keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Klo 04:10

Olin vanhemman tyttäreni kanssa sellaisella vanhalla meriläispuksutilla ajelemassa kohti minulle ihan vierasta satamaa.

Oli kesäinen iltapäivä.

13 v. tyttäreni ajoi venettä,
 mutta  satamaan johtavia väylämerkkejä oli niin paljon,
  ettemme enää tienneet mitä kautta niitä olisi pitänyt kiertää.

Soitin miehelleni kysyäkseni häneltä neuvoa reitistä,
 mutta hän sanoi ettei tunne sitä rantaa, joten ei osaisi meitä auttaa..

Menimme suoraan läpi,
vihreät ja punaiset tolpat olivat vierivieressä sekaisin paksuna jonona
 kuin keihäät kohti taivasta.
Niiden järjestyksessä ei tuntunut olevan mitään tolkkua tai logiikkaa

Vesi oli kirkasta kuin etelässä ja näimme ensimmäiset kivet selvästi pohjasta keulamme edessä.
Ihmettelin, miten ylitimme kivet ilman pohjakosketusta.

                                       Tilanne pelotti

Siinä samassa näinkin miten troolari sinisine pohjineen lähti etäämpänä meistä ihan suoraan aukealle merelle.


Goolesta löytynyt kuva on kuin
 minun mieleeni piirtynyt tilanne.


Sanoin  Riinalle, ettei meidän kannata koko satamaan mennä
 koska vaari näköjään oli menossa troolaaman
eikä tulisi kuin  vasta myöhään illalla takaisin satamaan.

Ja seuraavaksi näinkin taas veneemme keulan edessä seuraavan karikon...

                ja siihen pelkoon heräsin klo 04:10


eikä sen jälkeen tarvinnut enää nukkua,
                      unesta jäi niin monta pohdittavaa asiaa mieleen pyörimään
 ilman vastausta.
Eivätkä mietteet mihkään  päivänaikana ole kadonneet,
         siksi uni piti tännekin kirjoittaa



6 kommenttia:

  1. Älä tule pyhäpuvussa
    niin kuin tehdään toisten suvussa.
    Avojaloin saavuthan
    yli pellon kukkivan,
    tallustele ojanlaitaa
    tuulen helliessä paitaa.

    Laita sivuun hymy suloinen,
    jos on mieli alakuloinen.
    Älä ikävääsi peitä.
    Älä kätke kyyneleitä.
    Olen läsnä, olen tässä,
    vierelläsi ikävässä.

    Tule niin kuin tulit ennenkin,
    tule arkipäivän askelin.
    Tule tähän tuttuun taloon,
    jossa kaikki tuodaan valoon,
    mietiskellään aamun koittoon,
    noustaan satakielen soittoon.

    - Anna-Mari Kaskinen -

    VastaaPoista
  2. Murheeseen suhtautukaamme
    kuin raskaan lumen painama oksa.
    Joko kestän tai katkean,
    mutta toukokuun tullen
    jossain kukkii oksa.

    VastaaPoista
  3. Lohdullista ..
    Kummallisesti sitä kestää paljokin, mutta katkeaa sitten pienistä asioista.
    Mutta on tuo sanonta niin totta;
    se kevät on kuitenkin jossain
    ja joskus vielä ihan läsnä.
    Pitää vain olla aistit avoinna sen huomatakseen <3

    VastaaPoista
  4. Päivi
    Olet katkeamaisillasi vielä pitkään, yhtäkkiä alat itkeä, ilman näkyvää syytä, ahdistaa, mutta yhä pitemmillä frekvensseillä. Ensin monesti, sitten joka päivä, viikottain, ja yhäti mutta harvemmin. Suru on ja pysyy, ikävä ei muutu, mutta se ei koske sydämeen asti enää ja se ei vie jalkoja alta. Usko. Luota. Niin se meni

    VastaaPoista
  5. Päivi
    Jos tarvitset, minä löydän Sinut. Ja autan omien osaamisieni rajoissa.

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)