sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pihapuuhastelua

Pari ekaa kesää pihan kanssa on mennyt lähes ihmetellessä.
 Ollaan taidettu vierastaa vähän toinen toisiamme.
Ja onhan raksakohteen pihassa pakko sietää erilaisia kapsituksia.
Edellis kesänäkin kukkien sijasta pihassa kökötti iso jätesäiliö.
Viime kesänä keskityttiin pihalla lähinnä ladon siivoamiseen rippijuhlia varten.
 
.
Meidän pihan keskelle saa tulla autot, niin se on toiminnallisuuden kannalta järkevintä.
Olen miettinyt silti sitä dillemmaa ihan liikaa ja unohtanut
että jäljelle jää silti n.2ha tuusaustilaa.

 
Tämä keväänä olen jotenkin nähnyt pihan ihan uusin silmin.
 Kaikki sen nurkissa piilevät mahdollisuudet.
 
Mansikkamaa siirtyi ja suureni.
Sen tekeminen oli suurta rakkautta tätä paikkaa kohtaan.
Tein parhaani, keskityin ja kuuntelin.
Toivon että sadot vuosien myötä olisivat osoitus onnistumisestani.
 

 
 
Ryteiköissä ollaan mieheni kanssa parhaimmillamme.
On haastavaa taistella luontoa vastaan.
Saaressa väännettiin aikanaan mutarannan,
 kaislojen ja voimakkaan meren kanssa. 
 
 
Täällä meillä on tontin  perällä lampi,
 joka on edellisen ihmisen tuotos.
Sen reunamat ovat vuosien myötä pajuttuneet.
Paju on sitkeä vastus,
joka kasvaa tajutonta vauhtia aivan kuin vain innostuen leikkaamisesta.
 

Meidän parisuhteelle sopii yhdessä raivaaminen ja touhuaminen.
Siis ryteiköissä,
sisällä siivoamisessa ei homma ihan niin toimikkaan, mutta..
 
Eilen illalla ihanien juhlamenojen rauhoituttua ehdimme mennä vielä pariksi tunniksi
 perkaamaan lammen reunamaa.
Yksi puu, toinen, kolmas..
Oksien kantamista.. Sahausta.. Nurmikon leikkuuta..
Oksia lisää..
Niin se lauantai-ilta vierähti,
jäsenet jäykistyivät ja  iso vesipullo tyhjeni.
Samalla  juteltiin niitä näitä tekemisestä,
 vähän hymyiltiin ulospäin
 ja vielä enemmän sisimmässämme.
 
Tämä uudisraivaaja fiilis sopii meille kumpaisellekin.
ja mikä parasta
 tällä tontilla sitä ryteikköä
 ja yhdessä tekemistä riittää vielä moneksi kesäillaksi.
 


 
 

4 kommenttia:

  1. Mielestäni juuri tuo yhdessä tekeminen ja samaan päämäärään pyrkiminen niin pienessä, kuin suuressakin on sitä parasta parisuhteen hoitoa. Ja mikä ihanampaa ja tyydytystä antavampaa, kuin nähdä mitä yhdessä tehden on saatu aikaan. Kaikkeahan ei tarvitse saada kerralla valmiiksi, vaan "hiljaa hyvää tulee". Teillä on iso tontti, joka antaa mahdollisuudet ihan mihin vain.
    Mukavaa ja aurinkoista kesän alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kesää myös sinulle.
      Kyl se rinnakkain eikä vastakkain asioiden kohtaaminen on se vahvin parisuhteen perusta.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Paljon olette lammella saaneet aikaan. Hyvältä näyttää. Tuttua puuhaa, seuranneena vierestä voin niin sanoa. Mansikkamaasta kasvaa varmasti hyvä. Usein vanhojen talojen pihoilla on esim. syreenejä, omenapuita tai juhannusruusuja. Onko teillä?

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)