Ikävä jo valmiiksi

Voiko tänään jo vähän surra, ehkä hieman itkeä huomista siirtymistä mantereelle?
Kävelen saunan polkua paljain jaloin, koettaen saada joka varpaan muistamaan miltä vanha saaren nurmi tuntuu jalkojen alla. Katselen vanhoja repaleisia verkonlippuja, punaista aitan päätyä, koettaen laittaa kaiken muistiin pitkää talvea varten.
Lasten vielä puolimärät uimapuvut saunan naulassa muistuttavat siitä että pari tuntia sitten oli vielä täysi kesä, iloa ja tavallista saaren elämää tulvillaan.
Huomenna kaikki taas muuttuu, voin jo kuvitella kuinka revin pannasta polvillaan jarruttavaa Erkkiä veneeseen. Kuinka suuret ovatkaan Lyylin silmät kun se yrittää katsellaan pyytää Erkkiä suojelemaan sitä. Eikä Miljakaan taida enää syliin sopia hiljaa makaamaan.

Tavastilassa alkaa haka olla valmiina, tilat viime vuotistakin hienommat, ulkoilualue mitä ruokaisin kolmea pientä lammasta varten.

Kumpa vain minunkin pieni sydämeni hyväksyisi kesän loppuneen, kertoisi silmille ettei niiden tarvitse vuotaa. Ensi kesänä olemme täällä taas, kaikki yhdessä.

On aika lähteä kohti syksyn haasteita, kesän ihanuus pysyköön pilkkeenä minun sekä lampaiden silmissä

Kesä kuulumisia

Ihan hurjaa vauhtia tämä kesä on kulkenut. Lampaiden elo on ollut sujuvaa ja onnellisen oloista. Ainoa miinus taitaa olla ne lukemattomat paarmat joita lampaiden nivusissa ja vatsan alla pyörii lähes tauotta. Välillä Erkki on tosi hermostunut ja koikkelehtii hyppien kun keinot hätistää ilkeästi surraavia purijoita on heikot.

Erkki on aina narussa, se osaa jo hienosti odottaa narun laittoa portilla ja sen pois ottoa takaisin aitaukseen mennessä. Kun solmua irroitetaan että Erkkiä siirretään se seisoo vierellä ja katselee solmun avaamista tyynenä. Yhtään sen kanssa ei voi juosta tai muuten riehua koska siitä seuraa aina puskemista..

Lyylin nuha vaan on ja pysyy. Kysyin eläinlääkäriltä syytä, hänen mielestään syy on todennäköisesti elimellinen, synnynnäinen rakennevirhe. Kun siirrymme takaisin mantereelle, Lyyli menee tohtorille näytille, lääkäriä kiinnostaa nähdä löytyisikö  selkeä selitys. Tämä syy voisi olla myös se syy miksi Lyylin karitsat syntyivät ennenaikojaan.


Milja on kasvanut ihan hurjasti, kohta on samankokoinen kuin Lyyli. Miljasta ja Lyylistä on tullut erottamattomat ystävykset, joilta ei jää yksikään kukkiva kukka hampsaamatta.

Kuvia laitan kun pääsen taas omalle koneelleni, sillä olenhan kovin ylpeä ihanasta lammasseurueestani.

Menneisyyden havinaa

Tämä saari taloineen on kuulunut jo pappani isälle aikoinaan. Täällä on eletty paljon ennen minua. Se näkyy kaikessa, tuskin paljon mikään on muuttunut, siunattu rahapula ;)

Nyt tätä paikkaa ylläpidämme minä ja kaksi sisartani.
Lapsena täällä oli paljon ihmisiä, joku oli aina paikalla. Joskus muistan miettineeni että millaistahan olisi olla ihan yksin, eilen sen muistin... Näköjään jotain kun toivoo ni sen saattaa saada aika viiveelläkin.

Eilen kaupassa ystäväni kysyi etteiks mua pelota täällä yksini. Ajatus tuntuu hassulta, miksi mä mitään pelkäisin siellä missä mun on niin hyvä olla.  Enkä mä tässä ala enempää selittää, mutta mä vahvasti uskon, olin monesti sen tuntenut, että mua suojellaan täällä. En mä lopulta ole koskaan täällä yksin.

