maanantai 30. heinäkuuta 2012

Yhtenä iltana

Täällä on toivuttu Meripäivien voimia kuluttavasta sosiaalisesta tapahtumasta. Kivaa oli, tänäkin vuonna. Aina sitä on kuitenkin yhtä ilahtunut kun päivät ovat ohi, -Huh, hyvinhän se meni!


Eilen illalla nuoremman tytön uintikavereita tuli yökylään, ihanaa kuunnella tyttöjen ajatuksia ja mielenjuoksuja. Olympialaisten uinnit tietenkin veivät päähuomion iltaohjelmassa, tekniikat tuli tarkasti arvioitua.
Mikäpä sen loogisempi ja hauskempi illan lopetus kuin yöuinti.
 Lajeina oli tasapainoilua, pukkitaistelua uimalelulla, soutua sekä tietenkin perhosen viesti.








Ihanat, ihanat lapset jotka kasvavat liian nopeasti, onneksi aika ja onni pysähtyivät lammella hetken.






Lampaat olivat mielissään yöruokailun keskeytymisestä, voisihan olla että kumisaappaissa lammelle tallaavilla ihmisillä olisi ollut pyyheviittojen alla muutama korppu yöpalaksi.




Täti Ruskea ei nuku öitään orrella toisten kanssa vaan viihtyy paremmin yksin ikkunalla, jossa se voi vahtia pihan elämää.
Nykyään se täytyy iltaisin työntää pepusta sisäänpäin, jotta ikkunan saa suljettua petojen varalta.

Ensin vahditaan yöjuoksut, sitten vasta ikkuna kiinni!



Ohi kulkevat ukkospilvet, malttaako tässä nukkumaan käydäkkään?


1 kommentti:

  1. Hei!
    Kylläpä on tuo yökuva lampaista upea. Jotenkin niin aavemainen, muttei kuitenkaan pelottava ja ja kauniin sävyinen.

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)