#kanajuttuja

Meillä on kanoja ollut siitä asti kun mies täytti 40v.

Miehen ystävät ehdottivat, että ostaisivat lampaan, sanoin 

että ei hitto,

 ennemmin vaikka kanoja

Vähän mies ihmetteli, 

että miten ihmeessä ovat keksineet kanoja ostaa ;)

Ensimmäiset kanat olivat kukko ja kaksi kanasta.

Kukko, Börje, osottautui niin pahapäiseksi että naapurin avuksella pääsimme siitä eroon

 ja saimme ylikiltin Hjördiksen vaihdossa.

Kanojen kanssa elämä on helppoa ja pientä,

 silti arki niiden kanssa on suurta.

Kanojen laumahierarkia ja sosiaaliset tavat ovat touhua,

 jota voisi seurata tuntikausia

En voi lakata ihmettelemästä,

 miten niiden pieniin päihin mahtuu niin paljon ymmärrystä.

Ja ne kanat, jotka olen saanut tuntea vanhaksi asti ovat erottuneet luonteensa

 ja käyttäytymistottumustensa myötä toisista. 

Niistä on kasvanut persoonia isolla P;llä.

Niimpä sitä kautta on myös nimet heille tulleet; Pallo, Hyppy, Helmi..

Meillä kanat ovat pihalla vapaana, ne tietävät oman pihan ja turvarajat  hyvin

 eikä katoamisia juurikaan ole ollut.

Tuurilla varmaan on menty,

 mutta kanojen vapaana elely ja meidän kanssa hengailu

 on ollut meille suurempi arvo

 kuin niiden vangittuna eläminen ehkä pidempään.

Yöksi suljemme navetan ovet ja tarkistamme,

 että kaikki ystävät ovat omilla tutuilla nukkumapakoillaan

Tänä kesänä olen saanut

 hautomisviettisten silkkikanojen myötä oppia kanojen munien kehittymisestä 

ja  kuoriutumisesta paljon.

On elämän suurta ihmettä, 

kun ihan tavalliselta munalta näyttävä muna alkaa piipittämään

 ja pienestä viillosta vilkahtelee pienen pieni nokan pää.

Siinä kohtaa ei ole muuhun pystynyt kuin kanalassa ravaamiseen

Kuoriutumisen ihme

Nyt meidän on silkkiemoilla molemmilla omat kaksi tipustaan.

Toisen poikaset ovat myös silkkejä,

 mutta toisen munista onnistui vain hybridien poikaset,

 joten olemme uuden edessä kun joskus laumasiirto on edessä.

Pienten ensimmäinen multakylpy itse valitsemassaan paikassa

Kanojen myötä olen joutunut myös itse opettelemaan vanhan tai kipeän eläimen lopettamista.

Siihen hetkeen olisi kai monta nopeaakin tapaa, 

mutta olen itse opetellut tavan, 

jossa keskitän kaiken sen rakkauden jotka minulla on antaa 

ja "halaan" ja paijaan kanan syliini,

 samalla toisella kädellä pidättäen sen hengitystä.

Nopea sekin, mutta samalla hoivaava.

Tiukka ja voimakas hetki, kyynelillä kastettu,

mutta uskon, että meille molemmille se oikea.

Useimmat kanat olen vienyt metsään, 

lahjaksi ja uhriksi ruokaa tarvitseville, 

elämän kierto on armollinen ajatus  kun täytyy luopua.

Itsehän emme pysty näitä pieniä ystäviämme 

ja pihamme liikkuvia koristeita syömään.