Ikävä

Ikävä

Hoidan ja hellin sitä.

Rintakehää pakottaa,
 selkää särkee.

Itku.

Ikävä saareen.

Ikävä juurille.

Ikävä minuun.

Kuuntelen musiikkia, 

joka kuljettaa minua siihen olotilaan,

 jonka tiedän saaressa kokevani

Ikävöin ihmisiä  

jotka liittyvät saareen.

Hengittelen, 

muistelen

 ja lietson oloani.

Pakkailenkin, koska tiedän että minun on mentävä.

 Siellä minua odotetaan,

Sinne minä odotan.

Kohta kaikki on hyvin.

Sydän sanoo niin.

Rakkaus sanoo niin.

Mielessäni olen jo perillä.

Mummohuone

Remppa ei oikein etene, 

eikä siitä arvaa suuremmin huudella.

Semmoista se on, 

välillä mennään isoin harppauksin kohti valmiimpaa

 ja välillä taas tuntuu,

että tehdään 

-Ei mitään.

Tämä on kammari, 

"mummonhuone"

olohuoneen jatkona.

Taloon muuttaessamme huone oli jaettu kahtia;

 toinen osa oli sauna ja pesuhuone, 

toisella puolella oli varastomainen pukuhuone 90-luvun tyyliin.

Tästä huoneesta suunniteltiin hetken aikaa keittiön korviketta, 

mutta sen sisustaminen lähti viemään niin mennessään, 

että olisi ollut sääli enää rahata rojuja tänne.

Olen joskus kertonut täällä blogissakin ääneen,

 miten olemme haaveilleen omasta mummosta.

Kävin pari vuotta sitten perhehoito-kurssin,

mutta tällä hetkellä meillä ei moinen ole vielä milläänlailla ajankohtainen.

Jos koskaan.

Hiljaa olen antanut itseni ymmärtää, 

että mummonhuone taitaakin koskea minua itseäni.

En ole mikään sisustaja, 

en osaa.

Rakastan tarinoita

 ja niistä löytyy lopulta lanka siihen miltä haluaa jonkin asian näyttävän.

Ja silloin asioille syntyy merkitys.

Minulla on ollut  suuri onni elämässä omistaa kaksi hienoa isomummoa.

Erilaisia, 

toinen evakko Karjalasta ja toinen saarelainen.

mutta yhteistä heissä oli kyky näyttää,

 että heillä oli aina

antaa  rakkautta 

ja aikaa meille lapsenlapsilleen 

He molemmat kulkevat yhä  kanssani.

 Tästä huoneesta onkin tullut lähes itsestään 

 eräänlainen rakkaudentunnustus heitä 

ja  

monia menneitä ihmisiä kohtaan.

En ole unohtanut,

- olen iäti kiitollinen paljosta.

Remontin ja kaaoksen

 keskellä

 tässä huoneessa on hyvä olla.

 Uskotella itselleen, 

että remontti voisi jonain päivänä valmis

 ja tuosta kauniista ikkunastakin näkyisi ulos.

.

PISA tutkimus

Vanhempi tyttäremme osallistuu tänään PISA kokeeseen.

Eilen illalla hän täytteli esitietoja osallistujan kotioloista.

Mikä oppitaso vanhemmilla on?

No, molemmilla keskinkertainen,

mutta jos kysyttäisiin mitä ymmärrystä vanhemmilla  on
 työnteosta,
niin saataisiin varmaan huippupisteet.

Toinen työkeskeinen

 ja toinen niin lähellä lähimmäisen auttamista kuin ihminen
vain mielestäni voi olla.

Onko teillä taidetta kotona?

Lasketaanko meille niin arvokkaat entisten ihmisten arabiat jo taiteeksi?

No mut hei,
onhan meillä  kuvia tärkeistä paikoista ja ihmisistä.

Meillä on vahvasti läsnä menneisyys,

joka kertoo mistä voi ihmisyyteen vahvasti ponnistaa.

  Mistä tämä nuori on juurensa saanut.

Meillä on vain menneiden ihmisten talo, tavaroita ja pöytäliinoja,

 joiden käyttäminen antaa suurta lempeyttä nykyhetkeen

Mitä kodinkoneita teillä on ?
ÖÖ, lasketaanko sähköllä toimiva kahvinkeitin?

Missä kohtaa 

kysytään kyvystä huolehtia eläimistä?

 Voisko sinne minnekkään laittaa maininnan

 elämää suuremmasta rakkaudesta pässiin?

Tai saako siellä kertoa, että me asumme talossa,

jonka entinen isäntä lähti vielä alaikäisenä
tätä maata puolustamaan?

 Tai että ikkunastamme näkyy pelto, 

jossa tämänkin maan viljaa kasvatetaan.

Että nuoremme tietää,
miten täynnä tähtitaivas voikaan pakkasyönä olla.

Tai että nuori on saanut turvallisesti elää
vaarinsa saattamisen ja kuoleman hetken

ja nähdä että kuolema on luonnollinen osa elämää,

 ja että elämää tulee arvostaa juuri sen vuoksi.

Lapsiparka,

ei yhtään napakkaa  ensitieto vastausta.

Mutta olihan sitä viihdyttävää ja mielenkiintoista täyttää
... voisivathan asiat olla toisinkin.

"No, ihmeitä kyllä..."

Palaa tähän tekstiin ensin!

Koska ilman syksyistä epätoivoista tarinaa 

ei olisi tätä kevään valoa ja iloa.

Lapsemme saa taas kilpailla.

Uimarimme nousee taas starttipallille 

tasavertaisena kilpakumppaneihinsa nähden.

