Hänen lampaansa eivät ole niin kesyjä ja hyysättyjä kuin meidän,
joten lampaan kiinni saaminen metsästä oli mahdotonta.
Isäntä itse uhkasi ampua lampaan, liekö tosissaan, en tiedä.
Lammas juoksenteli itsekseen useamman viikon,
näimme mekin sen pari kertaa sen juostessa tien yli ja pellon poikki metsän siimekseen.
Viime viikolla seurustelin meidän lampaiden kanssa, kun yhtäkkiä tajusin yhden lampaan olevan aidassa "aita kaulassa".
Mutta omat viisi tyttönihän olivat ihan siinä lähelläni
Olin aina luullut, että aidat ovat sitä varten, että lampaat pysyvät sisällä,
tämä vieras lammas pyrkikin laitumelle rikkoen koko takalaidan oviaukon.
Villainen lammas syöksyi omiemme joukkoon
ja muutamassa minuutissa puski oman paikkansa lampaiden joukossa.
Tilannetta ei voinut kuin ihmetellä.
Siellä se vähän eritavalla hoidettu lammas oli omiemme joukossa kuin kotonaan.
Ja kun meidän perhe sairastaa tätä "sekunnissa eläimeen laumautuminen"-sairautta,
niin lirissähän sitä oltiin.
Toisen tytön mielestä loputkin puolivillit lampaat pitäisi evakuoida meille, kun tämä on niin ihana
miten siis antaa tätäkään takaisin?
Mehän jo tunnetaankin toisemme ;)
Puoliso soitti vanhalle isännälle ja kertoi karanneen lampaan kotiutumisesta.
Isäntä kävi lammastaan katsomassa ja ihmetteli kuinka nopeasti se on kotiutunut
ja oppinut tulemaan jopa yöksi sisälle toisten kanssa.
Yhtään ei tiedetä vieläkään mitä hän ajattelee, mutta toissa päivänä navettaamme
ilmestyi kolme isoa säkillistä kauraa.
-tunteet ne on vanhoillakin maalaisilla.
Nyt me eletään tänään porukassa näin,
kun huomisesta ei koskaan tiedä.
On tämä elämä maalla aina vaan niin kummallista ja rikasta
