jo vierailulle eikä ollut epäilystäkään etteikö tytär ollut löytänyt emonsa..

 Maia sai taas olla Mamma, kuten häntä oli eläinsuojelussa kutsuttu, mutta nyt vapaana omalla maallaan.


"Kuinka minut sä löysit, oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?
Maailman tiet ovat haaraiset, risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.
Kuinka outo on aika, tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi
tuoksu!


 Sinun tuoksusi viesti on aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus, hiljainen, vakaa.
Se, kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo."

        -Lauri Lehtinen-









Illalla Maialla oli vaikeuksia asettua, pihalta ei olisi millään malttanut tulla sisälle kun kaikki hajut piti moneen kertaan vielä haistella. Ikkunasta toiseen se ravasi katselemassa, josko Pipsa saapuisi takaisin.


Se miten Onnellinen Maia oli omastaan teki meidätkin äärettömän onnellisiksi
-Maia on nyt omassa kodissaan, mutta silti hänellä on taas jotain menneisyydestä jonka hän varmasti kuvitteli kadottaneensa.


 Maia on taas emo,  Mamma lapselleen!



torstai 9. helmikuuta 2012

Muutos









Mä olen miettinyt tätä blogia, että pitäisikö sen rinnalle tehdä toinen enemmän hirsitalon entisöintiä koskeva blogi, johon voisi tallettaa remontin aikana tapahtuneita asioita. Vai pitäisikö tämän nyt olemassa olevan nimi muuttaa?

Mutta kun ajattelen niin on edelleen niin että elämä lammaksien kanssa sai todella aikaan tämän sysäyksen halusta maalle ja halusta elää rohkeasti oman näköistä elämää.

Joten tällä jatketaan.. 
 Täältä tulee edelleen löytymään kaikenlaisia tapahtumia meidän elämästämme, elämästä jota edelleen värittää suuri rakkaus lampaisiin ja erääseen tiettyyn pässiin.

Koirakuume on minulla tällä hetkellä valtaisa, vietän joka päivä aikaa apulassa , josko sieltä löytysi meidän laumaamme sopiva reppana.

Pennut ovat ihania, mutta pidän ajatuksesta että koti meidän kanssamme olisi jonkinlainen pelastus, merkityksellinen asia jollekin, joka on jo alustavaksi sisäsiistiksi oppinut. Mutta malttia kai pitäisi tämän asian kanssa jostain löytää..