tiistai 26. maaliskuuta 2013

Lauma

Puhun meidän kotiyhteisöstämme paljon laumana.

Wikipedian selitys laumasta:
Lauma merkitsee isoa joukkoa eläimiä. Sana liitetään useimmiten nisäkkäisiin, kun taas esimerkiksi suurta lintu-tai kalajoukkoa kutsutaan parveksi.
Eläinten eläminen laumoissa on perustavaa laatua oleva ongelma sosiobiologiassa. Lauma tuo turvaa joillekin eläimille, sillä esimerkiksi seeprayksilö sekoittuu raitojensa avulla lauman sekaan ja niin saalistajan on vaikeampi huomata se. Toisaalta saalistajat havaitsevat suuren lauman yksittäistä eläintä helpommin. Laumassa on kuitenkin paljon todennäköisempää selvitä, sillä ympärillä saattaa olla satoja muita yksilöitä suojaamassa. Lauman jäsenet saattavat myös suojella muita jäseniä.


Me ihmiset olemme osa laumaa, mutta kuulumme automaattisesti johtajistoon,
 koska meillä on paras kyky saalistaa ruokaa laumallemme  ja suojata saalistajilta ;)



 Nyt laumastamme on yksi poissa ja balanssi on edelleen kateissa.
 Pienestä Kissistä jäänyt aukko on yllättävänkin iso, varsinkin mieheni entinen kissa"vihaaja" on tainnut olla tunteistaan hyvinkin hämillään.

Eilen täällä kävi koekyläilemässä teinikissa, joka ei selvästikkään ollut milläänlailla halukas olemaan laumamme jäsen, oli yllätävänkin helppoa palauttaa hänet takaisin lähtöpisteeseen.


Kun mieheni kanssa lauantaina kannoimme PikkuKissimme hautaan, mukana saattueessa kulkivat lampaat.

Meno  varmasti näytti ja tuntuikin hassulta.

Lyyli haisteli ruumista, ymmärsi  selvästi jotain ja kulki kiinni minussa.
 Tasaisin välein lempeä katse silmissään tarkistaen että onhan pikkuinen vielä matkassa.
       Lyyli aikoinaan menetti kesken ensimmäiset omat karitsansa,
 liekö se syynä  kykyynsä toimia emomaisesti myös kuolleelle kissalle.

 

Maia koira ja E.T kissa ovat selvästi lähentyneet toisiaan tämän laumamuutoksen myötä,
on hassua miten ennen rajoistaan niin
tarkat voivat nyt istua tyynenä samalla sohvalla.

 
 
Kaipaan valtavasti uutta jäsentä laumaamme, itsestä tuntuu että uusi jäsen voisi olla kanakin tai aasikin olis kiva yllätys,
 mutta muu lauma  etsii kuumeisesti
 sitä uutta kissanpentua


Nyt on aika mennä ulos aurinkoon tuottamaan siivouspalveluksia jäsenillemme kanoille..

Iloista pääsiäisen odotusta teille kaikille.

1 kommentti:

  1. :( Voi kissaa. Toivottavasti lauma saa uutta täydennystä! Aasi on aina ihana yllätys laumaan :) Minä joudun varmaan luopumaan kahdesta aasistani, kun yksi on kovasti sairas ja vaatii erityistoimia hänen pitäminen..

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)