Naapureiden mielestä meidän talossa kummittelee, en mä ketään koskaan ole tavannut, nähnyt. Mutta olen saanut talolta lahjoja, asioita joita olen etsinyt on yhtäkkiä ilmestynyt vintille, mun näköisiä juttuja.

Muutaman kerran olen kokenut suuren tunnemyrskyn menevän lävitseni, sitä lämmönaaltoa ja turvallista oloa on vaikea sanoinkuvailla.
Eilen istuin pihakeinussa, joka on pihassa ollut iät ajat. Katselin samoja pensaita, koivuja jotka on ollut siinä lapsuudestani lähtien. Yhtäkkiä näin itseni taas lapsena, että milloin tahansa taas ovi aukenisi ja edesmenneitä rakkaita tulisi luokseni.. Ikävä ja tunnemyrsky poltti kyyneleet silmiin. Kokemus oli vaikuttava.


En sittenkään taida olla koskaan täällä yksin.

Varhainen aamu

Saaressa sitä on paljon lähempänä luontoa, sitä millaisen ilman päivä tarjoaa, sen mukaan päivän toiminta kehittyy. Vielä jos on aurinkoinen keli, niin touhuamispaikatkin menee kiertäen tontilla aurinkoisten paikkojen perässä. Aurinkoinen päivä on liian ihana varjossa kulutettavaksi.



Kasvihuone alkaa hahmottua, ikkunoita on jo jokunen paikallaan. Urhea mieheni sitä yksin rakentaa. Haluan sinne pienen pöydän ja pari tuolia, kasveja sen verran että tuoksut huumaavat aistit.

Tuoksuvia yrttejä, tomaatin taimetkin odottavat kotona saareen pääsyä. Vähän kurkkua, jotain kukkivaa...  Paljon aurinkoa, kahvimuki...

Rinteessä, kasvihuoneen vieressä on neliöittäin muurahaiskekoja ja läjiä, heitä autoin eilenkin muuttamaan. Sähkästi muurahaiset apuuni suhtautuivat. Haluaisin muuton sujuvan ilman muurahaismenetyksiä, eli nyt taidetaan vaan ottaa naisesta mittaa.. Muurahaiset tuskin hetkessä ymmärtävät muuton tarvetta

Oksiensilppuamisesta on tullut lasten lempipuuhaa, varsinkin Eevi kulutti pitkiä aikoja oksia murskaten.

Tontin reunaa koristaa vanha kivireunus, olisi ihana saada se esiin ja sen alle vaikkapa mansikan taimia. En tiedä kuka esi-isistäni kivet on siihen siirtänyt ja kuinka suunnitelmallista koristetta siitä on tahdottu tehdä. Kaunis se on ja kertoo ihanasti eletystä elämästä ennen minua

Muurahaisia kivetyksen ympärillä vaan vielä ihan liikaa..

Saareessa

Riinan ja Erkin ystävyys on jotain sellasta mistä osasin vain haaveilla lapselleni antavani, silloin kun lampaat olivat vielä unelmia.

Onpa vierähtänyt aikaa viime kirjoittelusta. Milja on asunut meillä jo pari viikkoa ja sopeutunut äärettömän hyvin porukkaan. Lyyli huolehtii Miljan porukassa pysymisestä hienosti.
Saareen tulimme viime viikon keskiviikkona. Veneeseen siirtyminen laiturilta oli aika repimistä Erkin osalta,  Erkki heittäytyi polvilleen kun ei muuten jarruttamisessa enää pärjännyt.
Itse matka pakettiautossa ja veneessa sujui mallikkaasti.

Erkkiä on saaressa pidetty naurussa, liekö se syynä vai se että voitin sen laiturilla vaiko vain aktiviteettien lisääntyminen, mutta Erkki ei puske enää kuin lempeydestä. Ne puskut joita saadaan on semmoisia hellittelytuuppauksia. Ehkä naurussa olo vähän latistaa riehumista ja samalla vie pois tarpeen tuuppia riemusta ihmisiä. Erkki on muuttunut viikossa monta astetta lauhkeammaksi.

Lentävä pässi?

Erkki rakastaa riehumista, hyppelyä niillä keppi jaloilla.. Säntäilyä ja kieppumista

Sitä pystyy yllyttämään hokemalla sen nimeä samallalailla kuin jotkut riehuttavat koiriansa.