Tämä on tarina, 

jota useampi jälkikäteen on helposti sanonut:

 "vaikeuksien kautta voittoon".

Mutta ei se niin yksinkertaisesti mene, 

kun kaikki on kerran otettu pois,

 on vaikea sitä sanoin  kuvailla,

 miltä tuntuu kun  kaiken saakin  takaisin kaksin verroin vahvempana.

"Mun ei täydy, vaan mä saan"

-Elastinen-

Ja kun sen kaiken mahdollisuuden saa oma lapsi 

nöyryys ja kiitollisuus

 on ainoita tunteita, joita siinä osaa tuntea.

Kun saa taas seurata lapsensa tekemisen iloa,

 nähdä starttien välissä nähdä riemua, ystävyyttä ja leikkiäkin. 

Valo ja ilo  ovat vahvasti läsnä.

Eihän siitä ole kun reilu 3kk

 kun  tunsimme isänsä kanssa kyynelsilmin ahdistusta lapsen epätoivosta 

ja lajin harrastamisen mahdollisuuksista 

Pienessä ajassa hän on uinut vahvalla asenteella itselleen kaksi aikarajaa,

 joilla pääsee  NSM ja SM kisohin osalliseksi. 

Käsittämätöntä ja hienoa!

On niitä huonoja starttejakin jo alla, 

ja realismi pitää päätä kurissa. 

Iloon on silti sydämen täydeltä syytä

Oma salainen äänetön haaveemmehan syksyllä oli,

 että tyttö voisi kevään aikana edes startata ja tulla kivutta ylös altaasta.

 Nyt hän viekin meitä ihan uuteen kilpailumaailmaan.

Rakastan runoja,

 tämä Kaarina Helakisan runo on monasti käynyt viime aikoina mielessä.

Miten monta kertaa lapset kykenevätkin olemaan meitä suurempia ja kykenevämpia,

miten he pistävätkin vielä monasti meidät hiljaisina ihmettelemään kiitollisuutta.

Miten ihan pieniä ja avuttomia he ovatkaan

tai  miten jo omilla aivoilla ajattelevia omasta elämästään vastuuta kantavia.

"Isäsi kanssa  käsi kädessä tässä 

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

“No nyt se on elämässä.”

Sinä olit ihan pikkuinen 

ehkä viikon vanha vasta. 

Minä sanoin: “Pilvi kukkasten 

kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä.” 

Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?” 

Ja minä: “No ihmeitä kyllä.”

Sinä olit se ihme tietysti 

vaikka poruun puhkesitkin. 

Imit minusta maitoa nälkääsi. 

Minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill’ on ripsissä tähden säkenet”, 

isäs naurahti ja keksi: 

“Sen varpaat on puolukan raakileet.”

Ja hän puki sinut puhtoiseksi. 

Ja loppujen lopuksi tätä iloa voi kokea aika helpostikin.

Olemalla läsnä lapsensa elämässä 

 sekä niissä huonoissa että hyvissä hetkissä.

Erilaiset keittiöt

Kodin rikkomisessa on vaihe,

 jota minä ja lapset ollaan odotettu varmaan eniten.

Keittiö on rikottu!

Kylmä betonilatti sinisine muovimattoineen
 on nyt poissa.. Pieninä pölyisinä muruina.

Nyt murutkin on kannettu jo pois,

 mutta pöly taitaa olla vuosikausia pitämässä imuria ja asukkaita pilkkanaan.

Seinässä oli eläinten mentäviä aukkoja.

Ensin vain hiirille,

 mutta ennen alaosan korjausta seinän alta pääsi jo kokonaisia koiria ja kissoja, 

tuulesta ja kylmästä puhumattakaan.

Sillä välin toisaalla.

olemme pitäneet keittiötä keskentekoisessa olohuoneessa.

Toinen tytöistämme sanoo sen olevan parempi kuin entinen keittiö koskaan.

Pääsiäisenä  meillä oli yökylässä uimarityttöjä.

Aamupalaksi oli mm. puolivalmiita sämpylöitä ja keitettyjä kananmunia.

Hetken piti taas miettiä, miten saisin ne suht samaan aikaan ja nopeasti valmiiksi.

Hellamme nimittäin toimii vain pistorasiasta ja siinä lämpenee kerrallaan vain joko uuni tai levyt.

Alussa olin suurissa vaikeuksissa,
makaronilaatikko on eräs hankalimmista,
mutta nykyään olen jo aika haka suunnittelemaan ruuantekojärjestystä

Ensin lämmitin uunin ja laitoin sämpylät sinne, 

Esikeitin munaveden vedenkeittimellä.

Vesihän meillä tulee vessaan, ei tartte edes ulkoa hakea.

Sammutin uunin, lämmitin hellanlevyn.

Kun munat kiehuivat kunnolla kannen alla,

 sammutin hellan ja laitoin uunin uudestaan päälle.

Kun munavesi uhkasi jäähtyä liian aikaisin tein sammuta-käynnistä tempun uudestaan.

Ja votsie, sekä lämpimät sämpylät että sopivat kypsät munat olivat yhtäaikaa pöydässä

 Onhan se leireily olkkarissa kertakäyttöastioineen sellaista mitä väkisinkin alkaa selittelemään.

Tytöt ovat  tosin kolmen vuoden aikana tottuneet vierailemaan risassa kodissamme, 

 kuulin mieheni silti lupailevan heille runsautta kun keittiö joskus olisi valmis.

-

Yksi tytöistä kysyi, että koskas se sitten on valmis?

Kuulin miehen viileän rauhallisen äänen:

"Noh, kannattaa varmaan syödä vielä jotain ennen sitä"