Kynttilänvalossa

Tuuli on ollut parina viime päivänä ollut aika hurja, saaressakin on puu kaatunut aitan päälle muttei onneksi aitan katosta sisään..
Tuuli ei kuitenkaan ole yltänyt minun sisälleni, mieleni on kuin tyyni vesi, ajatukset seisovat paikoillaan ja pyörivät tyhjää.. Erkin jälkeistä elämää on vaikea hahmottaa, samalla kuitenkin mietin kaiken tarkoitusta ja sitä että pitäisikö minun nähdä jotain seuraavaa tai huomaanko varmasti sen kun aika on sopiva?

Erkki tuli työstämään veljeni kuoleman jälkeistä surua, täyttäen sen tyhjyyden suht suuresti.. Se rakkaus vei eikä vikissyt.. Kyllä mä oikeasti luulin silloin kun Erkki olisi pitänyt kesälammasajan jälkeen palauttaa että, se olisi ollut mahdollista, mutta viime päivinä olen useaan kertaan löytänyt itseni muistelemasta sitä auton rinnalla juoksevaa pikkupoikaa.. En mä ennen sitä ollut tajunnut miten me kuuluttiin yhteen, en ennenkuin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt erota.. Uuhesta ja toisesta karitsasta kykenin eroamaan, mutta ero Erkistä ei ollutkaan mahdollista. Ei, ei ennenkuin nyt..


Erkin haudan päällä roikkuu puussa lyhty, olemme pitäneet siinä kynttilää palamassa parina yönä.. Hauta on metsän reunassa, joten kynttilän valo valaisee pitkälle pimeyteen.. En tiedä kuka on oivaltanut viedä kuolleiden muistoksi kynttilöitä aikanaan, enkä muista onko kynttilä koskaan antanut niin suurta lohtua kuin nyt se siellä syksyisessä metsänpimeydessä antaa.. Valo on täydellisen kaunis..

Olen käynyt päivittäin myös elävien lampaiden, kuten heitä nyt olen nimittänyt, luona.. Siellä kaikki on ennallaan eikä mikään kuitenkaan ole niinkuin ennen.
Erkin jälkeen jäi niin paljon rakkautta annettavaksi että oikein säälittää seuraaava uhri, joka saa sen tunnemyrskyn taakakseen. Erkki rakasti olla lähellä, liki, huomionkeskipisteenä. Kukaan muista lampaista ei ole samanlainen, nämä ovat paljon arempia ja itsellisempiä. Ehkä siihen tulee nyt muutos.

 Odotan kovasti että sää kuivaisi ja pääsisimme lammasneitojen kanssa metsäretkelle, silloin sen oikein näkisi millainen lauma me nyt olemmekaan, kun ei ole yhtä hönksää narussa.. Mä niin kaipaan just nyt niitä yhteisiä metsäretkiä, voitas vaan olla yhdessä

Viimeinen kuva Erkistä, huonolla asetuksella sekin,,,

Tämä on tämmöistä ajatuksenvirtaa vailla suurempaa suuntaa joten taitaa olla parempi päättää se tähän ja sanoa vain, että mulla vaan on niin ikävä vaikka kuinka koitan olla reipas.. Mulla on niin ikävä!!