Yleensä vain intoilun lopuksi Erkki haluaisi puskea riemusta, mikä taas ei minulle sovi ja sitä syöksyä varten minulla onkin se etikkaseossumupullo :)

Lentävä lammas??

Tänään vain oli sitten niin että tämä äijä oli näillä keppijaloillaan ponnistanut lähes vauhdittomasti yli metrin aidan Lyylin puolelle. Siellä ne paistatteli toistensa seurassa tyytyväisenä. Lylillä ei pitäisi olla kiimaa, mutta ota näistä nyt selvää. Kovasti toivon, ettei Erkki järjestänyt mamilleen joululahjaa jo nyt.

Tätä jäämme jännittämään.

Vappu mietteitä

.. Omani vietän työvuorossa, joten on haaste tehdä lapsille edes jotain vapun tuntua.. Onneksi niille tuntuu riittävän eilen ostetut vesi-ilmapallot. Ja niitä ei olekkaan ihan vähän.. Eli puuttuvan äidin voi korvata reilulla määrällä vesi-ilmapalloja?

Perhe valmistautuu henkisesti Miljan meille muuttoon, navetta on jo valmiina, turvallinen pikkuiselle. Omat lampaat erotettu. Työvuorotkin sopivat, jotta navetalle pääsee joku kahdesti päivässä. Mutta hurjasti jännittää, ei tämä uuden lampaan ottaminen kuitenkaan kevyt juttu ole..  Niin tosissaan meillä taidetaan olla. 

Milja on reippaan oloinen, syö jo pullon lisäksi tavallista ruokaa.. Pieni kasvuinen, mutta terhakka vipeltäjä. Juuri meille sopiva.

Onko tässä suuren ystävyyden ensikohtaaminen?

Sitoutuminen

Mua pikkasen ärsyttää ihmisten ajatus että eläin sitoo liikaa...
Kun se on kuitenkin niin, että sitoohan ihmisetkin, ei tässä voi tehdä ihan mitä itse haluaa koska omatoiminta vaikuttaa niin moneen ihmiseen ympärillä.

Samallalailla kun se on näiden lampaiden ja pupujenkin kanssa. Mutta jos mä en olis niihin sidottu, ni se tarkoittais ettei mua tarvittais...

Jos mä en olis tarpeellinen kenellekkään, en ihmiselle enkä eläimelle, tekis mun elämästä merkityksettömän. Kukaan ei odottaisi mua, kenenkään ilme ei karehtisi iloiseen pilkahdukseen silmissä mut nähdessään..

Tässä kuvassa Erkin silmissä on juuri se katse, mikä antaa ymmärtää että olen yksi sen lauman jäsenistä. Eikä pala näkkileipää suupielessä ainakaan elämää kurjemmaksi tee ;)

Ollakseni iloinen, elämässäni onnistunut, mä tarvitsen sitä että mä olen jollekin merkityksellinen!

dieetit

9.v eevi kysy toissa iltana että " Miks sulla äiti on noin pullea masu vaikka oot sillä laihiksella?"

Ja tässä sitä taas ollaan, ihmettelemässä tarttisko jotain tehdä.
Käyn jumpissa niin paljon kun töiltäni pääsen, lihakseni näkyvät muualla paitsi keskivartalossa minne hiilareiden aiheuttama turvotus jysähtää ...
 10cm keskivartalostani on se ongelma, aika vähäns sanoisin, mutta ONGELMA silti... Ärsyttävä sellainen.

Kohta alkaa saarikausi ja on yliromantisoitua kuvitella etteikö jumpassa käymisiin tulisi väkisinkin taukoa. Se on joka vuosi niin nähty..

Näkyvien hiilareiden sivuuttaminen tuntuu hyvältä, olo on mukavampi.. Mutta ne kiusaukset, käsittämätöntä ettei itsekuria irtokarkkien kohdalla vaan ole..!
Mielenkiinnolla odotan tota Jutta Gustafsbergin diettiä...Josko siihen vaikka pystyisi??

http://www.gojuttago.com/?p=368

Kaunis aamu

..ja hyvin nukuttu yö takana.. Hammassärkykin iski vasta kuuman kahvin myötä.. Nyt vaan inhimillisyyttä tutulta hammaslääkäriltä niin tästä tulee hieno päivä.

