keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Maalla haaveilua

Olen lukenut blogeistakin monasti mitkä on vanhassa talossa / maalla asumisessa hyvät ja huonot puolet.
 Niitä  molempia on paljon, mutta sepäs se juuri tekeekin  elämästä sen tunteen että,
                      elämä on jotain enemmän.


 
Kohta vuoden  "syrjässä" asuneena  voin sanoa, että yksi hyvä asia on ehdottomasti ylitse muiden.
Se on haaveilu
              Unelmat täällä ovat jollain lailla koko ajan läsnä arjessa

Kaikki on jotenkin kodin osalta mahdollista,
                     - vaihtoehtoja ja suunnitelmia on paljon.
Toki sen voisi sanoa myös niin,
 että tekemättömiä nurkkia on talo ja piha täynnä,
                  mutta en mä niin halua sitä ajatella ;)


Lisää kuvateksti
Kun eräs haaveistamme aikanaan toteutuu, tämän aitan jatkona pitäisi olla saunatilat

Tässä on tuleva pukuhuoneemme, entinen puuvaja..
Mun mielestä  maailman kaunein hirsinen ( onneksi nyt entinen)  puuvaja




Ja aina sitä vaan jaksaa ihmetellä miten entiset ihmiset eivät ole voineet kuvitella,
 että heidän haaskaamansa tavara
 voi olla meidän tulevien ihmisten suurimpia aarteita.



              Nämä aitanovet löytyivät halkokasojen pohjalta


               Unelmat pitää toteuttaa.
Ei se, ettei ole tehnyt jotakin asiaa kertaakaan,

            tarkoita,
           etteikö sitä voisi tehdä ensimmäisen kerran.
                    - Michael Monroe-








9 kommenttia:

  1. Minä unelmoin vielä siitä, että saisin elää samanlaista kuin unelmaa kuin te jo elätte :) En keksi mitään sen ihanampaa kuin puoliksi rakentamattomat nurkat ja äskettäin istutetut puut, joiden varjossa saa itse paljon myöhemmin ihmetellä, mitä kaikkea onkaan saanut aikaiseksi niiden rakentamattomien nurkkiensa kanssa. Vielä joskus! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kirjoitit ja sanot juuri ne asiat joita minäkin täällä jaksan ihmetellä aina vaan uudestaan. Ollaan me onnekkaita, mutta kuten myös sanoit nämä on tahdon asioita.
      Toivon onnea sinun tahtosi onnistumiselle :)

      Poista
  2. Just noin!
    Mahtuishan se koko saunaki toho vanhaa liiterii... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja varmaan valtaosa tiloista otetaankin saunatilakäyttöön, mutta itse kosteat tilat tehdään tohon jatkoksi. Vaikea nyt ajatella että millainen lopputulos tuleekaan olemaan, mutta nuo ihanat hirret täytyy saada jokapäiväisen katseen alle :)

      Poista
  3. Aarteita olisi kaikki tuo ainakin minulle, kaupunkilaiselle. Haaveilu on ihanaa! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavan optimistinen asenne! Haaveista kannattaa pitää kiinni -ja yksi kerrallaan, ne usein toteutuvat... Kokemusta on. :)

    VastaaPoista
  5. Totta! Maalla ja elämää nähneissä puitteissa haaveetkin lähtevät elämään:)

    VastaaPoista
  6. Viidennen polven helsinkiläisenä koen maalaiselämän vähintäänkin eksoottiseksi. Elämä Nizzassa tai San Diegossa sujuu puolestaan helposti. Minulle on kokemus ja matka tuntemattomaan, kun saan vierailla lypsytilalla Pohjois-Karjalassa. Ihmetellä karjaa, tilan töitä, nukkua teltassa ja hengittää hiljaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jutta :)
      Mulla on ollu sua ikävä, vähän jo luulin kadottaneeni sut, mutta kiva että olet "siinä" :)

      Poista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)