maanantai 22. lokakuuta 2012

Missä onni?

Mitä se onni on?

Onko se sitä että saa poltella kynttilöitä ja katsella illan laskeutumista pellolle?

Onko se sitä että polttelee tulia uunissa niinkuin ei maailmassa ei tärkeämpää tekemistä olisi

 
 
Onko se sitä että on tehnyt jonkin päätöksen ja saanut itselleen uuden suunnan?


Sitä se on ainakin että on hetken yksin ja odottelee perhettä saapuvaksi kotiin.

On se myös sitä että ohimennen käsi saa koskettaa sohvalla nukkuvan kissan turkkia.

Onhan se myös sitä, että saa kuunnella koneelta juuri niitä lauluja kauniita lauluja, joita mieli janoaa.

Edu Kettunen - maailma ilman sua



Ja on se myös sitä, että saa vaan olla kotona kaikkien niiden listassa olevien iltavuorojen keskellä.

Onni oli myös  siinä hetkessä, kun hain kylmästä puuvajasta halkoja ja huomasin miten koira tuli istumaan ovelle,
jäi odottamaan juuri minua, jotta saan korini täytettyä
                                     ja saamme yhdessä mennä takaisin sisälle lämpimään.



                                        Onnihan on ihan tässä kokoajan.

 Ja olen juuri nyt  niin onnellinen että ehdin sen  huomata.

                                Eikä juuri nyt minkään tarvitse olla toisin.





1 kommentti:

  1. Oi kuinka ihanasti kirjoitit. Aivan herkistyin koska tuo on niin totta. Onni on monesti niin vieressä koko ajan eikä sitä ehdi huomaamaan. Ihanaa päivää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)