Eilen olimme lampaiden kanssa taas metsäretkellä. Erkki pysyy rinnalla lähes koko ajan, tuntuu hassulta, nyt kun sillä on villakin niukka, tulee tunne että onko toi edes lammas.
 Kun toinen meistä katoaa sen näkyvistä, niin se selvästi alkaa katseellaan hakea. Nähdessään omansa se ryntää suin päin luokse ja siinä saattaa kyllä tulla osumia jos ei ole valppaana.

                 Mutta etikkasuihke toimii ja ei sanan se ymmärtää, mutta valppaana saa itse olla koko ajan.. Sääli sinänsä. Olisi niin hauska tehdä samanlaisia retkiä myös saaren metsissä, mutta siellä ihmisiä on niin paljon enemmän että riski vieraan ihmisen tuuppasuun maksimoituu...

Mulla ei ole varmaan ikinä oleet taimien alut näin hyvällä mallilla.. Tomaatin taimet ovat pieniä, mutta oikean näköisiä. On vaan melkoinen ongelma kun tälle harrastukselle ei löydy omaa paikkaa kodissa.. Taimia on ympäri kotia ja puuhakkaimpina päivinä siirtelen niitä auringon perässä eri ikkunoille. Ja lattia tasossa vaanii kaksi pupua valmiina jos sattuu syötävää kohdalle,

Osa taimista on navetan aurinkoisella ikkunalla, mutta pakkasöistä ne näyttävät vähän suivaantuneen..

Kevät on meille kiireistä aikaa saareen siirtymisen kannalta, joten pikkasen pelottaa että mihin mä näiden tomaatin-, kurkun-, ja meloonienalkujen kans muutan.. Ihan en usko että kasvihuone siellä oikeaan aikaan jökkötäisi kasvatusvalmiina...

Odotan saareen pääsyä enemmän kuin mitään, lomakin alkaa jo kuukauden päästä. Tässähän tulee ihana kiire

Hammassärkyä ja pullantuoksua

Aiemmin paikattu hammas on tulehtunut, eilisestä asti olo on ollut lähes koko ajan sietämätön.
Lääkkeitä olen napannut vatsan täyteen, jotta kipu helpottaisi edes vähän ja tulehdus ehkä laskisi huomiseksi, jolloin pääsen omalle lääkärilleni ..

Eilen kävimme, minä ja mieheni, lampaiden kanssa metsäretkellä. Erkki ja Lyyli juoksevat lähes rinnalla tai vain pari metriä edellä. Lampaan vaistot eivät taida olla kovin häävit, joten Erkki selvästikkin haki turvaa meistä vaikka laumanjohtaja yrittikin olla.
Vesisuihkepullo, jossa pieni liraus seassa etikkaa toimii loistavasti. Erkki jo tunnistaa pullon ennekuin tarvitsee suihkuttaa, joten aikoihin ei ole mustelmaa reiteen tullut..

Niin odotan sitä rentouttavaa hetkeä niiden eläimien kanssa

Pikkuinen Milja -karitsa

Milja on kuvan pienempi karitsa.

Milja on syntynyt Pentin-päivänä, vuonueeseen , jos se niin sanotaan ;) johon syntyi 10! karitsaa. Karitsoista 7 oli elossa syntyessään, mutta kaksi kuoli parin päivän sisään. Milja on porukan pienin ja veljensä kanssa pullo-karitsoja. Emäänsä ne eivät kovin kiintyneitä ole vaan ihmiseen ja lähinnä pulloon leimautuneita.

Milja vaikuttaa eloisalta reippaalta, vinhalta tytöltä. - Meidän eläväiseen pesueeseen sopivalta. Uskon, että Miljan kotouttaminen käy helposti, koska Lyylin suhtautuminen Miljaan oli lämpimän uteliasta. Lyyli tarvitsee omaan aitaukseensa kaverin.

Haemme Miljan omiemme luo, kuhan työvuoroni ovat suotuisat.

..Elämä jatkuu..

Karitsoiden menetys oli kova paikka, suuri epäonnistuminen.

