tiistai 21. elokuuta 2018

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla

Ostin pääsylipun opiston kirjoituskurssille.
Haave,
 joka on odottanut toteutumistaan.
Polku jonka päämäärä en tohdi tunnistaa,
 mutta oletan tässä asiassa matkan olevan se tärkein.
Pidän tästä kirjoittamisesta, suhtaudun siihen suurella jännitteellä ja jännityksellä,
 vaikka toisaalta se on harrastus siinä missä vaikkapa sukkien kutominenkin.

Kirjoittamisprosessi on parhaimmillaan ja pahimmillaan 
suuri tunnestunami, 
kirjoitan lähes kaiken alitajunnan kautta.
Vie aikaa että voin palata teksteihini,
 josko edes palaan
enkä aina edes tunnista että noinko mä sinne kirjotinkin,
 tuliko tuo lause minusta.

Näin tv:ssä Eva Walstörmin haastattelun taulujen maalauksesta
 ja tunnistin kaiken sen mitä hän kertoi siitä fyysisyydestä,
 jota teoksen tekeminen on.
 Jotain tulee alitajuntaisesti läpi
 ja pahimmillaan voima aiheuttaa oksennuttamisen kaltaisen tunnetilan.
Tuntui hyvältä ymmärtää että en ole tuntemusteni kanssa yksin.

Mietin jo paljon sitä 8 henkilön ryhmää, 
tuleeko meistä tietyn asian sielunkumppaneita,
 olenko aivan outolintu siinä porukassa,
 kypsymätön raakile tasoon verattuna. 
Riittääkö tavoitteeksi, että haluan oppia kirjoittamaan?

On mulla myös pieni oma haave
Teen työtäni muistisairaiden parissa
Koen ja näen kuolemaa ja sen läheisyyttä paljon.
Näen miten ihmisten elämä hiipuu tarinaksi
 ja miten niistä tarinoista puuttuu usein valtavia palasia.

Mitä meistä tänne jää kun itse olemme poissa?
Tai tauti syö muistomme
Kuka sinun tarinasi tuntee?
Mitä jos tarina jäisikin paperille,
 tiedostoksi.
Joku saisi tietää elämänvalintojesi syyt ja seuraukset.
Joku joskus lukisi sinun pienen arkisen onnesi.


 Mistä olet ollut onnellinen
 minkä surun kanssa käyt iltaisin nukkumaan, 
Mikä jäi kesken?
 Mikä auttaa sinua hengittämään? 
Mistä arpesi ovat syntyneet?
 Kuka sinä olet?
Mikä on sinun tarinasi?

Tähän saumaan ovat myös "kerro minulle" kirjat,
 mutta olisiko minulla silti annettavaa?

Itse mietin usein jonkun suuren tunnekuohun kohdalla,
 että näinkö mummikin olisi ajatellut
 tai mitenhän se mamma tämän asian olisi kohdannut? 
Vai vaariko jalanjälkiä kuljen?
 Kuka minä oikein?

Vaari <3 mummi
Aarne <3 Toini
Mies <3 nainen

Valtavalla jännityksellä odotan uutta kurssiani.
Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla,
 siksi sinäkin taisit olla nyt poluistani eräällä, 
osana minun matkaani, 
 <3 kiitos,
 jos pääsit tekstissä tänne asti ;)

4 kommenttia:

  1. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, miten vanha ja edelleen paikkaansa pitävä totuus se onkaan!
    Olen julkaissut nyt kaksi kirjaa ja tosiaan, olen joskus miettinyt, että sitten kun olen edesmennyt, nämä tekstit löytyvät ehkä vielä jostain tietokannasta tai antikvariaatista. Ehkä minustakin jää pieni jälki elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi, sepäs se on jännä juttu miksei riitä vain kirjoitella itsekseen vihkoja turvoksiin?
      Ihanaa, jäädä seuraamaan sinun kulkuasi ;)

      Poista
  2. Tsemppiä! Itse myös menossa kahdelle kurssille ekaa kertaa elämässäni ja kyllä jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisipa hauska saada vertaistukea ja yhteistä ihmettelyä.. Ihan uusi polku vieraiden ihmisten keskellä ja kun aika avoin täytyy olla uskaltaakseen.. Tsemppiä myös sinne .. ja ehkä palailemme tunteisiin vielä ;)

      Poista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)