keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Riittävän hyvä tähän keskiviikkoon

Surffailin aamulla somessa
Varsinkin instasta pidän paljon.
 Kuvia kauniista, oivaltavista, sisutustuksista, ihania siistejä koteja, 
joissa joulu jo kolkuttelee ovella.
Suloisia eläimiä
Salilla käyviä ihmisiä, jotka ovat kuulemma sinut kroppansa kanssa,
 onnellisia.
Ihmisiä, jotka hallitsevat ruokahimonsa ja ymmärtävät miten kroppa on temppeli.
Pidän inspiraatioista, joita kuvilla yritetään minun ammentaa.
Itsehän valitsen mitä somesta seuraan
Tykkään postata itsekin sinne tietyn mielikuvan kuvia omasta elämästäni.


Yhtäkkiä painan taas väärää nappulaa
 ja seuraava kuva olenkin minä itse keittiössäni.
Tässä ja nyt.
Hämmentävää ja raadollista niiden täydellisten kuvien jälkeen.
Minä,
 joka en vaan osa someselfieitä, enkä suodattimia
 enkä oikein edes ymmärrä miksi aikuiset niitä omia naamankuviaan someen tykittää



Kuvassa on aamukahvit juotu jo, ties monennet
 pieni pätkä myöhästynyttä isänpäivä sukkaa kudottuna
 siinä ohessa. 
Lapset kuskattuna kouluun ja tulet pannuhuoneessa.
Heräämisen yrittämistä ennen iltavuoroa,
 silmien alusista näkyy armottomasti  huono palautuminen vuorotyöstä.
Hiukset kampaamatta, jos se nyt mitään auttaa.
Eikä aamupalakaan tainnut olla elämää elvyttävää.


Hymyilen silti itselleni.
 Olen oikeassa paikassa.
Taustalla näkyy lähes valmis keittiö,
 remontti, jota kuvaa keskeneräisyys ja maksettava asuntolaina.
Sotkua, josta pitäisi saada tolkkua 
eikä vain roikkua tässä ennen iltavuoroa. 
Tekemättömiä asioita.
 Rojua, mitä kummallisesti voi sivuuttaa useampanakin päivänä
 ja kuvasta ne hyökkäävät silmiin.

Se kaikki mitä sotkuna
 näkyy on perheestäni ja elämästäni jääviä jälkiä.
Niistä jokaisella on syynsä, merkityksensä.
Ne ovat merkkejä arjesta, tavallisesta onnesta, 
rutiineista, jotka pitävät tätä arkista perhettä
 kasassa ja liikkeessä.

Tänään(kin) koitan olla parempi,
 lähes somen veroinen ;)
Sisimmässäni tiedän silti, että itseäni vastaan lopulta vain kilvoittelen.

Vain se miten itse itseäni kohtelen on se mikä merkitsee 
ja heijastuu ihmisiin ympärilläni

Tänään on hyvä päivä olla onnellinen,  
Riittävä
juuri tälläisenä
 Sinäkin, sellaisena kuin juuri nyt tätä luet.
Riittävä!
Iloista päivää myös sinulle <3



3 kommenttia:

  1. Lohdutan, en osaa minäkään ottaa someselfieitä. Auttamattoman huono olen kyllä niissä ja ihmettelen, miten nuoriso osaa niin hyvin. Ovat kai kouluttautuneet asiaan tunti tolkulla, joten muutaman kymmenen kuvan satunnainen räpsiminen minuutissa itseltä ei vaan tuota yhtäkään hyvää lopputulosta :))

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)