Jouduimme myöskin selkä seinää vasten miettimään, kuinka ja millaisina haluamme lampaidemme elämän jatkuvan.. Pari iltaa päät jäykkinä vaihtoehtoja pohdimme, emme millään olisi kaksikkoa raaskineet erottaa, mutta kun en myöskään halua talveksi karitsoja joten vaihtoehdot olivat vähässä.

Erottaminen väliseinällä olisi pakollista. Erkille tuskin siitä traumoja tulisi, mutta Lyyli on jotenkin niin pieni ja arka että sillä olisi hätä.

Lampaiden kanssa samasta kylästä löysin vanhoja ihmisiä, joiden luona kävimme kerinnässä, mutta joilta sain myös korvaamattoman tärkeää opastusta ja tukeakin omiin ajatuksiini. Tätä ystävyyttä aion täysin itsekkäistä syistä ylläpitää.. On ollut vaikeaa, kun ei ole ollut tähän asti ketään, jonka kanssa olisi mietteitään pohtinut tai kokemuksia kysellyt.

Ennenaikainen synnytys

Karitsat synty ihan liian aikaisin..

Karvattomina ja alle kilon painoisina: Pieniä kaunislinjaisia tyttöjä molemmat.

Lyyli voi hyvin ja Erkki ei taida taas mitään tajuta.

Itse voin tätä ajatellessani huonosti, aina vaan pyrkii kyyneleet silmiin.

En ensin edes tajunnut että ne kaksi punertavaa heiniin peitettyä olisivat ne karitsat, ajattelin ensi reaktiona että siinä on jälkeiset. Ja pälyilin navettaa että onko karitsat jossain jemmassa. Shokki kaupunkilaistytölle oli suht raju, kun tajusin tilanteen kokonaisuuden.

Siinä se Lyyli mua suurilla silmillään tuijotti kuin putsaisin esiin hänen kauniisti peittelemät lapsensa..

Mä oon käyny läpi surutyön koko kaavan, shokista miksi kysymyksiin ja nyt huomaan että jopa katkeruus ja kateus toisten onnistuneita karitsointeja kohtaan nostaa päätään.

Mä ymmärrän järjellä et tää ei oo mitenkään ennenkuulumatonta tai edes Lyylin kohdalla lopullista, mut silti..

Karitsointi alkakoon

Eilen illalla saivat tuntemukseni ja uskomukseni vahvistuksen:
Lyyli selvästikkin aloitteli synnytystä. Se olo oli levoton, tuhinaa ja hönksäämistä. Jaloillaan ja takaisin makuulleen etsien hyvää asentoa.
Peppu oli aivan turvoksissa ja kova pallo.

Erkistäkin tuli levoton ja välillä se jopa yritti astua maassa makaavaa Lyyli-raasua. Päätimme mieheni kanssa, että on parempi jos Lyylille eristetään oma karitsoimisaitaus. Sinne Lyyli siirtyikin turvaan, mutta taisi silti olla aika hämillään tilanteesta.

Näytti siltä, ettei h-hetki olisi aivan vielä käsillä joten veimme lapset nukkumaan.

Yöllä ennenkuin kello ehti 03:lta soittaa, olimme molemmat mieheni kanssa jalkeilla. Niimpä kiireesti katsomaan navetaan tilannetta.

Mutta eihän siellä enää mitään tilannetta ollutkaan. Lyylin kaikki synnytysoireet olivat kadonneet. Siellä se hämmentyneenä karsinassaan ihmetteli miksei pääse Erkin luo.

Aamulla tilanne oli vähän samanmoinen, ajoittain tuntui että Lyyli taas puhisisi enemmän, muttei pepussa mitään "kypsymistä" ole.

Olen ihan hirvittävän huolissani mitä tälläinen ehkä pitkittynyt synnytys karitsoille voikaan aiheuttaa. Sisätutkimuksen koen vielä liian aikaiseksi

Olin tuntevinani Lyylin vatsassa muljahduksia, mutta onko se enemmän kuvitelmaa tai omaa toivetta jää nähtäväksi.
Lyyli itse vaikuttaa hyvinkin reippaalta ja voimalliselta, hänen puolestaan en ole huolissani ainakaan vielä...

Mutta ei me kumpikaan ensikertalainen taideta helpolla päästä ...